torstaina, elokuuta 05, 2010

Remulle kaksi nollavoittoa agilitystä viime viikolla!

Remu eli Jangas Direct Action ja ohjaajansa Kaisa Majanen ovat ahkeroineet tällä viikolla peräti kaksi nollavoittoa ykkösluokasta, mikä on aikas uskomaton saavutus!!

Ensimmäinen nolla tuli torstain iltakisoissa Tampereella 46 koirakon joukosta ja toinen nolla seuraavana lauantaina 31.7 Orivedeltä Johanna Wütrichin tuomaroidessa 18 maxi-1 koirakkoa.

Suuret onnittelut Kaisalle ja Remu-Eemelille!

Meillä viime viikot ovat kuluneet niin mökkeillessä aurinkoisissa tunnelmissa Ruovedellä kuin synkemmissä tunnelmissa Vaasassa avomieheni äidin menehtymisen ja hautajaisjärjestelyjen merkeissä. Niinpä kisaaminenkin jäi, vaikka olin Raisan Kouvolaan ilmoittanut.

Tällä viikolla ollaan kuitenkin päästy taas rutiineihin kiinni ja käyty niin Railan treeneissä agilityssä, kouluttamassa Raisan taitavaa nuorisoa kuin Riitta Jantunen-Korrin TOKO-kurssillakin. Raisa tuntuu edelleen muistavan ja osaavan uskomattoman hienosti, vaikka taukoa on alkuvuodesta tokoilussa ollut paljon. Ensi viikonloppuna odottaakin meitä HSKH:n agilityleiri Raisun kanssa :) Myös Sanna ja Lotte lähtevät mukaan leireilemään, Waden seurassa tietty.

Harry-herra pääsi keskiviikkona eläinlääkäriin ja joutui antibioottikuurille anaalirauhastulehduksen takia. Toivottavasti antibiootit purevat ja peppu lakkaa vaivaamasta.

Ei kommentteja: