sunnuntai, maaliskuuta 31, 2019

P-pentujen ulkoilua

Tässä on kuvia eiliseltä tai joltain muulta kuluneelta päivältä. Päivät laukkaavat niin kovaa vauhtia, ettei perässä ehdi pysyä. Tänään oli vuorossa Springereiden vuosikokous Tampereella ja luento ruokinnan vaikutuksesta käyttäytymiseen. Illalla Netan omistajat vanhempineen kävivät ulkoiluttamassa pentuja ja auttoivat pentuaitauksen laajentamisessa.

Elmeri


Komeetta

Komeetta haistelemassa
Suloinen pisamanaama Nemma

Nemma

Pilkkupoika

Piitu

River

Täältä tulee River

Sama jätkä poseeraa

Ulkosyöttö
Vuono meinaa autoilla


Muikkis!


lauantaina, maaliskuuta 30, 2019

Mukavia tulevia vuosia Ulle, Jawa ja Lalle :)

Tänään lähti kolme Viiman pennuista omiin koteihinsa. Ensimmäisenä pentulaatikkonimeltään Sirppi eli Jangas Osmosis Jones lähti Tampereelle Harrin ja Teijan sekä perheen lasten metsästävään kotiin ja sai lempinimen Ulle (eli Olaf). Matka meni tälläkin naperolla hyvin ja reippaasti poika lähti kohti uusia seikkailuja.
Jangas Osmosis Jones eli Ulle





   Heti perään Vantaalle Jedin kaveriksi Päivin ja Heikin sekä labradori Jedin luo lähti huivi-Heikki eli Jangas Old School, josta tuli Jawa. Java päässee harrastamaan ainakin rally-tokoa "isoveikan" jalanjäljillä.
Jangas Old School



   Illalla uusiia seikkailuja ja Puppe-isää kohti matkasi Leema eli Jangas One Man Band, joka sai nimen Lalle ja muuttaa siis Ursulan ja Pupen luo Ouluun.

Jangas One Man Band

Muikea ilme


   Tainalle ja Stigulle jäi siis Nuoli eli Jangas Opportunity.


Jangas Opportunity

Nuoli veljensä Spotifyn kanssa jäi vielä Viima-mamman hoiviin, mutta muuttaa ensi viikolla Tainan veljen perheen luo.

Jangas Ocean's Eleven


Trio rohkeat ennen Lallen lähtöä.

perjantaina, maaliskuuta 29, 2019

Onnea matkaan Lempi ja Osku!

Niin se väki vain vähenee Viiman pentueen parissa. Yksi urospentu kaipailee peruutuksen vuoksi omaa aktiivista, harrastavaa ja rakastavaa kotiaan.

Tänään lähti pentulaatikkonimeltään Piirto eli Jangas Out of Print, jota aletaan kutsua jatkossa nimellä Osku. Poika muutti Tuusulaan Taijan perheseen ja toivottavasti näemme jo runsaan viikon päästä seuraavan kerran pentutreenien merkeissä :)



Hyvin on kotiuduttu!

Njuschin Pirkon tekemät pentupeitot ovat vuodesta toiseen yhtä ihania :)
Automatka uuteen kotiin meni hyvin.


Jangas Outlander eli Lempi on asettunut hyvin taloksi Teron ja Annan luo ja kotimatkakin oli mennyt hyvin.


 On taas ollut aika haipakkaa, kun kotona on käyty kääntymässä, pennut ulkoiluttamassa ja ruokkimassa ennen kuin lähdettiin taas Tikkurilan kupeeseen O-pentuetta katsomaan. Nuolesta eli Jangas Opportunity tehtiin myös paperit eli Nuoli on nyt virallisestikin Stigun tuleva metsästyskaveri.

  Huomenna kolme pojista lähtevät uusiin koteihinsa ja Tainan ja Stigun koti rauhoittuu, kun pentuja on enää kaksi kolmen aikuisen koiran lisäksi. Pennut ovat jo aikamoisia riiviöitä ja ovat valloittanet koko pihan ja sisätilat.




  

torstaina, maaliskuuta 28, 2019

O-pentujen eläinlääkärin tarkastus

Tänään olikin Viiman O-pentueella jännä päivä. Meillä on mennyt pentutestaaja-Kirsin kanssa aikataulut aivan ristiin, kun pääsen töistä siihen aikaan, kun Kirsi aloittaa työt. Niinpä tein tällä kertaa pentutestin itse, kun en ole pentujen kanssa arkea elänyt. Periaatteessa tiedän hyvinkin, miten pennut testataan, mutta erityisesti keskittymiskyvyn ja kipuherkkyyden arvioinnin koin hanakalana - ja kumpikin ovat olleet hyvin luotettavia Kirsin tekeminä! Muutenkaan tuloksia en uskalla pitää aivan vertailukelpoisina, mutta selkeitä eroja pentujen välillä kuitenkin näkyi. Koko pentueessa kivaa oli, että niillä oli halu tuoda lelu testaajalle ja suuri osa toi lelun syliin asti. Ne leikkivät kohtuulisesti, joskin monella oli hyvin kevyt ote. Illalla mietittiin hieman, mikä pentu menisi mihinkin kotiin, mutta ilta meni tosi myöhään.

  Annukka kävi suorittamassa eläinlääkärin tarkastuksen ja kaikki oli kunnossa: myös purennat ok ja kivekset laskeutuneet.

   Illalla vielä määrätietoinen sijoitusnarttu Jangas Outlander lähti omaan kotiinsa Annan ja Teron luo Tampereelle. He ovat omistaneet aikanaan mm. kantanarttuni Katin (Sweetie-pie Kathy) hurmaavan Lyyli-emän (Fi Mva Sweetie-pie Evita).
Suuri maailma odottaa!

Peruutuksen vuoksi yksi urospennuista etsii vielä omaa rakastavaa ja aktiivista kotia!

maanantaina, maaliskuuta 25, 2019

P-penneleiden ulkoilua

Pennut ovat saaneet ulkoilla jo peräti kolmesti eli eka kertaa oltiin pihalla lauantaina. Vielä on aika viileää pienille, mutta hiljalleen kevät etenee ja pennut kasvavat niin ulkoiluaikakin pitenee. Tässä kuvia viime päivien ulkoiluhetkistä:
Lauantaina pennut olivat eka kertaa ulkona Lotan ja hänen vanhempiensa valvovan silmän alla

Pilkkupoika ja Vuono

River ja Komeetta ohitustilanteessa

Piituliini


Vuono ja Pilkkupoika

River poseeraa

Tänään ulkoiltiin lumisessa maassa (Nemma kuvassa)


Täältä tullaan emon perässä

Komeetta jolkottaa

kärsivän näköinen mammakoira

Piitu

Täältä tullaan...
Pikkuneidit yhdessä