keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2024

Jangas W-pentue on syntynyt

 Maanantaina aamusta sain viestiä, että Nuolen lämmöt ovat laskeneet ja synnytyksen lähtölaskenta alkanut. Illalla neljän-viiden aikaan tuli hieman tummaa vuotoa ja kiiruhdin paikalle. Odotuksesta tuli kuitenkin pitkä, kun aamuyöstä tiistain puolella tuli hieman läpinäkyvää vuotoa, mutta ensimmäiset kunnon supistukset ja työnnöt alkoivat vasta aamulla ennen kuutta. Yön pitkälti valvoimme Tainan kanssa. Aamulla usko meinasi loppua, kun kunnon työntöjä ei vaan kuulunut. Onneksi Marjukka taas puhelimessa rauhoitteli, että hyvin voi odotella ainakin yhdeksään ja hieman ennen yhdeksää alkoikin näkyä selkeitä työntöjä vain supistusten sijaan.

Uudet erilaiset tuntemukset ja epämukava olo laittavat läähättämään.

Petaamista


   Ensimmäinen urospentu ei millään meinannut mahtua ulos ja parin tunnin synnytyskanavassa roikkumisen jälkeen nähtyämme vain takajalat olimme varmoja, että supistusten tahtiin ulos vedetty pentu ei olisi kunnossa. Olimme jo varmuuden vuoksi soittaneet eläinlääkäriinkin ja ajatuksena lohdutti, että Sipoon eläinlääkäriaseman Marja ja sisar hento valkoinen Kaisa voivat auttaa, jos vielä kahdeltatoista tilanne vaikuttaa siltä. Marja on siitä ihana eläinlääkäri, että hän itse kasvattaa ja olen todennut hänen olevan taitava apu synnytyksessä, kun hänen ansiostaan L-pentueen vaativampi alku kääntyi suloiseen suuntaan kaikkien seitsemän pennun voidessa lopulta hyvin synnytyksen päätteeksi.

Sipooseen lähtö oli suunniteltu puoli kahdeksitoista, kun viimein takajalkojen lisäksi peppu alkoi olla niin pitkällä ulkona, että siitä sai vedettyä pennun ulos supistusten tahtiin. "Tulppa"  näytti pelkomme pitkästä synnytyskanavassa roikkumisesta turhaksi, kun sillä oli vielä kalvot ja sikiövettä pään ympärillä ja se oli heti pirteänä menossa eteenpäin. Se syntyi klo 11.13  ja painoi 280 g. 

Nuoli esikoisensa kanssa.

  Sisko tuli pian perään klo 11.46. Wendy-tytöllä painoa oli 297 g. 


 


Tämän jälkeen alkoi taas pitkällinen odottelu, kun Nuoli oli edellisestä puserruksesta selvästi väsynyt ja otti kunnon unet. 15.51 syntyi kolmas pentu, Toive-tyttönen, joka painoi 298 grammaa. 

 


Vajaan tunnin päästä syntyi toinen poika kello 16.46. Willy painoi 298 grammaa syntyessään.

Iltamyöhällä puoli kymmenen aikaan tuli vielä yksi kuolleena syntynyt, epämuodostunut pentu. 

Nuoli hoitaa siis rakkaudella kahta urosta ja kahta narttua. 


Kolme ensimmäistä


Nuoli sujahti heti äidin rooliin.

Dumbon äiti suojaa pentuja korvillaan?


Ei kommentteja: