Se meni rikki - onko reilua!

Jatkan tätä Springeri-lehteen kirjoitettujen artikkeleiden sarjaa. Tästä luennosta kirjoitin heti luennon jälkeen myös blogiin. Sen kirjoituksen voi lukea täältä: 
https://jangas-kennel.blogspot.fi/2015/11/se-meni-rikki.html

Jalostusneuvojien jatkokurssilla marraskuussa 2015 puhui myös eläinradiologi ja eläinlääketieteen erikoislääkäri Anu Lappalainen, joka työskentelee eläinlääketieteellisessä laitoksessa röntgenkuvantamisen saralla yhteistyössä muiden eläinlääkäreiden kanssa erilaissa projekteissa. Hän kertoi, miten koiran rakenne voi rikkoontua – mitä riskejä on rotujen jalostuksessa ja millaiselle rasitukselle koiran rakenne joutuu nykyisessä ”kilpaurheilussa”.

 

Röntgenkuvaus

Koiria on pystytty tutkimaan röntgensäteiden avulla jo kymmeniä vuosia. Röntgenkuvissa säteet eivät pysty läpäisemään niin tiheää ainetta kuin luu ja siitä syystä luusto näkyy kuvissa valkoisena. Koiranpennut voidaan nähdä ensi kertaa röntgensäteiden avulla jo sikiöaikana noin 50 vuorokauden iässä. Jos 6 viikon ikäinen koiranpentu röntgenkuvataan, näyttävät luut olevan irrallaan, koska röntgensäteet menevät rustosta läpi ja suurin osa ”luustosta” on vielä rustoa. Esimerkiksi ranteen pikkuluut ovat täysin kesken kehityksen. 14 viikon ikäinen pentu muistuttaa kuvattaessa jo hyvin paljon aikuista luustoltaan. Luusto tarvitseekin erityisesti pikkupentuaikana paljon ja monipuolista liikuntaan kehittyäkseen. Koiranpennut on tehty liikkumaan!

Röntgenkuvausta voidaan käyttää monella tapaa erilaisten luustovaivojen diagnosoinnissa ja koirien lonkkia (sekä jossain määrin kyynäriä ja selkiä) kuvataan säännönmukaisesti.

Miksi koirat menevät rikki?

Anu Lappalainen puhui kahdella eri tavalla rikki menevistä koirista: toinen ryhmä ovat urheilukoirat (mikä koskee myös meidän rotujamme) ja toinen ryhmä ovat niin sanotusti ylijalostetut koirat. Osa roduista on sellaisia, että niiden edustajat eivät kestä terveinä edes normaalia elämää. Syynä on se, että ne on jalostettu sellaisiksi. On olemassa niin lyhytkuonoisia eli brakykefaalisia koiria, että niiden on vaikea kulkea hengästymättä ja nukkua kuorsaamatta. On aukileita päässä, kun pää on suhteettoman suuri koiran kokoon nähden, lyhyet etujalat taipuvat täysin eri suuntiin ja niin edelleen. Näissä tapauksissa terveempi jalostus ja kenties roturisteytykset ovat ainoa tie terveempien koirien suhteen.

Suurin osa niin sanotuista urheilukoirista kuitenkin tulee roduista, joissa rakennetta ei ole tietoisesti liioiteltu. Luennoitsija kertoi lähestyneensä aihetta miettien faktoja ja mietti liittyvätkö viime vuosikymmeninä yleistyneet tuki- ja liikuntaelinten sairaudet parantuneeseen diagnostiikkaan vai koirien perinnöllisiin terveysongelmiin. Kolme faktaa urheilukoiria koskien nousi esiin:

*     Koiraurheilun lajeja on tullut lisää ja niiden suosio on suuri. Lajeista on tullut entistä enemmän kilpailupainotteisia ja nopeudesta on tullut tärkeä osa lajeja, jolloin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Koirasta on samalla tullut ”urheiluväline”. 
*  Koirien hoitomahdollisuudet ovat parantuneet ja siksi koiria hoidetaan enemmän ja pidempään.
* Koirien asema ihmisen elämässä on muuttunut: nykyisin niitä hoidetaan fysioterapian, kipulääkkeiden ja keinonivelten avulla.  
*   Jalostetaan ja jalostetaan, mutta silti ne menevät rikki! Ei ole reilua.

Vikoja toki näissäkin on, mutta tulevatko ne entistä herkemmin esiin (liian?) rasituksen takia. Koetetaan koko ajan jalostaa lonkiltaan, kyynärniveliltään, polviltaan ja seliltään terveempiä koiria. Muutokset luustossa aiheuttavat tietysti harrastuskoiralle ongelmia. Halutaan jalostaa entistä kestävämpiä koiria, mutta miten kestävyys määritellään? Miten sitä mitataan? Saadaanko kestävämmät pennut, jos vanhemmat ovat kestäviä? Jalostetaanko silloin korkeaa kipukynnystä vai terveempää rakennetta?

Koiraa voidaan taas verrata suteen, joka kestää hyvin varsin rankkaakin fyysistä rasitusta. Susi hölköttelee ravilla pitkiä päivämatkoja, jopa kymmeniä kilometrejä, juoksee epätasaisessa maastossa, pinkoo saaliinsa kiinni ja sitten pötköttelee ruokaansa sulatellen. Koiraeläimen lailla rakennettua eläintä ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole tarkoitettu agilityyn, flyballiin, tokoon tai muuhunkaan lajiin, jossa vauhti ja monesti vauhdin mukanaan tuomat kummalliset kiertoliikkeet, suoritustavat tai suuri loukkaantumisriski rasittavat koiraa ihan toisella lailla. 

Selkärangan muutokset

Näyttelykoiria on jalostettu pään ilmeen ja korvien suhteen, kulmausten, selkälinjojen ja muiden nähtävien ominaisuuksien suhteen, mutta keinovalikoimaan ei ole aina kuulunut röntgenkuvaus. Röntgenkuvien myötä esimerkiksi ranskanbulldogilla on löytynyt huomattava määrä epämuodostuneita selkänikamia ja englanninbulldoggilla skolioosia.

Viime aikoina puhuttanut LTV eli välimuotoinen lanne-ristinikama ja siitä erityisesti LTV3-muoto, jossa koiran seitsemän lannenikaman jälkeen kahdeksannen kuuluisi olla ristinikama, mutta se onkin toiselta puolen lannenikama ja usein myös lantio on tuolloin vino, joka saattaa puolestaan aiheuttaa toispuoleista nivelrikkoa lonkkiin. LTV lisää myös riskiä lanne-ristiselän rappeutumissairauksiin. Nykytietämyksen valossa lievin muoto LTV1 ei aiheuta koiralle ongelmia, mutta altistaa jalostuksessa pahemmalle asteelle.  Se kun on saman asian lievempi muoto röntgenkuvia katsottaessa. Saksanpaimenkoirilla on lisäksi selvinnyt, että niiden selkäydinkanava on muita rotuja ahtaampi ja kapenee äkillisesti sekä lanne-ristiluun välilevy rappeutuu muita rotuja aiemmin. Ei siis ihme, että rotu on huonoselkäisen maineessa. 

 

Lonkat ja kyynärät

Toisin kuin monesti ajatellaan myös pienet rodut kärsivät lonkkaniveldysplasiasta ja nivelrikosta ja niiltäkin on diagnosoitu kivuliasta ns. lonkkavikaa nuorella iällä. Kondrodystrofisten rotujen (eli kansantajuisesti tappijalkarotujen) vakava kyynärnivelten inkongruenssi ei ole jalostuskäytön este – kuului väittämä. Näillä roduilla kuten mäyräkoiralla, welsh corgilla ja skyenterrierillä on geenimuunnos, mikä aiheuttaa lyhyet jalat muuten normaalirunkoiselle koiralle. Geenimuunnos itsessään on jo oikeastaan kasvuhäiriö, mutta silloin kun kyynärnivelessä nivelpinnat ovat epäyhdenmukaisia eivätkä kolme luuta istu nätisti yhteen, on se koiralle tuskallinen vaiva ja vaatii leikkaushoitoa. Joskus kuitenkin kasvattaja kieltää leikkaushoidon, koska leikattua koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Silloin voidaankin kysyä, onko se järkevää jalostusta?

Polvet

Polven ristisiteiden vaivat kuuluvat koirien tavallisimpiin terveysongelmiin. Jos toisen polven ristiside menee rikki, tapahtuu sama usein toisessa polvessa vuoden sisällä. Tämä vika voidaan testata helposti rauhoituksessa ja hoitona on leikkaus, jossa on pitkä toipumisaika. Tämäkin on monitekijäinen sairaus, jossa rakenteella on merkittävä osuus, koska esimerkiksi suorat polvet ja länkisääret altistavat vialle. Usein oireet voivat alkaa äkisti, vaikka ristisiteet olisivat rispaantuneet pitkän ajan kuluessa. Joissain roduissa ristisiteet katkeavat jopa hyvin nuorina, alle yksivuotiaina. Vaikka koiralla olisi tutkitut polvet (= polvilumpion sijoiltaanmeno) astetta 0, ei se tarkoita, etteikö ristisiteen ongelmia voisi tulla. Nämä kaksi asiaa eivät siis liity toisiinsa. 

Jalostusta vai extreme-lajeja?

On selvä, että jalostusvalintoja ja asenteita on osaltaan muutettava esimerkiksi chihuahua-rodun kallon aukileiden ja liian lyhyiden kuonojen jalostuksessa. Samaan aikaan tulisi ymmärtää, että mikäli koirilta vaaditaan mahdottomia suorituksia koiraurheilulajeissa, on mahdotonta jalostaa tällaista toimintaa kestävä koira. Jos jalostustavoite on extreme-lajeja kuten IPOa, agilityä tai flyballia täydellä vauhdilla kestävä koira on luennoitsijan ratkaisu yksiselitteinen – robottikoira.

Jalostuksessa tulisi pyrkiä siihen, että olisi terve sielu terveessä ruumiissa. Luovuttaisiin ulkomuodollisista ääripiirteistä, käytetään jalostukseen vain terveitä yksilöitä, käytetään geenitestejä apuna, tutkitaan jalostusyksilöt ja otetaan huomioon, että vaikkei jokin perinnöllinen sairaalloinen piirre häiritsisikään juuri kyseistä koiraa, saattaa se ilmetä jälkeläisissä voimakkaampana.

Julkaistu Springeri-lehdessä 4/2015