perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Agilitytreenailua


Tällä viikolla ollaan vielä päästy harjoittelemaan kahdesti: ensin tiistaina Lotten, Ellan, Essin ja Danten (sekä Nelsonin, Nemon ja Waden) kanssa ja eilen torstaina Danten, Ellan, Hertan ja Kamun sekä pikkutyttöjen Viiman ja Pihlan kanssa. Arja-Leena veti eilen mukavat treenit osaaville ja itse tein yksittäisiä esteitä pentujen kanssa. Tiistaina teimme kahta eritasoista rataa ja harjoittelimme mm. keppejä kummaltakin puolelta, valssausta kontaktin takana, puomin vieressä olevaan putkeen lähetystä ja takanaleikkausta.

G-pentueen Pihla ja Viima tuntuvat kasvavan ihan silmissä ja alkavat näin 12-viikkoisena olla jo honteloita koipeliineja kuten ikään kuuluu. Neitokaiset jaksavat keskittyä hyvin ja tekevät innolla agilityesteitä. Eilen vuorossa oli putki vanhaan malliin eteen lähetyksenä, luoksetulona ja vinoista kulmista, uuteena esteenä aita eteen lähetyksenä ja luoksetulona (ei ongelmia, Viima olisi tosin halunnut hypätä aidan mennen tullen ja takaisin lelua kantaen eli voittajaluokan hyppynouto alkaa olla jo hallinnassa ;) Pennut pääsivät myös keinuttelemaan ja harjoittelemaan alastulokontaktilla 2 on- 2 off namin syöntiä ja rauhoittumista. 

Hertta ja Kamu alkavat olla jo varsin päteviä agilitykoiran alkuja näin 14 kk iässä. Roosalla tosin käskyt tulevat useimmiten niin myöhässä, että Kamu suorittaa jo estettä käskyn kuullessaan... Onneksi Kamu suurelta osin lukee rataa kohtuullisen hyvin ja pelastaa monta tilannetta sillä :) Viimein sain Hertastakin videopätkän nettiin:

Pentujen kuvat ovat juuri sitä tasoa, kun saa hallissa ilman salamaa, mutta elämä on. Nyt tytöillä  on ikää jo 12 viikkoa ja toinen rokotus (eka annettiin jo 8-viikkoisena) on tällä viikolla vuorossa.
Jangas Gale Wind "Pihla"

Pihla istuu nätisti pitäen katsekontaktia
Jangas Gone with the Wind "Viima"

Viima

Ei kommentteja: