torstaina, elokuuta 28, 2008

Raisan treenailua

Tällä viikolla olen ollut keskiviikosta asti sairaslomalla flunssaisena. Tiistaina kuitenkin päästiin Riitan treeneihin katastrofimaisen kokeen jälkeen. Otettiin luoksetulo koemaisesti ja se näytti taas ihan hyvältä: Raisa jäi odottamaan reippaan näköisenä, tuli laukaten kaikki välit ja teki näppärät pysähdykset. Nyt meno näytti taas tutulta eikä semmoiselta ihmettelyltä kuin kokeessa. Seuraaminen oli osittain haistelua ja sen takia hieman onnetonta, välillä taas hyvällä paikalla, innokasta ja katsekontaktissa. Nurmikko hajuineen oli varmaan yksi syy, lisäksi mielestäni rauhoitteluakin oli hieman ilmassa. Lopuksi noutaminen lainakapulalla ja se näytti ihan yhtä kamalalta kuin kokeessa. Rauhoittelua, haistelua ja vielä kerran rauhoittelua. Nyt sitten taas palattiin tarttumisesta palkkaamiseen kanin karvalla ja lisäksi pitäisi tehdä paljon helppoja treenejä kotona, kun Raisa on hyvässä vireessä.

Flunssa on tietysti hyvänä apuna kotona treenaamisessa: kun ei jaksa lähteä ulos, niin on pakko puuhastella jotain kotona jaksaessaan, jottei Raisa tee pahojaan. Olemme siis harjoitelleet ohjatun noudon kapulalla ja metallinoutoesineellä kotona. Matkaa puolesta metristä melkein kymmeneen. Kotona Raisa tarttuu kapulaan nätisti, tulee reipasta ravia luokse ja odottaa kiltisti perusasennossa lupaa irrottaa kapulasta. Kyllä se siis kotona osaa ;)

Lisäksi olemme harjoitelleet kauko-ohjauksen istu-seiso, maahan-seiso asennon vaihtoja olohuoneessa peruutellen. Ja maassaolosta istumaan ja seisomaan nousemisia. Lisäksi ollaan harjoiteltu hieman ohjattua noutoa vasemmalle/oikealle ohjaten, olohuoneessa siis tätäkin. Harjoituksia olen jaksanut vain pienen hetken kerrallaan omasta heikosta kunnosta johtuen, joten Raisa on aina ollut tosi pirteä.

Tänään jaksoin raahata Raisun agilitykentälle Merin kanssa treenaamaan kauppareissulla. Saas nähdä olenko lauantaina niin hyvässä kunnossa, että selviän kisoihin vai joutuuko Meri Riesaa ohjaamaan... Yllättävän nätisti Raisa jaksoi Merin kanssa tehdä töitä. Vauhti näytti hieman tavallista rauhallisemmalta (vai onko se muka noin hitaan näköinen muutenkin?) ja aina välissä Raisa kiepsahti luokseni kääntymään.

Ei kommentteja: