Kisasimme tänään Lohjalla Raisan Jangas Duck Soup kanssa Heidi Viitaniemen kahdella agilityradalla. Kummallakin radalla tuloksena oli SM-0 ja 4. sijoitus (yli 40 koirakon joukosta). Päätin pitkän hyllyputken jälkeen, että me osaamme ja ohjaan joka kohdan kunnolla. Raila-coachi on muistanut ihan asiasta sanoa, että minulla on tapana jättää ohjaus monesti puolitiehen ja olettaa asioita. Nyt todellakin ohjasin joka esteen, vaikka toisinaan hieman varmistellen. Radat tuntuivat mukavilta, vaikka ne olivatkin varsin kinkkisiä ja kokonaistulostaso kisassa jäi aika laihaksi. Toisella radalla jäi SERT kokonaan jakamatta, kun Raisakin joutuu edelleen odottamaan kesäkuun puoleen väliin ennen kuin saa kisata vikasta SERTistä agilityvalion arvoa ajatellen. Tämän kuluneen vuoden aikana Raisa on ollut jo neljästi SERTin saajan paikalla, mutta vain kaksi sertiä voi siis ottaa vastaan... Toivottavasti tuo viimeinen tulisi aikanaan yhtä kivuttomasti kuin nämä aiemmat.
Raisan Essi-tytär on ollut meillä hoidossa tiistaista asti. Essin kanssa kisailu tänään oli lähinnä katastrofaalisen huvittavaa. Radalle lähtiessä edellistä koirakkoa katsoessani tajusin näet, että olin suunnitellut radan väärin jättäen yhden esteen välistä enkä ollut vielä radalle astuessani varma tuliko se suorittaa vai ei... Tämähän kostautui huolimattomana ohjauksena heti toisella esteellä ja siitä hylky. Loppupätkän 7 viimeistä estettä teimme hienosti koottuani itseni, mutta sitä ennen se oli lähinnä holtitonta juoksentelua.
Lohjalla on aina kiva kisata, ympäristö on viihtyisä ja aurinko paistoi koko päivän. Vaunujen kanssa alku- ja loppuverryttelykin onnistuu mukavasti monipuolisilla kävelyteillä.
Lohjalla on aina kiva kisata, ympäristö on viihtyisä ja aurinko paistoi koko päivän. Vaunujen kanssa alku- ja loppuverryttelykin onnistuu mukavasti monipuolisilla kävelyteillä.
Raisa ei ollutkaan ainoa nollan tehnyt walesi tänään Lohjalla, vaan myös Matti ja Tessa palkittiin hyppynollalla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti