Via dolorosa

Onpahan meillä ollut varsinainen kevät. Ei suinkaan sen takia, että koirat olisivat olleet erityisen hankalia, vaan oma olo ei ole ollut ruusuinen. Toivottu toinen lapsemme sai alkunsa viime syksynä, jolloin olin koko syksyn aivan omissa maailmoissani univaikeuksien ja etovan olon takia. Joulun jälkeen sain nauttia hyvästä olosta pari kuukautta, kunnes maaliskuussa flunssan jälkeen verenpaineet alkoivat nousta. Lopulta verenpaineet olivat sillä tasolla, että jouduin sairaalaan vuodelepoon pariksi päiväksi ja pääsin kotiin ehdottomaan vuodelepoon ja sairaslomalle viimeisiksi työviikoiksi. Itse kukin voi vain kuvitella, kuinka helppoa kotona vuodelepo on, kun meillä vilistää reipas 4-vuotias Sebastian-poika, kaksi koiraa ja Stig joutui vielä nivustyräleikkaukseen ja määrättiin lepoon. Verenpaineen kohoaminen sai aikaan suhinan päässä ja päänsäryn eikä edes tietokoneella ole juuri pystynyt istumaan. No, eihän se "lepo" kovin hyvin päättynyt, mutta levolla päästiin sentään raskauden suhteen turvallisemmille viikoille.

Huhtikuun puolessa välissä jouduin sairaalaan osastolle ja verenpainelääkitys aloitettiin. Valitettavasti vaan siitä ei enää ollut apua, vaan minulle kehittyi raskausmyrkytys (proteiinia virtsassa, päänsärkyä, paha olo ja lihasten vapina) ja niin synnytys käynnistettiin. Tuskaisen päivän jälkeen todettiin, ettei synnytys käynnisty kunnolla vapinaan annettavan magnesiumin takia, vaan lopulta minut kiidätettiin kiireelliseen sektioon ja pieni tyttäremme (2250 g ja 47 cm) syntyi 18.4.2015 klo 18.44. Pikku-Sissi on keskosuudestaan huolimatta osoittautunut oikeaksi taistelijatytöksi ja päivän bilirubiini valohoidon jälkeen, neljä päivää sektiosta pääsimme jo kotiin. Viikko sairaalassa oli tuskien taival. En muista koskaan saaneeni niin paljon lääkkeitä tai kärsineeni niin paljon kivuista, mutta onneksi palkintokin oli sen arvoinen.Kotiin päästessä oli vielä levättävä kaksi viikkoa, kunnes verenpaineet tasoittuivat, jotta kouristuskohtauksen riski viimkein olisi ohi. Eli nyt saa viimein istua koneella, liikkua voimien mukaan ja alkaa elää taas uudestaan.

Pieni Sissi vuorokauden iässä

Koirat ovat ottaneet uuden perheenjäsenen hyvin vastaan, mitä nyt huolestuvat kovasti, jos neiti itkee. Stig on toistaiseksi vastuussa koirien lenkittämisestä, kun oma kuntoni on olematon. Lihakset ovat todellakin surkastuneet ja koiratkin ovat hieman lihoneet tällä välillä. Nyt vaan kuntokuurille niin emäntä kuin koiratkin, jotta päästään loppukuusta taas takaisin agilityyn. Pääsimme kivan tuntuiseen uuteen agilityryhmäänkin, vaikka surukseni Raila ei enää jatkanut kouluttamista kesällä.

 Olin  lupautunut ottamaan Millan (Jangas Beauty Or Beast) ja Mantelin (Jangas Dimples) meille hoitoon huhtikuussa, mutta onneksi Niina pelasti tilanteen ja hoiti tytöt loistavasti tuttuun tapaansa. Neitokaiset joutuivat laihdutus- ja kuntokuurille nekin. Suuri kiitos kuuluu myös äidilleni ja siskolleni sekä Jaanalle koirien hoidosta. Mitä olisimmekaan tehneet ilman teitä?