perjantaina, kesäkuuta 15, 2018

Nuppu in memorian

Kirjoittelin juttua eilen, vaikken sitä saanutkaan silloin julkaistua.

14.6.2003 Sweetie-pie Kathy ja Jangas B-pentue vastasyntyneenä
Tasan 15 vuotta oli myös kaunis ja aurinkoinen päivä, vaikken auringossa ehtinytkään nauttia. Olin Katin ja Harryn kanssa kuumassa Turun ylioppilaskylän asunnossa ja odotin ensimmäistä pentuettani syntyväksi. Synnytys jännitti opiskelija-emäntää varmasti enemmän kuin tulevaa emäkoiraa ja lopulta kaikki sujui hyvin Katin hoitaessa synnytyksen itsenäisesti minulle jäädessä vain katsojan osa B-pentueen syntyessä. Aina viime vuoteen saakka kesäkuun 14. päivänä ollaan saatu juhlia syntymäpäiviä - kymmenen vuotta kaikkien neljän punavalkoisen, mutta viime vuonna enää Millan synttäreitä. Millakin siirtyi pilven päälle meitä seurailemaan viime syksynä.
Jangas Behaving Badly ja Jangas D-pentue muutaman päivän ikäisenä
 Tänään ei siis juhlittu synttäreitä, vaan ensimmäisessä pentueessani syntyneen Täplän (Jangas Behaving Badlyn) tyttären oli aika siirtyä taivaallisille metsästysmaille. Nuppu eli Jangas Dolce Vita ehti melkein kahdentoista vuoden ikään ja sai elää onnellisen ja hyvän elämän. Viime syksynä tapahtuneen loukkaantumisen ja uuden kesäisen tapaturman sekä ilmestyneiden nisäkasvainten takia oli aika päästä Nuppu kivuistaan.

Nuppu eli Jangas Dolce Vita 10 kuukauden ikäisenä. Tyttönen kohelsi muutamaa kuukautta ennen kuvan ottamista kiehuvat tiskivedet selkäänsä ja siitä syystä sen selkään jäi karvaton laikku.

Nuppu oli isäntänsä Paulin varjo ja ahkera metsästyskaveri, joka selvitti helposti taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen (vielä tuolloin epävirallisena) ja palkittiin näyttelyissä palovammasta huolimatta. Loputtoman ahne, leikkisä, ihana, koheltamiseen saakka vauhdikas ja välillä ahneudessaan pinnaakin koetteleva Nuppu eli koko perheen rakastettuna lemmikkinä ja sai aikanaan täällä meidän luonamme F-pentueen kahdeksan pentua, jotka täyttävät muutaman kuukauden päästä jo kahdeksan vuotta. Nuppu on myös kolmen pentueen mummu (Jangas I, Donzara I ja Doniol H) ja kahden pentueen isomummu (Jangas N-pentue ja Vaajalahden A-pentue). Nuppu on siis pentuklaatikossa tuhisevan pentueemme isomummu.
 
Vuonna 2010 Nuppu hoiti katrastaan huolella ja rakastaen, ihan kuin pojantytär Femma nyt pentulaatikossa. 

Kiitos vielä Sarsaman perheelle Nupun hienosta hoidosta. Nuppu sai elää täyden ja hyvän elämän :)

Tuntuu haikealta, että Raisan sisaruksista ei ole enää jäljellä kuin Paavo ja Tico. Toisaalta tokihan vuosiakin alkaa jo mittarissa. Raisan haluaisin kyllä pitää 14-vuotiaaksi, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Jangas Dolce Vita 17.10.2006 - 14.6. 2018

Pauli kirjoitti Nupusta vielä paremmin kuin itse pystyn:

"Nuppu jätti olemuksellaan jäljen kaikkiin, jotka tapasi. Nuppu oli koira, joka nautti elämästään kaikin rinnoin: söi kaiken ruoan joka eteen tuli, ajoi pyöräilijän mökillä ojaan, murjotti jos ei saanut tahtoaan läpi.
Nuppu oli todellinen persoona ja perheenjäsen. Nuppu oli koira, joka hoivasi ja aisti uskomattomia asioita. Voisi sanoa, että ikuinen emännän koira. Nuppu varmaan koulutti meitä enemmän kuin me ikinä häntä.
Nupun lähtö jätti suuren aukon perheeseen sekä arkeen ja sanoinkuvaamattoman surun niistä yhteisistä ajoista, jotka saimme yhdessä viettää.
Kiitos Tiina näistä vuosista."


Nupun vanhuusajan kuvat ovat Sarsaman perheen ottamia.

Ei kommentteja: