Olen osallistunut tänään keväänä Raakaruokaohjaaja-koulutukseen ja se on ollut todella monipuolinen ja hyvä kurssi, joka on saanut ajattelemaan ruokintaa monelta kantilta.
Ensimmäinen koira muutti kotiimme vuonna 1991 ja silloisena 12-vuotiaana uskoin koiranruokamainoksiin, että kuivaruoasta koira saa kaiken tarvitsemansa. Kemistiäitini oli sitä mieltä, että luonnollisempi ravinto olisi paikallaan ja säännöllisesti haettiin lisää ruokaa Kennelrehun rekoilta ja lähikaupan lihatiskin luita ja uunissa paistui Yrjölän puuroa. Jossain vaiheessa opiskeluaikoina koirat olivat pitkälti nappularuokinnalla pienessä itsemurhayksiössä asuessa, mutta jo isompaan opiskelukämppään tuli isotädiltä peritty pakastin. Ensimmäisistä pentueista alkaen syötin osan ruoasta lihaa, kalaa, kananmunia ja yrjölänpuuroa. Kummallakin ensimmäisistä walesistani oli C ja C/D-lonkat ja noihin aikoihin luin taas lisää J.A.U. Yrjölän ajatuksia koiran ruokinnasta.
Noina opiskeluvuosina Turussa tapasin jossain koirajutuissa naisen, joka kertoi koiranruoista, siis nappuiloista, löytyneen nukutusaineita lopetetuista lemmikeistä (kanit yms), tielle kuolleita raatoja eli roadkillejä ja muita täysin ruokaan kuulumattomia tuotteita. En tiennyt olisinko uskonut asiaa. Nämä ovat kuitenkin totta ja näistä löytyy julkaistut tutkimustulokset.
Muistaakseni vuoden 2004 alussa olin Springereiden luentopäivillä kuulemassa barffauksesta ja kirjoitin myös aiheesta lehteen. Barffaus oli silloin vielä varsin uutta Suomessa ja kuulosti tuolloin hieman monimutkaiselta, vaikka kiinnostus asiaan heräisikin. Vuosien kuluessa kauppojen raakaruokavalikoimat kasvoivat ja koirien ruokinnasta puolet oli säännöllisesti ihan oikeista raaka-aineista koostettua raakaruokaa ultrakäsitellyn nappulan sijaan.
Kati oli ehtinyt 13 vuoden ikään, kun sille ilmestyi patti kylkeen ja se oli selvästi kipeä. Se oli niin tuskainen, että mietin jo vanhan koiran lopettamista. Patti oli kylkiluiden alla oleva kysta, joka todettiin ohutneulanäytteen perusteella. Siinä vaiheessa olin yhteydessä naturopaattina toimivaan Lamminmäen Tainaan, joka oli jo pidempään ruokkinut omat koiransa kokonaan raakaruoalla ja hän ehdotti pakuriuutetta ja siirtymistä kokonaan raakaan ravintoon. Näillä toimilla oli uskomaton vaikutus, sillä kivut hävisivät ja Kati porskutti menemään vielä reippaasti toista vuotta eläen 14 vuoden 9 kuukauden ikäiseksi.
Aika pian tuon jälkeen vuodesta 2014 alkaen olen ruokkinut myös pennut kokonaan raakaruoalla. Suurin ero aiempaan 50:50-ruokintaan oli se, että aamuisen haisevan hävityksen kauhistuksen ja kakkakatastrofin sijaan nykyisin 6-9 pennun pentue on saattanut yön aikana saada aikaiseksi pari pientä lähes hajutonta sikaria pentuaitaukseen.
Olen hyvin utelias ja tiedonhaluinen ja olen vuosia istunut KoiraExpon luennoilla kuulemassa muun muassa DogRisk-tutkimusryhmän mielenkiintoisista tutkimuksista. Lindqvistin Niina osallistui raakaruokintahjaajakoulutukseen muutama vuosi sitten ja olemme jutelleen paljon myös hänen kanssaan aiheesta: meillä on hauskasti hieman erilainen lähestymistapa, kun itse olen kemisti ja Niina kokki. Kummankin oma koulutus sivuaa ruoka-aineita, mutta hieman eri tavalla.
Tänään keväänä mietin, miten aika riittää raakaruokaohjaajakoulutukseen (jota voi onneksi jatkaa useamman vuoden tarvittaessa), mutta nyt onkin käynyt niin, että odotan jo innolla torstaisin uusia materiaaleja, jotka olen ehtinyt yleensä käydä läpi viimeistään lauantaina ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti