Tänään juhlittiin Katin eli Sweetie-pie Kathy 14-vuotissyntymäpäivää. Katin juhlapäivään kuuluu tietysti hyvää ruokaa (tavallista enemmän) ja mukavaa seuraa (tyttärentytär Raisa ja tämän tytär Essi). Kati on edelleen pirteä ja homeopaattisten lisien ja pakurin ansioista suorastaan loistavassa kunnossa. Tassu nousee vielä kevyesti ja rouvaskoira nauttii elämästään ja eritoten ruoasta, joka on aina ollut kaikkein tärkeintä Katille.
Katista tuli Jangas-walesien kantaäiti ja rouva on 8 pennun emä, 10 koiran mummo, 17 ylpeä isomummo ja 6 pentulaisen isoisomummo. Kati on ollut kaikin puolin hyvin Erikoislaatuinen Yksilö, joka nuoruudessaan saavutti tuloksia kaikissa spanielilajeissa ja taitaa edelleen olla ainoa rodussaan, joka on palkittu niin metsästys-, jäljestys-, tottelevaisuuskokeissa kuin agilityssa ja näyttelyissäkin. Onneksemme teräsmuori on elänyt elämänsä niin terveenä, ettei nisäkasvainten ja kohdun poiston lisäksi ole kiusana ollut kuin yksi virtsatietulehdus 11-vuotiaana ja kysta nyt 13-vuotiaana. Muutaman kerran agilitya aktiivisesti harrastaessa pienen maksikoiran selkä jumittui, mutta siihenkin auttoi hieronta.

Tässä muutama kuva pirteästä vanhuksesta ja muusta juhlaväestä:
Kati, Essi, Raisa ja Sebastian (kaikki kiltisti rivissä) |
Kati miettii, koska se namipalkka oikein tulisi |
Sebastian kävi nappamassa suuhunsa frolicin ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Raisa istuu mietteliäänä vieressä |
1 kommentti:
Onnet ja rapsutukset Katillekin :)
Lähetä kommentti