lauantaina, marraskuuta 09, 2013

Essille agilitystä SERT ja siirto 2-luokkaan!

Tänään aloitimme aamun kisaamalla Ojangossa I-HAH:n kisoissa Seppo Savikon tuomaroimalla mukavan jouhevalla agilityradalla. Saimme Essin Fi Mva Jangas Enttententten kanssa nollatuloksen ja aikakin riitti 38 koirakon joukosta sijalle 3., vaikka nollia ropisi muistaakseni peräti yhdeksän. Tämä oli kolmas LUVA-tuloksemme eli SERT 1-luokasta, jonne seuraavan kerran saamme kisata kakkosluokassa :) Nyt on tämäkin vuoden tavoite saavutettu Essin kanssa. Ei hullummin. 

Aloimme alkuvuodesta kisata Essin kanssa ja alussa meidän oli hyvin vaikea lukea toisiamme: Essi alkoi joka kerta rauhoitella itseään ja minua haistelemalla, jos radalla oli esteiden kiertämistä tai jouduin valssaamaan. Kisoissa se oli jotenkin ajatuksissaan, kunnes olisikohan ollut viidennessä yhteisessä kisassamme se tajusi, että kisaaminen onkin jotain ihan erityistä ja silloin kannattaa skarpata. Kesällä saatiin kepit hiottua entistä parempaan kuntoon ja kaksi nollaa tuli lähes peräkkäisissä kisoissa. Sen jälkeen syksyllä mielestäni aika rauhallinen neiti sai vauhtia niin paljon, että emäntä jäi kuin nalli kalliolle ja alkoi jostain syystä jännittää pujottelua. Nyt olemme taas saaneet yhteisestä sävelestä kiinni ja tänään kisaaminen oli todella helpon ja mukavan tuntuista. Essi alkoi jo hallin pihalla vetää halliin sisään ja oli innoissaan tieteäessään, mihin olemme menossa. Näin se pitää ollakin :)

1 kommentti:

Mika kirjoitti...

Onnea!!