maanantaina, helmikuuta 05, 2018

KoiraExpoa koko viikonloopu

Kulunut viikonloppu kului taas tiukasti peppu penkissä, kun pääsin Vantaalla järjestettyyn KoiraExpoon kuuntelemaan taas kerran laadukkaita luentoja.

Tämän viikopnlopun kiinnostavimpiin luentoihin kuului SmartDog eli koiran kognitiivisten ominaisuuksien testaaminen, joka tuntui hyvin kiinnostavalta luonteen ja koulutettavuuden testaamiseen MH-luonnekuvauksen ohella. Siinä kun MH-luonnekuvaus kertoo hyvin koiran luonteenpiirteistä liittyen arkuus-rohkeusakseliin ja leikkisyyteen, kertoo tämä puolestaan ihmisen eleiden lukemisesta, ongelmanratkaisukyvystä, impulsiivisuudesta - harkitsevaisuudesta ja muista koulutettavuuteen liittyvistä ominaisuuksista. Nämä kaksi testiä/kuvausta antavat yhdessä varmasti hyvinkin kattavan kuvan koirasta.

   Niina lupailikin Keviniä mukaan ja olisi hauska saada myös joku sijoitusnartuista mukaan kevään/kesän mittaan, niin saisi lehteenkin jutun yleisesti ja kokemuksista oman koiran kanssa.

Lisäksi Helsingin yliopiston koiratutkimus ja tutkimusten pohjalta esitellyt aiheet ruokinnasta, nivelrikosta ja ruokinnan vaikutuksesta olivat taas erittäin mielenkiintoisia.

  Näiden teemojen lisäksi kuuntelin muutaman luennon viestinnästä ja Pekka Hyysalo kertoi varsin traagisen selviytymistarinansa niin koskettavasti, että itse kullakin vierähti kyynel poskelle. Monesti tuntuu uskomattomalta mihin tahdonvoimalla ja sisulla pääsee, vaikka eteen tulleet esteet olisivat kerta kaikkiaan musertavia.

   Oli hienot luennot - kiitos Kennelliiton tulevaisuustoimikunnalle!!

  

Ei kommentteja: