Riiuureissulla Ruotsissa ja Remun lonkkakuvat

Nyt on D-pentueen viimeinenkin saanut viralliset lonkkakuvaustulokset, kun Remu (Jangas Direct Action) sai Kennelliiton mukaan A-lonkat. Eli pentueella on nyt 5x A-lonkat, 1x A/B ja 1x B-lonkat. Ei hullummin.

Raisan juoksu alkoi joululomani alkaessa ja iloitsin ehtiväni sen kanssa Ruotsiin loman aikana. Sulhaseksi kun oli jo vuosi sitten valittu Ruotsin Taalaanmaaalla asuva Pooh eli Gravelfarms Famouse Grouse. Juoksu edistyi ja Harry-vaari kävi niin kuumana, että se pääsi tätini siipien suojiin. Viime viikolla kävimme progessa maanantaina (juoksun 9. päivä) ja keskiviikkona (11. päivä), mutta progestroni-tasot eivät vaan olleet kohonneet mihinkään, vaan laahasivat edelleen 0,3-0,4 paikkeilla. Täytin samaan syssyyn kolmekymmentä ja ajattelin, josko tämä elämä tästä jotenkin järkevöityisi, josko se täyspäisyyskin koittaisi, kun täysi-ikäisyys on sentään jo saavutettu aikapäiviä sitten. Mutta ei, kun ei. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi, eikä ne rupikonnatkaan yleensä prinsseiksi suutelemalla muutu. Sama meno jatkuu siis edelleen. Olin näet perjantaina matkalla eläinlääkäriin, kun pankkiautomaatilla rahaa nostaessani totesin, että pankkikortti on mennyt vanhaksi. Tuli ja leimaus, miten tässä nyt näin kävi?! Se siitä progesta, sen sijaan sain lähteä hattu kourassa pankkiin jonottamaan sinne yli vuosi sitten saapunutta Visa-korttia (ai miten niin pohjimmiltaan hidas hämäläinen). No, sain kortin mukaani, mutta tunnusluvustahan minulla ei tietenkään ole hajuakaan, kun olin itse Tampereella ja kaikennäköiset turhanpäiväiset lappuset lojuvat laatikossa Vantaalla. Onneksi pankista sain nostettua niin kotimaan kuin ulkomaankin valuuttaa.

Ei muuta kuin laivalippuja varaamaan, mutta valitettavasti kaikki joululomalaiset halusivat juuri kyseisenä viikonloppuna laivamatkalle, joten sain tyytyä menomatkaksi päivälaivaan lauantaina (tosin hytin kera) ja maananatian ja tiistain välisenä yönä olisi matkustettava ilman hyttiä takaisin. Lisäksi perjantai-aamuna minuun iski lentsu ja nenä vuosi kuin niagaran putous. Siskokaan ei luvannut lähteä mukaan näin houkuttelevalle matkalle, vaan yksin oli pakattava. Äiti totesi kuivakkaasti, ettei matkassa ole mitään järkeä, mutta tunsi kyllä tyttärensä sisun ja sen, että jos tarpeeksi haluaa, niin menee vaikka läpi harmaan kiven. Soitin siis Ruotsiin ja kerroin saapuvamme. Niin siis keskellä yötä ja viikonloppuna.

Lauantaiaamuna muutaman räkäisen tunnin yöunen virkistämänä lähdimme Raisun kanssa kohti Turkua pakkassäässä. Onneksi Raisa osoittautua taas kerran maailman helpoimmaksi matkatoveriksi ja käyttäytyi, kuin olisi joka viikko laivaillut menemään. Hytissä se nukkui kuin pieni porsas ja käyttäytyi käytävillä hyvin rauhallisesti ja asiallisesti. Ruotsiin saavuttiin paikallista aikaa klo 19 ja niin alkoi pitkä ajomatka kohti Malungaa ja Liman kylää. Matkaa oli 390 kilsaa ja aikaa siihen saatiin kulutettua talvisille, pimeillä ja vierailla teillä kuusi tuntia (kuulemma 4,5 tunnissa selviäsii). Perillä yhden maissa (edelleen paikallista aikaa) Jan tuli meitä vastaan ja ohjasi meidät yöpaikkaamme omakotitalon alakertaan. Siinä vaiheessa uni jo kutkutteli silmänurkkaa. Niin minulla kuin Rai Raillakin.

Sunnuntaina näin viimein Poohin ja sen sukulaiset. Pooh oli aivan ihastuttava herrasmies ja astuminen tapahtui nopeasti ja helposti. Ja Sörleillä viraillessani sain Poohista oman pikku plåsterin (laastarin), joka seurasi minua kuin hai laivaa. Samalla näin herran charmantisti harmaantuneen 14-vuotiaan Molle-isän ja lammasta muistuttavan (leikattu narttu pörrökarvassaan) Nova-emän sekä nuoren ja minuun hieman epäluuloisesti suhtautuneen Tilda-tyttären. Eritoten Pooh kyllä varasti sydämeni, se oli kertakaikkiaan hurmaava koira :)

Illalla minut kutsuttiin vielä heille illalliselle: tarjolla oli porter steak-hirveä, joka oli viedä kielen mennessään. Voiko joku ruoka ollakaan niin hyvää? Raisa jäi täksi ajaksi yksin majapaikkaamme. Takaisin tullessani kauhukseni huomasin oven olevan raollaan (Raisu ei ole koskaan osannut avata ovia, mutta kerta se on ensimmäinenkin), mutta Raisa oli onneksi sisällä ja tuli haukkuen vastaan olohuoneesta. Ulos lähtiessäni sitä pissattamaan se nosteli jalkojaan yli 20 asteen pakkasessa ja näytti varsin säälittävältä. Se ei ollut ilmeisesti nenäänsä pistänyt sen enempää ulos, kuin käydessään kakalla aivan ulko-oven edessä. Mutta kaikki ainekset katastrofiin olivat olleet kasassa, kun vilkkaasti liikenneöity tie kulki muutaman kymmenen metrin päästä...

Maanantaina Raisa pääsi vielä uusiksi Poohia tapaamaan ja se olikin nopea tapaaminen, kun pariskunta jo tunsi toisensa. Ja sen jälkeen lähdimme taas ajelemaan kohti Tukholmaa ehtiäksemme iltalaivaan, jonne saavuimmekin hyvissä ajoin. Viimen kesän testinjohtajareissussa laivalle ehtimiseni olikin ihan tipalla, kun kurvasin satama-alueelle noin 10 minuttia ennen lähtöä, mutta pääsin vielä ihmeen kaupalla mukaan. Laivalle ei siis saanut enää hyttejä, joten siirryimme Raisun kanssa konferenssi-kannelle, johon pystytin Raisalle sen oman matalan majan ja heittäydyin itse makuupussiin lattianrajaan. Taisin olla niin säälittävä näky, että yksi poika pysötyi englanniksi kysymään, onko minulla kaikki hyvin. Kassi-Alma selvisi kuitenkin matkasta, vaikka nukkuminen olikin osittaista torkkumista.

Olihan taas matka, mutta tulipahan tutustuttua taas mukaviin ihmisiin, koettua monenlaista ja toivottavasti viiden viikon päästä reissun ansioista Raisasen maha alkaa pyöristyä. Jos kaikki menee hyvin, jälkikasvu näkee päivänvalon maaliskuun 8. päivän tienoilla.