keskiviikkona, syyskuuta 11, 2019

Hajutyöskentelyä

Kulunut  viikko hypokoirakurssin ensimmäisen viikonlopun jälkeen on treenailtu ahkerasti tuollaisella toisarvoisella teen hajulla (mitätön haju). Tarkoitus oli opettaa pentu löytämään oikea haju telineen neljästä kohdasta ja oppia ilmaisemaan sitä pidemmän ajan pitämällä kuonoaan purkin päällä. Pennun tuli myös oppia löytämään haju, vaikka purkin paikkaa oli vaihdettu. Tämä on siis ihan perusharjoitus, jota monet tuntuvat käyttävän myös nose workin alkeiden opettamiseen.

   Päästessämme tarpeeksi pitkälle teepussiharjoituksissa, tuli harjoitus videoida ja lähettää kurssin ohjaajille. Pippi oppi nopeasti ja on todella motivoitunut työskentelyyn!


Nyt voidaan hiljalleen siirtyä hypohajuijin ja varsinainen koulutus alkaa! Kurssin ohjeet treenaamiseen olivat hyvin selkeät ja loogisesti eteenpäin vievät. Pippi on hyvin motivoitunut ja pitää kovasti hajutyöskentelytreeneistä.

  Ai niin, ollaan me viimein päästy sosiaalistamisen alkuunkin (parempi myöhään kuin ei silloinkaan)... Viikolla ollaan ehditty käydä Mellunmäen metroasemalla, Tuusulan Kodin Terrassa ja Mustissa ja Mirrissä ostoksilla. Ihmisten ja koirien ohittaminen sujuu vaihtelevasti, mutta linnut ovat se todella paha paikka. Niiden suhteen varmaan pääni harmaantuu, kun yritän saada neitiä käyttäytymään. Pihamme vilisee lintuja ja neiti valitettavasti tietää sen :(

   Viikonloppuna tapahtui paljon, vaikka blogin kirjoitus jäikin, kun työstin Marjukan ja Hennan kanssa Springeri-lehteä valmiiksi. Lauantaina Lempi eli Jangas Outlander osallistui ekaan pentunäyttelyynsä Kihniössä Marjo Jaakkolan tuomaroidessa ja jäi pentuluokassa ilman KP:ta. Lempi kuitenkin esiintyi ja viihtyi näyttelyssä hyvin ja sehän onkin tärkeintä :)
Jangas Outlander eli Lempi

   Sunnuntaina karvansa järveen pudottanut Touho eli Jangas Nosy Parker osallistui Helsingin näyttelyyn ja palkittiin junioriluokassa EH1.-tuloksella Anett korven tuomaroidessa.

Lisäksi meillä oli Lara eli Jangas Lara Croft kylässä koko viikonlopun ajan. Lara on kyllä kovasti aikuistunut eikä leikkinyt Pipin kanssa sisällä, vaikka ne välillä innostuivatkin peuhaamaan ulkona.

  Maanantaina taas treenattiin pihalla Pipin ja Jawan eli Jangas Old School kanssa. Pippi oli varsin lintujen lumoissa ja saimme tehdä helppoja kontaktitreenejä, seuraamisen perusteita sekä minun ympäri kiertämisiä. Kosteaan ruohoon istuminen ja maahanmeno olivat kerrassa iljettäviä ajatuksia, joten jätimme ne välistä. Jawa oli paljon paremmassa vireessä :D


Ei kommentteja: