Tänään kävimme Raisan kanssa Raumalla kisaamassa. Niin, huomautettakoon, ettemme suinkaan lähteneet Vantaalta Raumalle asti kisoihin vaan vietimme mummuni 90-vuotispäiviä Tottikjärvellä puolessa matkassa lauantaina. Tuloksena Rauman kisojen agilityradoilta oli harmittavat viitoset ja harmittavinta oli se, etten edelleenkään tiedä, mistä virheet tulivat: en huomannut pudonneita rimoja, matkalle ei tullut kieltoja ja kontaktin alastulotkin varmistelin, vaikka läpijuoksuinahan Raisa ne nykyisin suorittaa. Kontaktien ylösmenoja en nähnyt, mutta niissä ei ole tähän mennessä koskaan tullut virheitä. Hyppyradalta tuli hylky ohjausvirheeni takia, vaikka hylkykohtaa lukuunottamatta saatiinkin ihan mukiinmenevä rata. Kisoissa ennen radalle menoa meitä tuli moikkaamaan 10-vuotiaan agilityssakin kisanneet walesin omistajapariskunta, jotka ihmettelivät Raisan rauhallisuutta (niin Raisan tuntevat älköön naurako). Ja toden totta Raisa on huomattavasti rauhoittunut iän myötä ja keväällä se oppi odottamaan agilityssä aivan viilipyttynä, kun vain kerran päätin, että sehän odottaa hiljaa. On/Off-nappi on löytynyt ja nyt odotellessa on mukana rauhallinen pikkuneiti. Tuomarina agilityradoilla toimi Asko Jokinen ja hyppyradalla Kari Jalonen.
sunnuntai, heinäkuuta 29, 2012
Raisalle kaksi viitostulosta agilitykisoista
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti