Koiramessuilla

Viime viikonloppu vierähti kokonaan koiramessuilla. Perjantaina koottiin Niinan kanssa rotukoppi valmiiksi. Sinitarra oli unohtunut luonnollisesti kotona pöydälle, mutta borderterrieriporukalta saimme lainaksi teippiä ja muuten kasaaminen sujuikin tällä kertaa sutjakkaasti, kun oli uudet roll-upit. Lauantaina lähdettiin aamukahdeksaksi messukeskukseen Niinan, Sissin ja Pippi-pennun kanssa. Siihen aikaan parkkipaikkojakin oli tarjolla reippaasti, mutta valitettavasti minuun on hieman tarttunut tuo Stigin autohysteerisiys ja vinoparkin etsiminen kesti aikansa, jotta ihan vieressä ei olisi ketään... Pippi käyttätyityi mallikelpoisesti sisään mennessämme, mutta perillä huomattiin kaikkien seinillä olevien "joulupallojemme" pudonneen lattialle ja saimme aloittaa aamun niitä kiinnittämällä ja etsimällä minulle ja Sissille aamupalaa. Pippi jaksoi hienosti edustaa ständillä Olen yllättynyt, kuinka siihen on uponnut tuo hypokoirakoulutuksen oppi, ettei vieraita ihmisiä saisi juuri moikkailla. Se ei spontaanisti enää juurikaan mennyt ihmisiä moikkaamaan, pyydettäessä kyllä, mutta olin yllättynyt kuinka välinpitämätön siitä on tullut, vaikkei se silti ollut arkuuttaa tai arastelua. Olen muutenkin miettinyt, kuinka saman tyyppinen Pippi on kuin ensimmäinen walesini Kati - hyvässä ja pahassa. Kerrottakoon siitä kuintenkin paremmalla ajalla. 

Meitin kaksikko

     Yhdentoista maissa lähdimme ilmoittautumaan lelukoriakilpailuun, johon Sissi pääsi ensimmäiseen ryhmään. Edellisenä päivän mietittiin, minkä lelukoiran Sissi ottaisi mukaan ja äiti ehdotti lähes seisovaa kultaisen noutajan pentua. Neiti ilmoitti kuitenkin, ettei hän voi ottaa mukaan lilla-Ida nimen saanutta lelukoiraa (= aiemmin Nemmana tunnettu Lakin pentu), koska se on niin ujo ja arka eikä viihtyisi messukeksuksen hälinässä. Sen sijaan mukaan lähti kasvattini Nipan (Jangas Nonesuch) mukaan nimensä saanut rakas (ja sen näköinenkin) unilelu.

Käteen sai kuvan vaikkapa omasta koirasta (malli liittyy asiaan)

 Ellen Jokikunnas tuomaroi lelukoiran kisan hurjat yli 50 osallistujaa ystävälliseen ja osallistuvaan tapaan ja Sissi pääsi tällä kertaa jatkoon. Viime vuonna karvamatoagilityssä jatkoon päässyt kolmevuotias ilmoitti finaalissa, että hänhän ei enää viitsi ja juoksi ympyrän ottamatta yhtään estettä ja haki lelupalkinnon. Tänä vuonna 4-vuotias odotti kiltisti kehän laidalla tutusen moneen uuteen leikkikaveriin samalla ja juoksi säännöllisin väliajoin tuomarilta (ei siis suinkaan äidiltä!) kysymässä, koska on oma vuoro. Kyllä minulla on välillä naurussa pitelemistä. Loppujen lopuksi Sissi oli viides ja hyvin tyytyväinen saamistaan palkinnoista - pokaali ja ruusuke ovat edelleen kotona kunniapaikalla.

Ellen Jokikunnas oli ihana tuomari pienten kanssa laskeututuessaan heidän tasolleen.

Ihana palkintonalle ;)

Sissi on kyllä nimensä mukainen sitkeä tapaus, koska neiti jaksoi iltapäivästä ruokailun jälkeen pitää Pippiä HauLife-lavalla springereitä esitellessämme ja illalla lähdettiin vasta viiden jälkeen kotia kohti Rytkösen Teemun jäädessä vielä Lilin ja sen jälkeläisten kanssa pitänään rotukoppia pystyssä loppuajaksi. Seuraavana päivänä olinkin paikalla "vain" yhdestätoista illan purkuun jonnekin seitsemään saakka, mutta tällä kertaa saimme Lotan kanssa niin sanotusti "kamat kasaan" hyvin reippaassa tahdissa. Viikonlopun jälkeen oli kyllä aika väskä olo.