tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Vappusankarit ja Wilma näyttelyssä

Vappupäivänä 1.5 Harry-vaari eli Fin Mva Micarobian Harry täytti kunniotettavat 11 vuotta. Synttärisankari toipuu edelleen antibioottikuurin voimalla westien purtua sitä kylkeen. Karvat kasvavat hiljalleen takaisin, vaikka ihon alainen tulehduspatti oli edelleen aika mahtavan kokoinen.

Sunnuntaina 2.5 olikin sitten Katin eli Sweetie-pie Kathyn 12-vuotis syntymäpäivä. Kati on edelleen pirtsakka ja reipas mummeli. Onnea vanhuksille syntymäpäivien johdosta!

Katin synttärinä lähdimme Wilman perheen kanssa Mouhijärven näyttelyyn. Wilma eli Jangas Ees-Taas esiintyi varsin mukavasti Annen kannsa ja sai kivan arvostelun: "Erittäin hyvän tyyppinen, oikeat mittasuhteet, hyvä ilmeikäs pää. Hieman epätasainen purenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä luusto ja kulmaukset. Hyvä turkin laatu. Liikkuu iloisesti. Ihastuttava luonne." Tulos oli junioriluokan EH1. ja tuomarina toimi Merja Järnstedt.

Nyt näyttää, että saatiin Agirotuun myös "Katin kullat ja Riesa(t)"-joukkue: mukaan ovat tulossa ainakin Elvis, Täplä, Raisa ja Paavo. Toivottavasti vielä Eppu saadaan vielä joukkueen vahvistukseksi ;) Lisäksi "Raisan Riesat" pääsevät aloitteleviin. Kivaa!

Ei kommentteja: