sunnuntaina, syyskuuta 10, 2017

Paavosta muotovalio ja ROP-veteraani :)

Tänä viikonloppuna kasvattajana on vain saanut ihastella kasvattien hienoja tuloksia näyttelyistä ja taipumuskokeista :) Tänään olimme Porvoon näyttelyssä ja mukana oli peräti neljä kasvattia.

Parhaiten pärjäsi Paavo eli Jangas Dirty Harry, melkein 11-vuotias somasti harmaantunut herrasmies, joka osallistui veteraaniluokkaan. Paavo esiintyi iloisesti sai ERI1. SA:n ja oli lopulta PU3 ja ROP-veteraani saaden viimeisen sertin ja muotovalion arvon. Aino oli ilokseni näyttelyssä kuvaamassa koiria, joten hän lupasi lähettää asiallisen otoksen Paavosta tuomarin kanssa :)

kuva: Aino Väyrynen

 Paavon arvostelu:
 "11v uros. Sopusuhtainen ja tasapainoinen. Hyvä pää, jossa hyvä ilme. Purenta ok .Hyvä kaula. Hyvä rintakehä, eturinta. Ikäisekseen erinomaiset liikkeet. Erinomainen hännänkanto. Hyvä turkki ja väri"
Paavoa naurattaa valioksi tulo :) kuva: Reetta Huovinen
Loppujen tulokset olivat hieman vaatimattomampia, mutta hyvin ensikertalaiset esiintyivät. Elsa on juuri aavistuksen liian vanha junioreihin, vaikka olisi kehitysvaiheensa puolesta sopinut paremmin sinne ;)

Salma aka Jangas Lightning JUN ERI3.
Jangas Lightning eli Salma
 Korppu aka Jangas Knight of Can-A-Lot NUO EH1.
Korppu (luonnollisesti epätarkassa kuvassa)

Jangas Knight of Can-A-Lot

Elsa aka Jangas Kiss And Make Up NUO H
Elsalla häntä heiluu niin kovasti...

Ei kommentteja: