Väärään aikaan väärässä paikassa

Meille sitä aina sattuu ja tapahtuu. Nyt näyttää kuitenkin, että kerrankin olemme olleet ihan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, kun Sandyn (Jangas Huller om Buller) emäntä epäili vahvasti tyttösen olevan tiineenä: ruokahalu on loputon, painoa tullut pari kiloa lisää ja nisät ovat vaaleanpunaiset. Ensi viikonloppuna pääsen varmaan itsekin moikkaamaan Sandyä. (P.S. Sandy olikin vain valeraskaana eli väärin meni!)

   Vuosien varrella olen useampaankin kertaa sattunut joko a) väärään paikkaan tai b) väärään aikaan jonnekin. Viimeksi tänä viikonloppuna poikamme oli menossa ystävänsä 5-vuotispäiville eikä tämä huolehtivainen äiti ollut huomannut katsoa pojan lokeroa tarhassa, jossa kutsukortti (ja isänpäiväkortti!) olivat. Tarhasta soitettiin ystävällisesti minulle ja lähdimme lauantaina kauluspaitaan puetun pojan kanssa syntymäpäiville - huomataksemme, että ne järjestettiinkin vasta seuraavana päivänä! No, juhlat saatiin juhlittua sunnuntaina, äitiä huvitti ja poika meinasi saada itkukohtauksen, joka vältettiin kertomalla, mitä oli käynyt aikanaan. Soitimme mummulle ja muisteltiin vuosien takaista tapahtumaa ollessani teininä, kun koko perheemme oli kutsuttu tuttavaperheen tyttären häihin. Pynttäydyimme parhaimpiimme, lähdimme Finlaysonin kirkolle ja istuimme penkkiriviin ihmetellen, ettemme näe ketään tuttuja. Jonkinlainen juhlalehtinen paljasti, että hääpari oli väärä. Oikeat juhlat juhlittiin vasta seuraavana viikonloppuna, mutta olipahan harjoiteltu tuota pukemista ja lähtemistä ajoissa...

  Monesti koiriin liittyvissäkin tapahtumissa on käynyt samoin. Useampaankin kertaan olen saapunut lokakuun lopussa agilitykisoissa talkoolaisena. Paikan päälle päästyäni halli on ollut pimeänä eikä yhtään autoa ole seissyt parkkipaikalla. Aavemainen tunnelma lokakuisen aamun hämärässä, minä yksin autossani ja ympärillä vain hiljaisuus kisavalmistelujen sijaan. Onneksi tajusin sentään silloin, että kellot oli käännetty tuntia eteenpäin ja olin vain erittäin hyvissä ajoin paikan päällä. En tosin tiedä, miksei yksi tuollainen kokemus riittänyt, vaan harrastin sitä useampaankin kertaan...

   Olin aikanaan 9 vuotta Springerspanielit ry:n hallituksessa ja kokouksiin mennessäkin oli muutamaan kertaan hieman hämminkiä. Joskus sovimme Kavénin Sannan kanssa tapaavamme huoltoasemalla ja ajavamme loppumatkan samalla kyydillä. Huono juttu oli vaan se, että minä olin väärän tien varrella. Toisella kertaa yksin kokoukseen ajaessani olin vahingossa väärällä huoltiksella ja sain ajella vielä hyvän matkaa eteenpäin päästäkseni Pirkanhovin sijaan Pirkkalan ABC:lle.

   Kertaalleen osallistuin ihan yksin metsästyskoulutukseen, harmi vain ettei kouluttajiakaan saapunut paikalle. Olin päättänyt, etten sillä kertaa tapani mukaan myöhästy, vaan lähdemme Pilkottuun jo perjantai-iltana. Näin olisimme paikalla jo seuraavan aamun alkaessa. Niihin aikoihin Pilkottu oli melkein toinen kesämökkimme Katin ja Harryn kanssa, kun siellä osallistuttiin milloin mejä-koulutuksiin tai -kokeisiin, milloin taippareihin tai metsästyskoulutuksiin. Hieman ihmettelin illalla, ettei paikalle ollutkaan saapunut muita, mutta söimme eväitä, kävimme pitkällä lenkillä ja löysin meille sopivan sänkypaikan piha-aitasta, joka ei ollut millään lailla lukossa. Nukuimme yön kesäillan viileydessä ja heräsimme aamulla. Siinä vaiheessa herästyskellot kyllä soivat, kun koulutuksen piti jo alkaa eikä ketään muuta näkynyt mailla, ei halmeilla. Soitin Marjukalle ja kysyin, että olenkohan mahrollisesti paikan päällä vääränä viikonloppuna tai jotain muuta kummallista? Selvisi, että koulutus oli peruttu, kun kaivossa oli jotain vikaa ja Taina oli luullut Marjukan ilmoittavan minulle ja Marjukka puolestaan Tainan. Marjukka naurahti, että onneksi se olin vain minä, jolle ei ollut asiasta huomattu soittaa ;) Ja rehellisyyden nimissä, se lähinnä huvitti. Kävimme vielä pitkällä lenkillä koirien kanssa ja jatkoimme matkaa omalle mökille, joka ei ollut hirmuisen kaukana. Ei ollut siis eka eikä vika kerta. Seuraavaa kertaa odotellessa...