lauantaina, marraskuuta 23, 2013

Hertta on tiineenä!

Tänään näin Herttaa aka Jangas Forget-Me-Not eka kertaa sitten 5,5 viikkoa sitten tapahtuneen astutuksen. Hertta on ihan selvästi tiineenä: rintakehä on levennyt selvästi, istuessa maha hieman pullottaa, vatsalinja alkaa olla varsin tasainen ja nisät ovat edelleen soman vaalenapunaiset. Pentujen osotetaan siis syntyvän vajaan kuukauden kuluttua :) Maanantaina Hertta saa aloittaa Axilur-kuurin ja nappulat vaihtuvat Eukanuban penturuokaan, samalla kun neiti saa edelleen syödä puolet kotiruokaa. C-vitamiinilisä aloitettiin astutuksen yhteydessä, jolloin neiti myös madotettiin edellisen kerran. Kiitos Riinalle ja Juhalla, jotka jaksoivat poiketa tätä kautta. 

   Oma viikkoni on ollut harvinaisen tuskastuttava. Viikko sitten perjantaina olin työviikon jälkeen ihan zippi.  Oltuani viime viikon lauantaina tekemässä MEJÄ-jälkiä Espoossa saatuamme Essin kanssa ilokseni koepaikan, nousi lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä kuume enkä pysynyt edes pystyssä, saatika, että olisin päässyt kokeeseen. Harmitti ihan vietävästi. Vajaan tunnin varoitusajalla kello puoli seitsemän aamulla ei voi edes pyytää ketään tilalleen kokeeseen, vaikka lähistöllä olisi montakin enemmän tai vähemmän koevalmista kasvattiani.  Maanantaina olin sairaslomalla ja koko loppuviikon olen käynyt töissä kähisten ja pihisten lähes äänettömänä ja hyvin väsyneenä. Huomenna olisi agilitykisat, mutta saas nähdä päästäänkö sinnekään, kun olen edelleen toipilas. Viikon treenitkin ovat jääneet siis välistä, kun ääni ja energia eivät ole kerta kaikkiaan riittäneet.

Ei kommentteja: