tiistaina, marraskuuta 28, 2017

Naapurikyttääjät

Äitini vuokraamassa yksiössä asui aikanaan rouva Tiukka, kuten häntä kutsuimme, joka oli oikein naapurikyttääjien aatelia. Häneltä ei jäänyt koskaan yksikään hissin käyttö tai muu elämän merkki huomaamatta. Jopa hiljainen juttelu yön pikkutunteina oli todella häiritsevää ja opiskelijatyttöjen ryhmätyön tekeminen tarkoitti päivällä pidettyä orgioita. Jollain tytöllä kävi aina vieraita miehiä kylässä (= isä ja veli auttoivat muutossa) eikä edes poliisi napurina kelvannut rouvalle. Melkein harmittaa, ettei rouvan mielikuvituksen tuotteita tullut kaikkia kirjattua ylös. Kasvattini ovat kuitenkin lähes yhtä hyviä naapurikyttääjiä ja näitä kuvia katsellessani meinasin todellakin revetä:
Elsa (J. kiss And Make Up) lepuuttaa päätään sohvalla, jotta kyttääminen on miellyttävämpää.

Netalta (J. Kate Reddy) ei jää mikään huomaamatta.
Pipsakin (J. Miss Behaving) osaa jo kerrostalokyttäämisen jalon taidon.

Vaikka Alde ei kasvattini olekaan, niin kyttääminen sujuu mallikkaasti.

Iinekseltäkään (Jangas Legend of Zelda) kukaan ei pääse huomaamatta ohi.
Myös James (Jangas Leisure Suit Larry) osaa kyttäämisen jalon taidon.

Kiitokset taas omistajille kuvista. Koskakohan nämä saavat Kuukauden Kyttääjän arvonimen? http://kyttääjät.net/

Ei kommentteja: