lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Remu epävirallisessa TOKOssa

Remu ja Kaisa jatkoivat viikkoaan aktiiviseen malliin ja kävivät epävirallisessa TOKO-kokeessa alokasluokassa. Remu pysyi hienosti paikallaan koko 2 minuuttia, joten nyt lienee suurin este ykköstuloksille voitettu ;) Pisteitä oli kertynyt 146 kipaletta, kun liikkeestä seisomisessa oli vilahdettu kääpiösnautserityttöä moikkaamaan. Eikä kuulemma turhan paljon treenaus ole painanut viime aikoina. Tästä on taas hyvä jatkaa virallisiin kisoihin keväällä :)

Raisa elelee Tyyris Tyllerönä yhä edelleen. Huomenna tulee 8 tiineysviikkoa täyteen, joten odotusaika lähenee loppuaan. Raisun maha on varsin huomattava, muttei mielestäni yhtä valtava kuin äidillään aikanaan. Tuskin siis ihan mahdotonta väentungosta tänne odotetaan kuitenkaan. Tänä aamuna aloitin myös lämmön mittaamisen ja 37,5 C tuo mittari näytti.

perjantaina, helmikuuta 27, 2009

Remu tuli agilityn mölli-luokassa toiseksi :)

Remu aka Jangas Direct Action ja Kaisa Majanen uskaltautuivat viimein agilitykisoihin, tosin tällä kertaa vielä mölli-luokkaan. Ja Remuhan meni hienosti saaden 10 vp, aikaa 14 esteen rataa kului vaivaiset 24,79 sekuntia. Tämä tulos riitti luokan toiseen sijaan :D Onnea olkoon hienosta debyytistä, eikun vaan toukokuussa niihin virallisiin kisoihin hyvällä mielellä.

Koitetaan taas saada agirotuunkin joukkue D-jengistä. Agirotuhan järjestetään 3-5.7 Nastolassa, Lahden kupeessa. Ainakin Raisa ja Remu olis jo lähdössä skaboihin. Josko Tarmo ja Sinttu lähtis matkaan perinteitä kunnioittaen ja kenties Reetta innostuisi Paavon kanssa, niin saatais Elvis ja Tico varalle... Kasvattajatäti voi ainakin haaveilla ;) Oikeastaan me saatais varmaan vanhemmista Jangaseista oma joukkueensa, kun Elvis, Täplä ja Eppu on ihan hakoja ja Milla sekä Hemulikin osaa jo hienosti. Annalle vaan olis tietty pitkä matka Oulusta ;)

Springeripäivien ilmoittautuminenkin on alkanut ja näillä tiedoin ainakin Kaisa & remu, minä & Raisa, Janni & Eppu ja Reetta ja Sipi poikien Elviksen ja Paavon kanssa ovat tulossa. Josko vielä muutamalla koirakolla saataisiin joukkoa lisättyä. Annaa ja Millaa olisi kiva taas nähdä viime leirin tapaan :) Eikä nyt olisi paha matka leirille Liisa ja Aksullakaan, ja pääsisi poika taippariinkin viimein.

torstaina, helmikuuta 26, 2009

Tiineyspäiväkirja jatkuu- enää runsas viikko jäljellä

Raisan tiineysaika lähenee loppuaan, tänään on jo 53. tiineysvuorokausi. Eli nyt on jo 7 1/2 viikkoa kulunut astutuksesta. Mitäs viimeisen viikon aikana on tapahtunut: Raisan masu levisi kerralla hurjasti kun se hieman "putosi" vatsaontelosta. Sen jälkeen ruokahalukin hiukan parani. Maha on kuitenkin vielä aikas tiiviisti ylhäällä eikä roiku vielä polvissa.

Pentunappulat maittaa ja kotiruoka vielä paremmin. Harvoin Riesa kyllä ihan koko annosta pistelee poskeensa. C-vitamiiniakin sain hankittua ruoan lisäksi. Axiluria Raisa söi viikon verran.

Pentujen liikkeitä on pariin kertaan tuntunut jo selvänä vellomisena, kun joku tyyppi on kohdussa tanssahdellut. Nisien ympäriltä on karvat lähtenyt ja nisien koko on selvästi kasvanut. Metsälenkeillä mennään yhä edelleen vauhdilla, mutta Raisa ei ihan vielä ymmärrä kokoaan leveyssuunnassa vaan ohi juostessaan törmäilee jalkoihini.

Huomenna aloitan lämpöjen mittaamisen. Ruumiin lämpöä mitataan siitä syystä, että lämmön laskiessa on tiedetään synnytyksen alkavan pikapuoliin. Nyt aluksi saa Raisan opetettua lämmön mittaamiseen ja itselle vähän tietoa sen peruslämmöistä. Tätä ennen kun ei ole neidiltä lämpöä mitattu - ei ole ollut tarvetta. Eilen kasattiin jo pentulaatikko ja teipattiin muovimatto työhuoneen/koirahuoneen lattiaan.

Alla olevassa kuvassa Raisa on 50. tiineysvuorokaudella:

Seuraavat kuvat on otettu tänään, kun astutuksesta on kulut 53 vuorokautta.





Näin myös Ticoa ja Saria agilitytreeneissä. Ticolla on ollut treenitaukoa, joten kyllä sillä olikin intoa. Hyvin neitokainen kuitenkin malttoi pysyä paikallakin harjoitusten alussa, vaikka vinkua tarttikin säälittävästi, kun ei heti päässyt suorittamaan... Harjoiteltiin Kaisan ohjeiden mukaan hyppytekniikkaa sekä kontakteja ja keppejä. Ticolla on mieletön vauhti ja sitä on ihana katsella treeneissä :)

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Remun agilitytreeneissä ja tiineyspäiväkirjaa

Eilen pääsin seuraamaan Kaisan ja Remun agilitytreenejä ja Remu on kyllä tosi pätevä tapaus. Sillä on aivan mieletön into, tekemisen meininki, vauhti ja halu tehdä parhaansa. Se lukee tosi tarkasti ohjausta, joten pienikin myöhästyminen ohjauksessa saa aikaa ylimääräisiä kiemuroita. Jos Raisa on hyvä, olen edelleen sitä mieltä, että Remusta tulee vielä parempi. Se on sen verran isompi ja vauhdikkaampi, että se suorastaan liitää esteiden yli.

Remun kanssa on tänä talvi käyty hyppytekniikkatreeniessä ja siihen täytyy kevään tullen alkaa Raisunkin kanssa panostaa. Ensimmäinen hyppyharjoitus tehtiin ihan 25 cm rimoilla. Viisi estettä laitettiin jonoon, niin että niiden väliin jäi kuusi jalanmittaa ja koiran tulee suorittaa hypyt ottaen vain yhden ponnistusloikan kussakin välissä. Lisäksi Kaisa selitti, että samalla pitäisi seurata koiran hyppytekniikkaa katsoen kuinka tasaisena se pitää selkäänsä ja missä asennossa pää on ja kuinka keskelle hyppyjä koira laskeutuu vauhtia ponnaamaan. Paljon on vielä minulla oppimista asiasta, mutta tiedetään nyt ainakin mistä lähteä liikkeelle kevään tullen. Remu ja Kaisa toivottavasti korkkaavat viimein kisauransa touko-kesäkuussa muuttotouhusta selvittyään.

Maananataina Oreniuksen perhe Pirkkalasta kävi koiria moikkaamassa, heille menee todennäköisesti Riasun narttupentu sijoitukseen (olettaen että tyttösiä syntyy). Perhe oli tosi mukava ja heillä on ennestään ollut parikin walesilaista, joten rotu on sikäli tuttu.

Jatketaanpa sitten Raisan tiineyspäiväkirjalla. Tänään on jo 46. vuorokausi astutuksesta. Eli enää pari viikkoa synnytykseen, laskettu aika olisi kahden viikon päästä sunnuntaina. Toki pennut voivat syntyä jo kahden viikon päästä tai vasta kolmen viikon kuluttua.

Aika on kulunut tosi nopeasti. Tiistaina Raisa pääsi vaakaan ja painoa oli 22,1 kg, kun astutettaessa se painoi 19 kiloa. Hieman on siis painoa tullut lisää. Pentujen pienen pieniä liikkeitä olen kuvitellut tuntevani, ne ovat tosin vielä sellaista perhosen siipien havinaa. Nämä "liikkeet" ovat ihan toista kuin loppuaikojen potkut ja muljahdukset, jotka jo yleensä näkyvätkin kyljistä.

Aloitimme pari päivää sitten myös matokuurin, jota jatketaan vielä ensi viikollekin. Axiluria saa Raisa pistää poskeensa oikein ahkerasti. Ainoa ongelma on se, että ostettuani lääketta rakeina, täytyy se sekoittaa ruoan joukkoon. Normaalisti Riesa syö kaiken hyvällä ruokahalulla, mutta nykyään sille ei oikein sapuska maittaisi. Taitaa nuo pikkusikiöt jo inhasti muljahdella mahassa ja vaatia tilaa mahalaukulta. Nyt on hankittu penturuokaa Raisalle. Ostin ensimmäisen säkin Eukanuban All Bredds Puppy & Junior-ruokaa. Edellisten pentueiden tapaan alan ruokkia Raisaa ja pentuja puoliksi tuolla ruoalla, puoliksi yrjölänpuurolla liha, kala, kananmuna, öljy ja piimä höystein.

Lenkilläkin on viimein tapahtunut rauhoittumista, Miss Mahakas kyllä edelleen laukkailee toisinaan, mutta nykyään se on enemmän sellaista koottua laukkaa tai yleensä vaan reipasta ravia. Viimeisen viikon aikana tuntuu, ettei Raisan maha ole kasvanut juurikaan, vaikka juuri tässä vaiheessa sikiöiden kasvu pitäisi olla kiivaimmillaan. Tiedä häntä.

Tämä alkuviikko onkin vietetty Tampereella hiihtolomailemassa. Ihanan pitkistä lenkeistä järven jäällä on saanut nauttia täysin siemauksin. Niinpä tarjolla on kauniita talvisia kuvia, mutta aloitetaanpa ensiksi mahakuvalla sisätiloista (tässä vuorokausia takana 45):





Torstaina lenkkeilemässä järven jäällä, 46. tiineysvuorokausi.



torstaina, helmikuuta 12, 2009

Lisää luentoja ja tiineyspäiväkirjaa

Viime viikonloppu kuluikin KoiraExpossa ja sielläkin sain kuulla varsin mielenkiintoisia luentoja JTOsta (kyllä meillä on hyvin tehty, vaikka itse sanonkin ;), jalostustoimikunnista ja pentuvälityksestä, luonteista ja luonteen testaamisesta, OmaKoirasta ja kokeiden ja kilpailujen järjestämisestä. Paljon tuli taas mielenkiintoista asiaa ja hotelli Linnean ruoat olivat taivaallisia. Sitä aina sanotaan, että sellainen koira kuin emäntäkin, ja me taidetaan olla kyllä koko porukka aika persoja hyvälle sapuskalle :)

Jatketaanpas sitten Raisan masu-asukeiden kuulumisilla. Tänään ekasta astutuksesta tulee 39 vuorokautta ja Raisasta on tullut ylhäältä päin katsottaessa aikamoinen päärynä. ulkona neitokainen juokse kyllä edelleen täyttä laukkaa, joten vauhti ei ole vielä hiipunut mihinkään. En omista vaakaa, joten painosta ei ole tietoa muuta kuin se, etti Raisua enää ilokseen nostele. Nisät ovat jo aika isot ja vyötärön ympärys on kasvanut selkeästi. Tässä vielä muutamia kuvia tältä päivältä:








Näin siis elellään 5,5 viikkoa (39 vrk) astutuksen jälkeen. Masu on selvästi kasvanut. Vielä runsas kolme viikkoa jäljellä, joten saapi nähdä millaisiin mittoihin tyttönen leviääkään...

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Mielenkiintoisia luentoja ja tiineyspäiväkirjaa

Viime viikonloppuna järjestettiin Springerspanielit ry:n luentopäivät ja siellä pääsimme kuulemaan todella mielenkiintoisia luentoja. Launataina ell Nina Menna aloitti kertomalla atopiasta, allergiasta ja koirien aggressiivisuudesta. Ainakin minulle tuli paljon uutta tietoa ja yllättäen luento venyi aina ruokatunnille saakka, koska juttuahan riitti. Waleseilla terveyskyselyn mukaan noin 10 % oli allergiaa/atopiaa, ja ainakin oma suhtautumiseni vaivoihin muuttui entistä vakavammaksi nyt luennon myötä. Vakavina muotoina nuo tuntuvat olevan erittäin hankalasti hoidettavissa ja tuskallisia koiralla, ja lisäksi varsin selkeästi periytyviä. Iltapäivällä Ville Vasunta kertoi metsätyksestä ja näytti metsästysvideoita. Vuosikokouksessa sain vastaanottaa "aloittelevan walesikasvattajan"- kiertopalkinnon, mikä oli tietysti hienoa. Kolmen pentueen jälkeen olen todellakin vielä aloitteleva, mutta onneksi alku on ollut lupaava :) Kiitos siis itse kullekin kasvattinomistajalle taas kerran :D

Sunnuntaina Hannes Lohi luennoi koirien geenitutkimuksesta ja sitäkin seurasimme melkein henkeä pidättäen. Mitä mahdollisuuksia geenitutkimus avaakaan. Nyt pitäisi vaan saada lisää koiria antamaan DNA-näytteitä. Omista kasvateistani yhdeksästä näyte on otettu ja toivottavasti lopuistakin saadaan otettua näytteet vuoden aikana. Iltapäivällä Heljä Marjamäki kertoi vielä MH-luonnekuvauksen käytöstä jalostuksen apuna.

Oma koiramainen elämäni rajoittuukin tällä hetkellä lähinnä yhdistystoimintaan, luentojen kuunteluun ja koirien kanssa lenkkeilyyn. Raisa kun vaikuttaa hyvinkin olevan tiineenä. Niinpä tästä päivityksestä tuleekin sitten tiineyspäiväkirja ;)

Raisahan astutettiin 4.1 ja 5.1, joten ensimmäisesti astutuksesta on kulunut nyt 32 vrk ja nyt voi kyllä sanoa Raisun olevan tiineenä, vaikkei ultrassa olla käytykään. Toivottavasti kaikki vaan menee hyvin loppuun asti, ettei pentuja mene kesken tai synny kuolleena.

Neitokainen on ollut koko ajan oma pirteä itsensä, tosin ruokahalu tuntuu jopa kasvaneen. Katilla oli aikanaan pahoinvointia ekoina tiineysviikkoina, mutta pois se Raisasta: se tyttö on elämänsä kunnossa ja meinaa varastaa mummonsakin ruoan. Astutuksen aikaan Raisalla oli painoa 19 kg.

20 vrk (24.1) astutuksesta oli nähtävissä, että nisät alkoivat punertua ja painoa oli tuolloin 20 kg. Eli kilo oli tullut lisää (ruokin neitokaista aiempaa tukevammin, joten oliskohan vähän lihonutkin?).

23 vrk (27.1) maha alkoi olla pinkeä ja neiti vuoti aavistuksen lasista nestettä, muiden koirien mielestä Raisuli tuoksu erikoisen hehkeältä. Maha on kuvissakin vielä varsin huomaamaton.

Tässä muutama kuva 25 vrk (29.1) astutuksesta:







Viimeisen viikon kuluessa Raisan maha on ihan oikeasti alkanut kasvaa, vaikka vauhtia on entiseen malliin edelleen. Ensi sunnuntaina tulee kuluneeksi 5 viikkoa astutuksesta, joten odotusaikaa on suunnilleen puolet jäljellä.

Tässä Raisa makoilemassa tänään otetussa kuvassa:



Maha melkein hukkuu seisoessa edelleen, ensin ennen astutusta otettu kuva ja sitten tänään napsaistu otos:


Ennen ja...


4,5 viikkoa jälkeen astutuksen.