keskiviikkona, marraskuuta 23, 2022

Måla fan på väggen med lite mindre pensel

Aina joskus tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Meillä on neljän hengen perheen kesken sairasteltu syksyllä nyt seitsemättä viikkoa putkeen niin, että itsellä on flunssa venynyt viiden viikon riesaksi (joka vaikuttaisi olevan loppusuoralla) ja lisäksi Stig ja Sissi ovat olleet kahteen kertaan flunssassa ja kuumeessa ja Sebastian kerran. Maanantai-iltana Sissi alkoi näyttää kuumeiselta ja kuumeili koko yön. Hänen luokallaan useilla oppilailla on koronaa, joten alkaa olla jo hieman epätodellinen olo. Eilispäivä hoidettiin töissä niin, että minä kävin pitämässä aamupäivän tunnit ja Stig hoiti iltapäivänsä. Päivittelin tätä opettajanhuoneessa, etten jaksaisi enää uutta kierrosta koronan parissa tähän väliin. Kollega nauroi, että hänen miehellään on tapana kysyä: "Kan du inte måla fan på väggen med lite mindre pensel?". Tunnustan olevani ikuinen optimisti, mutta tämä syksynä kaipasin ehdottomasti juuri tätä kommenttia. Eli koitan maalata pirun seinälle hieman pienemmällä sudilla tällä kertaa ;D

Ei kaikki kuitenkaan niin huonosti ole, vaikka kaiken sairastelun keskellä moni asia ja blogin päivittäminen on jäänytkin. Tänään saadaan toivottavasti uusia Jangas-pentuja alulle, Molly on pärjännyt Linnin kanssa hinosti epiksisssä, minut valittiin vielä ensi vuodeksi HSKH:n puheenjohtajaksi ja terveystarkkien viralliset tulokset ovat saapuneet. Muut päivittelen hieman myöhemmin blogiin, mutta tässä viralliset terveystulokset:

 Jangas Q-lemma Komia silmät ok, polvet ok, kyynärät 0, lonkat C, selkä LTV0 VA0 SP0

Jangas Shake It Up silmät ok, lonkat C

Jangas Strong Shrek silmät ok, kyynärät 0, LTV4 VA1 ja lonkat CD

Jangas Tirlittan silmät ok, kyynärät 0 ja selkä LTV0 VA0, lonkat A

Jangas Tingeling silmät ok, kyynärät 0 ja selkä LTV1 VA0, lonkat BC

Jangas Tättähäärä silmät ok, kyynärät 0 ja selkä LTV0 VA0, lonkat B

Jangas Tärpästikkeli silmät ok, kyynärät 0 ja selkä LTV0 VA0, lonkat A

Jangas Tiitiäinen silmät ok, kyynärät 0/1 ja selkä LTV0 VA0, lonkat BC

Jangas Tripp Trapp Trull silmät ok ja lonkat AB

Jangas Tuulispää silmät ok, kyynärät 0, lonkat C

 Tällä kertaa arviot lonkkien osalta muuttuivat suurella osalla hieman. Viidellä A/B muuttui C:ksi, yhdellä C taas B:ksi. Olen toki tietoinen, että Lotan arviot ovat silmämääräisiä pitkällä kokemuksella, kun taas Kennelliitossa mitataan Nordbergin kulmat. Yleensä ne ovat tosin kulkeneet käsi kädessä nuo arviot. Selistä Lotta tuumasi, että hyvältä näyttää, joku saattaa tulla LTV1-tuloksella takaisin (+ Tobylla ylimääräinen selkänivel). Lopputuloksena on kuitenkin, että Tobya lukuunottamatta koirilla tuskin koskaan harmia lonkistaan, Toffen kyynärää saa tosin seurata. Pahat LTV-muutokset haittaavat yleensä koiraa, joten sen puolesta kokonaisuus näyttää tosi kivalta yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Kiitos, että toitte koirat kuviin - nyt uskalletaan alkaa nostaa hyppykorkeuksia myös agilityssä. 

 

Lakin ilme rauhoitettuna kertoo tämän viikon omasta olotilasta...




Ei kommentteja: