perjantaina, joulukuuta 02, 2011

Agilitytreenailua

Tälle viikolle ei kuulu mitään uutta tai mullistavaa, tiistai-ilta vietettiin kisaavien kanssa Ojangossa. Mukana olivat Ella, Pipsa, Essi ja Dante, myös Raisa pääsi treenailemaan Markuksen ja Tiinan kanssa. Ja aiheena valssit ja pakkovalssit. Treenien jälkeen teimme ratapätkiä myös Tarmon (Jangas Da Vinci Code) ja Sintun kanssa, ideana oli virtaava ja vauhdikas rata, kun Tarmo on vähän hidastellut treeneissä viime aikoina. Nyt ei ollut hidastelusta tietoakaan, kuten alla olevasta videostakin näkyy. 

Eilen oli taas treenit kasvateille, kun Niina tuli pitämään näyttelytreeniä ja minä ohjasin agilityssä, jossa teemana oli tiistain tapaan valssaaminen. Mukana oli taas reippaasti kasvatteja: G-pentueen Viima ja Pihla teivät jo putki- aita, aita- putki ratapätkää, F-pentueen Hertta, Kamu, Piko, Ada, Remo ja E-pentueen Ella pääsivät hieman pidempää rataa. Torstain treeneissä oli siis suurimmalti osin mukana F-pentueen naperoita :)

Viikonloppu kuluukin messarin ja agilityn merkeissä. Lauantaille olen lupautunut illaksi talkoilemaan (saas nähdä jaksanko mukaan myös tänään tai sunnuntai-iltana), kun Springerspanielit ry on yhtenä järjestämässä tätä vuoden suurinta näyttelyä. Kiitos myös ahkerille kasvatin omistajille, jotka kantavat kortensa kekoon rotujärjestön puolesta! 

Ei kommentteja: