maanantaina, tammikuuta 31, 2022

Äiti ja tytär

 Netta eli Jangas Kate Reddy oli meillä viime viikon hoidossa tyttärensä Pipin seurana. Ja kyllä olikin kaksikolla hauskaa niiden leikkiessä hippaa, painiessa, vahdatessa puissa piileskeleviä pikkulintuja ja touhuillessa yhdessä. Sohvallekin kaksikko käpertyi lähekkäin, joskaan ei ihan kylki kylkeen. 

Viikonloppu kului lumenluontihommissa eikä sunnuntaiaamuna täältä olisi autolla päässyt poistumaan, vaikka olisi halunnut. Pippi ei päässyt kertaakaan lenkille koko viikonlopun aikana, mutta ulkoili silti vähintään kolme tuntia päivittäin. Sen verran paljon lunta tuprutti ja iso piha hoidetaan meillä vielä lumikolien voimin. Naapureilla onkin vähän isommat apuvälineet: kauhakuormain, pikkutraktori tai lumilinko. Vielä menee näinkin, mutta jossain vaiheessa tarttee miettiä vähän asiaa helpottavaa kalustoa varmaan tähänkin huusholliin. Mutta - ihanaa, että on lunta :) 


Netta ja Pippi ovat ihan samasta muotista

Heitä jo se pallo!


Leikitäänkö?


Pippi suosikkipaikallaan Netan tähystäessä

Eilen aamulla olikin lunta turputtanut hieman enemmän



Ei kommentteja: