lauantaina, lokakuuta 13, 2018

Raisa rallaa taas

Pitkästä aikaa yllettiin Raisna eli Jangas Duck Soup kanssa tulokseen saakka. Tämä vuosi on rallyssa taisteltu heikentyneen kuulon kanssa, mutta nyt käskytin aivan kuin kuulevaa koiraa (ja lisäksi uudet opetellut käsimerkit tietty). Oikealle käännökset olivat vaikeita ja niistä rapisinkin pisteitä parikymmentä, joten paljon muita virheitä ei matkaan mahtunutkaan, kun kokonaistulos oli 77 pistettä.   Kummallista kyllä nuo samat käännökset onnistuivat varsin hyvin sekä ennen että jälkeen radan, mutta mikä niissä on niin vaikeata radalla?! Onnistuminen tuli liikkeestä istumisen kanssa, mikä tuntui hienolta :)

Riikka Timonen oli laatinut kivan radan Porvoon kisoihin eikä matkakaan ollut pitkä. Kisakumpaneistakin suuri osa oli entuudestaan tuttuja. Pitkästä aikaa saatiin tehdä rata ilman tuomariharjoittelijaa - ihanaa! Oli meinaan puoli tuntia aikataulusta edellä kisat...

    On se vaan hauska tyyppi tuo melkein 12-vuotias kisakaverini :)

  Välillä sitä huomaa oppineensa aikamoiseksi aikatauluttajaksi vuosien varrella. Viime viikonloppuna meillä oli näet triplabuukkaus lauantaille: olin menossa näyttelyyn, Stig messuille Lahteen ja Sebastian sai peruutuspaikan animaatiokurssille Tikkurilaan. Näin homma hoitui: klo 8.15 koko perhe autoon ja Tikkurilaan, jonne jätettiin isä ja poika odottamaan Tampereelta tulevaa mummua, joka vei Bastin kurssille Stigin jatkaessa matkaa junalla Lahteen. Minä ja Sissi huristeltiin näyttelyyn, jonne ehdimme suunnitelmien mukaan kymmeneksi. Kotimatkalla haettiin Stig Lahdesta ja Sebastian pääsi yöksi mummulaan, jolloin haettiin poika seuraavana päivänä näyttelystä tullessa Hämeenlinnasta. Tänään vei pojan lauantaikoulupäivään ennen kisoja ja hain muun perheen koulun pihalta kotimatkalla. Hyvin hoitui siis.


1 kommentti:

Kayisi kirjoitti...

Hei!
Tuli tässä mieleen tästä sun postauksesta Helmin flattikierrokset ja sen ohjaus aikanaan rallyssa. Helmi ei siis kykene kierrosten noustessa liian korkealle enää rekisteröimään tai ymmärtämään sanallisia käskyjä (herneet rokkaa).

Kun rallyssa MES-luokassakin on laajempi apuvälineistö käytössä mitä tokossa, voisiko Raisaa auttaa elekielellä lisää? En tiedä mitä merkkejä ja apuja käytät jo nyt, joten nämä vain ideana. Ennen käännöstä askellyhennys (vauhti säilyy samana), lonkkanuljaisu huomiona, koiranpuoleinen jalkaterä nousee/tekee jonkin pienen liikkeen ennen käännöstä, kenkien kulkulinja menee normaalista "jonoksi" pari askelta ennen käännöstä + askellyhennys, vartalo nousee ylemmäs/lievä takanoja/"takapuoli laskee" ennen käännöstä, kääntyvän puolen käsi antaa käsimerkin tms, ja näistä eleistä tarvittaessa ketjuttaa 2-3 merkin lähestymisketjun, joista ainakin yhden tai kaksi Raisa tulee huomaamaan, vaikka olisi uppoutunut omiin ajatuksiin väliaikaisesti? Meillä Helmillä oli pyörähdykseen esimerkiksi kielinaksautus etumerkkinä, jonka yhdistin sitten kaikkiin Pyörähdys-johdannaisiin kukkakuvioihin, koska kömpelönä koirana vaati aikaa käännökseen lähtöön. Käännöksissä sitten käsky+käsimerkki ketjutettuna + tietty askelmalli käännöksessä.

Toivottavasti Raisa pysyy hyvässä kunnossa ja saa jatkaa rallyharrastuksen parissa :)