maanantaina, helmikuuta 20, 2023

Leikkiä ja laulua

 Pennut ovat innostuneet yhä enemmän leikkimään lelujen kanssa, keskenään ja koittavat leikkiä myös käden kanssa. Hiljalleen myös pentujen luonteenpiirteet alkavat aavistuksen näkyä: Tima/U-käännös on erityisen leikkisä, Usko on varsinainen seikkailija, joka tutkii uudet nurkat ensimmäisenä ja pikku-Usva on ahneista ahnein pieni pentu. Kaikki ovat luottavaisia ja mainioita koiran alkuja. Vieraita on käynyt jo reippaasti. Eilen ne tapasivat Meten, Isabellan, Paulin, Tarun ja Hannan aikuisen poikansa kanssa. Oma aitaus on kokonaan valloitettu. Hyvin ovat pennut taas ymmärtäneet, että pedissä nukutaan (sinne on perjantaista alkaen tullut vain yhdet pissit), vessapuoli sen sijaan on hyvässä käytössä. 

 Hereillä ollessaan ne saavat touhuta vapaana vanhalla puolella ja toivottavasti pahimmat pakkaset hieman helpottavat, että saadaan pennut myös ulkoilemaan tällä viikolla.

Uusia makuja kuten luullista broilerin jauhelihaa, broilerin sydäntä ja naudanmahaa on maisteltu ja tänään on ensi kertaa tarjolla myös lohta. Pennut ovat oppineet syömään myös ruokakupeista. Lisään Canius-maitohappobakteeria myös pennuille Usvan lisäksi. Kynnetkin on taas leikattu. Pentujen väsyessä Sissi tuudittaa ne uneen laulamalla tuutulauluja.

Uppista

Ummet Lammet

Sama jätkä tasapainoilee ruokakupissa




On se kumma, kun ruokakin loppuu kesken...


Pikkumiäs Tima/U-käännös


Lempi-Rainbow löysi maton hapsut

Ullatuus leikkipäällä

Muumi hyökkäsi kimppuun?

Hapsut hakeutuvat haukattavaksi


Uni painaa jo silmää

Pysyykö vielä istumassa vai onko pakko pistää maate?



 

Tuutulaulu tehosi kainaloiseen.




Ei kommentteja: