lauantaina, syyskuuta 05, 2020

Pippi, Jawa ja Kaneli läpäisivät taipumuskokeen

 Tänään vietettiin mukava päivä taipumuskokeessa Hausjärvellä. Kiitos kaikille järjestäjille mukavasta päivästä oman yhdistyksen kokeessa :)

  Aamu alkoi aikamoisessa hälinässä, kun paikalla oli peräti 21 koiraa ohjaajineen kokeeseen osallistumassa. Aluksi ryhmät arvottiin ja ilokseni pääsimme Pipin (Jangas Pippi Långstrump) kanssa Päivin ja Jawan  (Jangas Old School) seuraksi samaan ryhmään Kokkarisen Anulle ja Katja ja Kaneli (Jangas Kameliadamen) sekä Mira ja  Nemo (Jangas New Tricks) pääsivät myös yhdessä Sällylän Tuijan arvosteltavaksi. On aina mukavampi viettää pitkä koepäivä, kun on valmiiksi joku tuttu ryhmässä. Tosin olihan meidän ryhmässä muutama muukin entuudestaan tuttu ihminen. 

Sosiaalisuuden tarkastelu tehtiin kokoontumispaikalla ja siitä jatkettiin metsän siimekseen hakua varten. Jawa kuulemma teki varsin laajaa hakua, muttei sentään kadonnut omille teilleen. Pipin hakua jännitin ja aloin oikein itsekin miettiä, että mikä siinä jännitti. Varmaan eniten jännitin sitä, miten jännitykseni heijastuu Pippiin. Nurinkurista eikö vain?! Sen verran jännitys näkyikin, että Teemu-opas ja Anu-tuomari piti puhista metsään mennessä, mutta onneksi tuomari rauhoitteli, ettei se haittaa, jos nyt vähän ihmettelee metsässä kyykkivää ihmistä. Oma jännitys alkoi helpottaa ja Pippi lähti hieman tavallista rauhallisempaan, mutta hyvin yhteyttä pitävään hakuun. Hyviä hajujakin löytyi metsästä ja laukauksesta se nosti päätään ja jatkoi haistelua. Kauempaa kuului toinen laukaus ja Pippi selvästi vilkaisi Teemua, että miten muka ammuit noin kaukanakin? Haun jälkeen löysin vielä hienoimman kantarellipaikan, mitä koskaan olen nähnyt, ja sain luvan poimia seiniä ennen seuraavan koiran haun alkua... 

Hausta tuli saalista, vaikka Teemu ampuikin vain umpimähkään taivaalle ;)

Jäljestykseen mennessä jännitykseni oli jo hälvennyt ja laahausjälki mentiinkin hurjaa vauhtia liina soiden. Fasaanikin oli ihan älyttömän mielenkiintoinen jäljen päässä. Ilmeisesti Jawan suoritus oli saman suuntainen.

Uiminen ei ollut mikään tyylikäs suoritus, mutta onneksi kikkailusta ei saa lisäpisteitä. Heitin pukin kaislikon taakse näkymättömiin. Rannasta piti hypätä töyräältä matalaan hiekkapohjaan, jota Pippi hetken mietti eikä nyt ihan tajunnut enää minne uida, kun pukkia ei näkynyt. Heitin toisen pukin järkevämpään paikkaan, Pippi lähti sitä noutamaan, huomasi ekan pukin ja ui sen luo, mutta luopui onneksi siitä ja tuli rantaan, jossa pukki putosi ihan rantavedeen ennen kuin tyttö hyppäsi töyräälle. Rannasta pukki oli helppo kalastaa ja kytkin Pipin hetimiten. Kokeen tulos - hyväksytty - saatiin tällä kertaa tietää heti rannassa :) 

Myös Jawa ja Kaneli suorittivat kokeen hyväksytysti. Nemolla aika oli ylittynyt jäljellä (sitä ei jäljestys tunnu kiinnostavan kovastikaan) ja riistapukki oli jäänyt veteen, vaikka veteenmeno ja uiminen sujuivatkin hyvin. Alunperin Nemon mielestä riistapukki oli turhankin hauska ja se halusi viedä sen omille teilleen rannasta. Lienikö palkassa puutteita, kun myöhemmin riistapukin nouto muuttui tylsäksi... Ensi vuonna uudestaan.



Kaneli oli jo kuudes K-sisarusparvensa seitsemästä koirasta ja kaikki ovat selvittäneet taipumuskokeen ensi yrittämällä. Vain Toivo ei ole osallistunut. Pippi on P-sisarusparvensa kolmas kokeen suorittanut, nämäkin kaikki ensimmäisellä kerralla tänä kesänä. Jawa on O-pentueen ensimmäinen hyväksytyn tuloksen saanut, kun Lalle-veljen haku meni viikkoa aiemmin laajemman kaavan kautta...



Ei kommentteja: