Joulun taikaa viikon ikäisten kanssa

Sisko ja sen veli viikon iässä

Meillä kolmikko kasvaa hurjaa vauhtia. Ne ovat jo kaksinkertaistaneet syntymäpainonsa ja enemmänkin, koska punnitsin pennut ensimmäistä kertaa vasta vuorokauden ikäisinä. Sisu (1 vrk 342 g, nyt 761 g) ja narttupentu Laila (1 vrk 253 g, nyt 594 g) olivat jo eilen kaksinkertaistaneet painonsa ja Triplakin (1 vrk 294 g, nyt 650 g) tänään. Yleensähän pennut tuplaavat syntymäpainonsa noin 8-10 vuorokauden iässä. Tuntuu, että pennut todellakin kasvavat silmissä ja päivässä tulee noin 80 grammaa lisää! Mahat ovat niin pulleat, että saapas nähdä, kuinka naperot pääsevät aikanaan jaloilleen ;) Muutenhan pentujen elämä onkin tässä vaiheessa vain nukkumista ja syömistä.

Tripla

paksukainen

Triplan kasvot

Sisu - toinen pallero

Sisun pää

Pullea tyttönen

 

Laila-neidin pää

 Joulun valmistelun suhteen tunnen itseni käsittämättömän laiskaksi ja joulukortitkin jäivät lähettämättä - syytettäköön osaltaan tätä puolikuntoista oloa ja pentujen rankkaa alkua. Suuri kiitos kaikista ihanista joulutervehdyksistä, ne otettiin erittäin iloisena vastaan :) Tässä vielä muutamia ihania koiramaisia joulukortteja: 

Ihanan tunnelmallinen kortti Mantelin (Jangas Dimples) perheeltä

Lotten joulutervehdys

Joulua vietimme totuttuun tapaan Tampereella. Kiitos Tuulian, joka kävi ulkoiluttamassa ja ruokkimassa pentuja hoitavaa Herttaa, pääsimme matkaan päiväseltään. Sebastiankin pääsi joulupukin syliin istumaan ja Raisa sekä Essi pääsivät mukaamme joulun viettoon.

Ja sitten heitä oli kolme reipasta pentua

Laila käyttää Sisu-veljeä tyynynään, Sisun napanuora on irronnut kauniisti.

 Vihdoin rauha on laskeutunut maahan ja meillä on pentulaatikossa kolme tyytyväistä, pulleata ja toimeliasta pentua. Pentulaatikosta ei kuulu oikeastaan mitään ääntä, vaan pennut tuhisevat vain tyytyväisyydestä. Joskus jäädessään kauemmaksi emästään ne pitävät hetken pientä kitinää, joka loppuu hyvin lyhyeen pienten jalkojen jo kiitäessä nisälle. Pennut ovat lämpimiä, yhdessä kasassa ja masut ovat pulleat. Se, mitä normaalisti pitää itsestään selvänä muutaman päivän ikäisten pentujen kanssa, tuntuu tällä kertaa lähes juhlalta. Pennut ovat saaneet reilusti painoa vuorokauden sisällä: Sisu painoi iltapäivällä 404 g (eilen 342 g), Laila 298 g (eilen 253 g) ja Tripla 333 g (eilen 294 g).  
 

Laila tällä kertaa Triplan kainalossa.

   Napanuoratkin ovat jo siististi tippuneet pois. Kannuksista en huomannutkaan kaikessa hötäkässä kirjoittaa. Lailalla ei ole takakannuksia, Sisulla on vasemmassa takajalassa pienen pieni takakannus ja Triplalla on tavalliset takakannukset. Huomenna aloitetaan taas Bio Sensor-ohjelma pennuille.

Laila ja Tripla

Pulleat pennut: Tripla (alla), Laila ja Sisu

Tripla, Laila ja Sisu tässäkin

Kolme enkelipentua

I-pentueen karikkoinen alku on jatkunut, kun tänä aamuna kaksi heikkoa pentua menehtyi. Mr Green oli mitä ilmeisemmin saanut synnytyksessä sikiönestettä keuhkoihinsa ja menehtyi ensimmäisenä aamulla. Pian sen perään meni pienen pieni peukalo-Liisa. Epäilen, että saamme heittää pian hyvästit myös pikku-Lassille (185 g), joka sai tänään jonkinlaisen jäykistyskohtauksen. Päivitys: pikku-Lassi antoi periksi ja löytyi kuolleena pentulaatikosta illalla.

Hertta ja pennut (Lassi etujalkojen välissä)

    Kolme muuta ovat senkin edestä pirteitä, tissittelevät, makaavat aina yhdessä, liikkuvat tehokkaasti ja ovat sanalla sanoen normaaleja puolentoista vuorokauden ikäisiä pentulaisia. Tänään hankittiin uusi vaaka, kun edellinen oli joutunut siihen kuuluisaan "hyvään talteen". Isommat pennut painavat kohtuullisen normaalit 342g (Sisu), 294 g (Tripla) ja 253 g (Laila). 

Hertta ja pienokaiset

ylhäältä: Laila, Tripla ja Sisu

   Olen ollut koko syksyn flunssassa ja meillä on koulussa useammallakin todettu mykoplasmaa. Toivottavasti syynä ei ole mokoma bakteeriloinen, joka olisi tarttunut minusta. Täytynee mennä itse tutkimuksiin. Todennäköisesti syy ei kuitenkaan koskaan selviä. Olen ollut tähän mennessä hyvin onnekas eikä meillä ole kuollut/lopetettu pentuja kuin normaalien synnytyksen yhteydessä ja niitäkin vain yksi kappale kolmessa eri pentueessa (B-pentueessa yksi tassustaan epämuodostunut pentu, C-pentueessa kuollut kehityksessä kesken jäänyt pentu ja G-pentueessa ihan terveen näköinen, mutta puolen tunnin sisällä kuollut pentu, joka ei koskaan alkanut hengittää kunnolla). Synnytykset ovat olleet kokonaisuudessaan todella helppoja, Raisalla oli vain yksi virheasentoinen pentu, mutta sitä ennen viisi pentua syntyi runsaassa kahdessa tunnissa. Wilma ja Essi synnyttivät ja hoisivat itsenäisesti esikoisena nisälle ennen kuin ehdin edes herätä. Pentueet ovat olleet kokonaisuudessaan varsin suuria (yleensä 6-9 pentua, pienimmät pentueet 4 pentua) ja kaikki ovat kehittyneet hyvin ja olleet terhakoita alusta saakka. Kaipa tämäkin läksy kasvattajana on vain hyväksyttävä ja annettava luonnon hoitaa omansa parhaalla tavalla. Ehkä tänä talvena oli tarkoitus, että pääsemme hieman helpommalla pentujen hoidon suhteen.

Aina ei suju niin kuin Strömsössä

Meillä tulikin jännä yö. Voisin sanoa, että turhankin jännittävä minun makuuni ja yöunet jäivät vain kaihoisaksi toiveeksi. 

   Hertta synnytti siis esikoisensa, urospennun, joka nimettiin eläinlääkärin odotusaulassa Sisuksi, täällä kotona turvallisesti pentulaatikkoon klo 19.25 noin puoli tuntia kestäneiden supistusten päätteeksi. Pentu oli heti täynnä elinvoimaa ja hakeutui nisälle samoin tein. Hertta rauhoittui pentua hoitamaan ja oli sen näköinen, että tässähän tämä synnytyskärsimys olikin: hän on saanut hoivattavan pienen vauvansa. Parin tunnin kuluttua aloin huolestua, kun kunno supistuksia ei tullut lisää. Lähdimme useaan kertaa juoksulenkeille ulos ja sen jälkeen Hertalla oli hieman epämukava olo ja muutamia suppareita tulikin, mutta homma ei silti oikein lähtenyt edetäkseen. Puoli yhdentoista maissa soitin eläinlääkäriasemalle Aistiin, että nyt selkeästi kaivattaisiin apua synnytykseen.Kuulemma ennen yhtä ei olisi mahdollista päästä eläinlääkärin pakeille, joten lähdimme sitten yhdeksi Myyrmäkeen. Hertta oli innolla hoitanut pentuaan koko illan tähän saakka ja poika oli imenyt reippaasti maitoa.

Hertta ja esikoisena Sisu

Hertalla oli siis osittaista polttoheikkoutta eikä seuraavia pentuja syntynyt luonnollisesti. Olen ymmärtänyt, että polttoheikkous on perinnöllistä, mutta koko emälinjansa on ollut hyviä synnyttäjiä, joilla on ollut helpot ja varsin nopeat synnytykset. Esimerkiksi Hertan emä Nuppu synnytti kahdeksan pentuaan noin kolmessa tunnissa. Myöskään muut syyt kuten hyvin suuri tai pieni pentue, huono fyysinen kunto tai korkea ikä eivät sovi Herttaan.

   Aistissa pääsimme eläinlääkärin pakeille kahden jälkeen ja pennut olivat maailmassa vasta neljän-viiden maissa. Herttaan nukutusaineena käytetty opiaatti vaikutti hyvin voimakkaasti ja se ulisi ja vinkui todella pahoinvoivana ollessaan lääkkeen vaikutuksen alaisena. Pennutkin ovat ihan kuutamolla kun niitä tuotiin Hertan luo, eivätkä Sisua lukuunottamatta alkaneet vielä imeä kunnolla. Sisu olikin maannut paitani alla koko leikkauksen ajan. Keisarinleikkauksella maailmaan tuli vielä viisi pentua: kolme urosta ja kaksi narttua. Näin ollen yön saldo oli kuusi pentua. Arvaukseni noin seitsemästä osui siis hyvin oikeaan. Voitte vain arvata miten suuri väsymys oli aamulla ajaessani kuuden jälkeen kotia kohden, kun takana oli kokonaan valvottu yö ja sitä edellisenäkin yönä olivat unet jääneet neljään tuntiin

Lopen uupunut Hertta ja koko pentue aamun valjetessa

  Esitelläänpä katras tässä vaiheessa:

Sisu sai siis pentulaatikkonimensä eläinlääkärin aulassa, kun kissaansa odotelleet äiti ja tytär totesivat sen olevan aika sisukas pikkumies sen kiipeillessä lämpöpulloilla sisustetussa korissaan. Äitinsä meinasi vielä tässä vaiheessa hypätä koriin sitä imettämään, Hertta olisi alunperinkin halunnut synnyttää pennut tuohon A4-kokoiseen koriin...

Sisukas vauhtiveikko Sisu

Tripla sai pentulaatikkonimensä päässä olevan hauska tripla-täplän ansiosta. Se näyttää aivan siltä, kuin pojalle olisi piirretty vesimolekyyli otsaan. Tripla on menevä nuori mies, 
joka oppi hyvin nopeasti pitämään kiinni omasta maitoannoksestaan. 

Tripla

Tässä näkyy hyvin Tripla-täplä päässä

Pieni poika Lassi Llanharran, jolla on waleseille tyypillinen hauska Llanharran Spot eli pilkku päälaella. Lassi vaikuttaa olevan pirteä veijari.

Lassin hieno Llanharran Spot

Lassi

Toinen murheenkryynimme siskonsa Liisan lisäksi on toisena vuorossa ollut Mr Green, joka oli siis syntyessään täysin vihreä, kun ilmeisesti sikiöpussi oli hajonnut ja pentua oli jouduttu elvyttämään. Poika painoi tänään iltapäivällä 250 grammaa, mutta on selvästi heikompi kuin muut eikä jaksanut itsekseen alkaa juomaan maitoa. Toivomme kuitenkin tämänkin pikkukaverin vahvistuvan ja selviävän eteenpäin elämässä.

Mr Green, joka on vielä ihan vihreä synnytyksen jäljiltä

Mr Green

Terhakka tyttö Laila Llanharran, jolla on veljensä tapaan waleseille tyypillinen hauska Llanharran Spot eli pilkku päälaella. Tyttö on ollut tulta ja tappuraa alusta asti ja se mennee aikanaan sijoitukseen. 

Vauhtimimmi Laila...

ei meinaa keretä poseeraamaan

Pieni noin 160 grammainen Peukalo-Liisa sinnittelee vielä kiinni elämänlangassa ja toivomme pienen tyttösen selviävän ja alkavan kasvaa ja voimistua. Seuraava viikko näyttänee, miten meidän pienen Liisukan käy. 

Pieni pentulainen sulattaa sydämen

Peukalo-Liisa

 Ero normaaliin synnytykseen oli tällä kertaa huima. Pennut olivat selvästi rauhoituksesta uneliaita eikä niiden elämä alkanut yhtä kuin Sisu-veljellä, joka syntyi luonnollisesti. Siinä kun Sisu pääsi heti tissittelemään ja emonsa nuoltavaksi (onneksi Hertalta tuntuu tulevan reilusti maitoa), meni muiden ensimmäinen tissittely usean tunnin päähän syntymästä ja pitkittynyt synnytys oli selvästi vaikuttanut niihin.  Nuo kaksi heikompaa pentua olivat niin kauan ilman maitoa, että pidin parempana hankkia niille emonmaidon korviketta lisäksi. Kyllä ne toki muutaman tipan Hertan maitoakin saavat, mutta eivät ole vielä jaksaneet imeä kunnolla. Etenkin Mr Green pitää kyllä onneksi melua itsestään, jos joutuu palelemaan yksistään kaukana sisaruksista.  

Pentueen pojat etsivät vielä omia rakastavia ja aktiivisia kotejaan.

Pieniä pehmoisia paketteja I-pentueen muodossa

Hertan Jangas Forget-Me-Not lämmöt laskivat eilen illalla 37,3 asteeseen ja tänään aamupäivästä aina 36,9 asteeseen. Se on ollut kuluneen vuorokauden aikana hieman rauhaton, pedannut lehtikoriamme (kaipa sitä A4-kokoiseen koriinkin voisi pennut paremman puutteessa pykätä), läähätellyt ja nyt illalla alkoivat supistukset hieman ennen seitsemää. Ensimmäinen urospentu syntyi turvallisesti pentulaatikkoon klo 19.25 ja poikanen tissittelee nuoltuna ja pirteänä emonsa hoivissa. Jatkoa odotellessa...

Pentueen isä Charlie eli komea Mawredd Chwrae Teg oli syksyn aikana Liettuassa kahdessa näyttelyssä ja sai sieltä kaksi SERTiä, kaksi CACIBia ja oli VSP ja ROP. Komealla isukilla onkin jo neljä CACIBia plakkarissa hieman yli kaksivuotiaana, sen lisäksi sillä on kaksi Liettuan ja kaksi Venäjän SERTiä ja varaSERT Suomesta.

Hertan tiineyspäiväkirjaa

Hertta eli Jangas Forget-Me-Not saapui tänne luoksemme viikko sitten ja on sopeutunut varsin ongelmattomasti joukkoomme. Ruoka maistuu 2-3 päivässä loistavasti ja lenkeilläkin neiti jaksaa niin kauan kuin lenkittäjäkin. Keskellä viikkoa oli kyllä sellaiset pääkallokelit, että jouduimme pitämään ulkoilun minimissä, kun kukaan ei meinannut pysyä pystyssä... 

Soma pariskunta: Hertta ja Charlie (Mawredd Chwrae Teg) lokakuun pimeydessä

Lämpöjä olen alkanut mitata eilen illalla ja ovat olleet 37,9 ja 37,7 astetta eli vielä ei ole mitään tapahtumassa, tosin nyt onkin kulunut vasta 61 vuorokautta astutuksesta eli tuskin ihan heti vielä tapahtuukaan. Emänsä ja mummunsa synnyttivät 66.-67. vuorokauden tienoilla ;) Masu on todella pinkeä, joten veikkaukseni pentumäärästä on taas noin seitsemän. Katsotaan, miten veikkaus pitää paikkansa. Tässä vielä kuvapäivitystä Tyyris Tylleröstä: 

48 vuorokautta astutuksesta (Riinan ottama kuva)

Hertta 9. tiineysviikolla

Masu alkaa jo olla aika iso

Tänään aamupäivällä 61. vuorokausi astutuksesta

Toiset ovat täällä hieman tasa-arvoisempia kuin eräät (meillä koirat eivät saa olla sohvalla)

Muuten viikon saldo on ollut Raisan TOKO-treenit torstaina (aloitetaas ohjattu nouto taas alkeista), tiistaina migreenikohtaus pitkästä aikaa (se siitä kouluttamisesta), missattu messari, koska en vaan jaksanut lähteä, kun eilen vietettiin Sebastianin kolmevuotispäiviä ja jonkin verran ulkoilua.

Remon kuvia syksyn metsästysreissulta ja Hertasta potretteja

Sain ihania kuvia Remosta eli Jangas Fir Tree syksyn metsästysreissuilta. Poika on toiminut mitä ilmeisimmin hyvänä apulaisena: 

Pätevä metsämies

Komea rusoposki

Astetta hankalampi noutosuoritus

 Suuri kiitos kuvista Heikkisen perheelle! 

Sitten kuvia viime kesältä tulevasta mammasta eli Remon siskosta Hertasta Jangas Forget-Me-Not: 

Hevi ja Hertta (piktän kielensä kanssa)

Riina emännän kanssa

Uimassa ja noutamassa

Koitan saada huomenissa masukuviakin tiineestä Hertasta. Kiitos Hertan kuvista Riina-emännälle!

Sakelle ERI2. itsenäisyyspäivän näyttelystä

Sakke eli Jangas Eager-Beaver osallistui itsenäisyyspäivänä Tampereen ryhmänäyttelyyn, jossa walesit ruomaroi Juha Kares. Tulos oli hyvin ERI2. Tässä pojan mukava arvostelu:
 "Mallikas, hyvässä kunnossa oleva maskuliininen uros. Hyvä purenta. Vahva kallo. Hieman vaaleat silmät. Hyvä luusto, vahva rintakehä. Kaunis väri. Hyvin kulmautunut takaosa. Sujuvat liikkeet. Kauniisti esitetty."  Nuori Siiri-emäntä esitti taas Saken  kauniisti. Onneksi olkoon!

   Mimmi eli Jangas Hopsansaa oli puolestaan ollut muutama viikko sitten epävirallisessa näyttelyssä Ruotsissa ROP-juniori ja RYP-3! Hienoa :) 

   Hertta tuli meille tänään ja onkin jo aikamoinen punkero. Koitan saada huomenna lisättyä blogiin kuvia Hertasta ja veljestään Remosta. 

  Raisan kanssa kävimme osteopaatilla Maria Kaiperlalla viime torstaina ja kuulemma tuntui jo paljon paremmalta. Saamme alkaa treenaamaan TOKOa lähes normaalisti, äkkipysähdykset minimissä, pallon heitot  mahdollisimman rauhallisina ja repimistä vain näin vuoksi, mutta muuten voidaan jo touhuta ihan normaalisti. Keväällä sitten uudestaan ennen kisakauden alkua. Lantion jumit ovat todennäköisesti syntyneet jo vuosia sitten Raisan hankalan synnytyksen yhteydessä, kun E-pentueessa 5 pentua syntyi nopeaan tahtiin, mutta Wilma kuudentena oli ihan kummallisessa asennossa, eikä Raisan kunnollisista supistuksista huolimatta päässyt millään syntymään vaan synnytys päättyi keisarinleikkaukseen. Edes eläinlääkäri ei pystynyt pentua synnytyskanavassa tunnustellessaan sanomaan oliko se tulossa pää vai perä edellä, koska pää oli jotenkin kummallisesti kääntyneenä. Lopputulos oli 9 tervettä pentua, mutta ilmeisesti Raisan lantio ei ollut ihan tykännyt pitkittyneestä synnytyksestä. Enkä minä hölmö aikanaan edes tajunnut, että asialle olisi voinut tehdä jotain. 

Oma flunssani on vaan pitkittynyt eikä meinaa millään menna ohitse, mikä tarkoittaa, että jaksaminen tuntuu olevan koko ajan koetuksella. Blogi, sähköpostin lukeminen ja vastaaminen ovat juuri ne, jotka vain kerta kaikkiaan jäävät hoitamatta jaksamisen riittämättömyyteen. Stig on hoitanut suurelta osin koirien lenkityksen ja omat treenit ovat olleet haave vain. Josko joulun odotus viimein tepsisi ärsyttäviin pöpöihinkin...

Kisailua lentsuisena

Tänään järjestettiin Kirkkonummella ykkös-ja kakkosluokkien kisat, jonne oli ilmoittautunut perätieljä neljä kasvattiani. Syksyinen lentsu eli flunssa eli nuhakuume (rakkaalla lapsella kun on monta inmeä) kuitenkin verotti joukkiomme voimia. Ellan Tiina-emäntä poti flunssaa kotona kuumeessa, itse kisasin Essin kanssa kaksi ihan toivotonta rataa, kun olin koko ajan askeleen myöhässä ja Essi huiteli menemään mm. lentokeinun. Ja ihan saan syyttää omaa hengästynyttä ja voimatonta oloa ja Essin viikolla kerättyä energiaa. Eve oli myös toipilas, mutta silti he saivat Pihlan Jangas Gale Wind kanssa 10 vp:n tuloksen ja pääsivät sillä viidennelle palkintopallille! Sinttu oli sentään kunnossa ja he saivatkin ihan kivoja, joskin hylkäykseen johtaneita, ratoja Lotten kanssa, tosin eka radalta tuli hylky toiseksi viimeisenä esteenä olleen A:n kontaktisuorituksen korjaamisen takia. Parempi kuitenkin tehdä tässä vaiheessa pelisäännöt vauhtihirmulle selväksi ;) Tuomarina toimi Allan Mattson, osa radoista oli aika kinkkisiä, toiset hyvinkin virtaavia. 

Sain viikolla ihanan syksyisiä kuvia Tuffsenista Jangas Gotta Go, josta on kasvamassa pätevä metsästyskoira. 

Hertta on tiineenä!

Tänään näin Herttaa aka Jangas Forget-Me-Not eka kertaa sitten 5,5 viikkoa sitten tapahtuneen astutuksen. Hertta on ihan selvästi tiineenä: rintakehä on levennyt selvästi, istuessa maha hieman pullottaa, vatsalinja alkaa olla varsin tasainen ja nisät ovat edelleen soman vaalenapunaiset. Pentujen osotetaan siis syntyvän vajaan kuukauden kuluttua :) Maanantaina Hertta saa aloittaa Axilur-kuurin ja nappulat vaihtuvat Eukanuban penturuokaan, samalla kun neiti saa edelleen syödä puolet kotiruokaa. C-vitamiinilisä aloitettiin astutuksen yhteydessä, jolloin neiti myös madotettiin edellisen kerran. Kiitos Riinalle ja Juhalla, jotka jaksoivat poiketa tätä kautta. 

   Oma viikkoni on ollut harvinaisen tuskastuttava. Viikko sitten perjantaina olin työviikon jälkeen ihan zippi.  Oltuani viime viikon lauantaina tekemässä MEJÄ-jälkiä Espoossa saatuamme Essin kanssa ilokseni koepaikan, nousi lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä kuume enkä pysynyt edes pystyssä, saatika, että olisin päässyt kokeeseen. Harmitti ihan vietävästi. Vajaan tunnin varoitusajalla kello puoli seitsemän aamulla ei voi edes pyytää ketään tilalleen kokeeseen, vaikka lähistöllä olisi montakin enemmän tai vähemmän koevalmista kasvattiani.  Maanantaina olin sairaslomalla ja koko loppuviikon olen käynyt töissä kähisten ja pihisten lähes äänettömänä ja hyvin väsyneenä. Huomenna olisi agilitykisat, mutta saas nähdä päästäänkö sinnekään, kun olen edelleen toipilas. Viikon treenitkin ovat jääneet siis välistä, kun ääni ja energia eivät ole kerta kaikkiaan riittäneet.

Essille agilitystä SERT ja siirto 2-luokkaan!

Tänään aloitimme aamun kisaamalla Ojangossa I-HAH:n kisoissa Seppo Savikon tuomaroimalla mukavan jouhevalla agilityradalla. Saimme Essin Fi Mva Jangas Enttententten kanssa nollatuloksen ja aikakin riitti 38 koirakon joukosta sijalle 3., vaikka nollia ropisi muistaakseni peräti yhdeksän. Tämä oli kolmas LUVA-tuloksemme eli SERT 1-luokasta, jonne seuraavan kerran saamme kisata kakkosluokassa :) Nyt on tämäkin vuoden tavoite saavutettu Essin kanssa. Ei hullummin. 

Aloimme alkuvuodesta kisata Essin kanssa ja alussa meidän oli hyvin vaikea lukea toisiamme: Essi alkoi joka kerta rauhoitella itseään ja minua haistelemalla, jos radalla oli esteiden kiertämistä tai jouduin valssaamaan. Kisoissa se oli jotenkin ajatuksissaan, kunnes olisikohan ollut viidennessä yhteisessä kisassamme se tajusi, että kisaaminen onkin jotain ihan erityistä ja silloin kannattaa skarpata. Kesällä saatiin kepit hiottua entistä parempaan kuntoon ja kaksi nollaa tuli lähes peräkkäisissä kisoissa. Sen jälkeen syksyllä mielestäni aika rauhallinen neiti sai vauhtia niin paljon, että emäntä jäi kuin nalli kalliolle ja alkoi jostain syystä jännittää pujottelua. Nyt olemme taas saaneet yhteisestä sävelestä kiinni ja tänään kisaaminen oli todella helpon ja mukavan tuntuista. Essi alkoi jo hallin pihalla vetää halliin sisään ja oli innoissaan tieteäessään, mihin olemme menossa. Näin se pitää ollakin :)

Kaamoksen iskiessä

Ei ole vielä kaamosmasennus iskenyt, vaikka syksyn pimeys tuntuu päivisinkin vaanivan ihan nurkan takana. Meillä on oman perheen kesken vain sairasteltu, kun olen ollut koko viime viikon flunssassa. 

Jospa aloitetaan positiivilla asioilla ennen kuin siirrytään sairaskertomuksiin. Hertta eli Jangas Forget-Me-Not astutettiin kolmisen viikkoa sitten ja nyt on toiveita tiineydestä, vaikka tässä vaiheessa ei voi koskaan varmaksi sanoakaan. Nisät ovat vaalenpunaiset ja selvästi esillä ja ruokahalu on kuulemma ollut loputon. Muutaman viikon päästä pitäisi jo selvästi nähdäkin masun kasvu, mikäli tulossa on normaalikokoinen pentue. Odottavalla mielellä siis jatketaan. 

   Sunnuntaina kokoonnuimme myös kasvattien kesken yhteistreeneihin ja siellä olikin mukavasti mukana Ronja, Heta ja Sofi H-pentueesta. Sofista on kasvanut niin kaunis nuori neiti! Viimeksi ehdin sitä näkemään toukokuussa. Vanhemmista katraista olivat mukana Dante, Pihla ja Piko ja tietty hetken Essikin. Kiitos taas Niinalle, joka tuli pitämään näyttelytreenejä koko porukalle :) 

Tässä vielä kuva Epusta (Jangas Heppuli Keppuli):
 

Eppu syksyn lehtien ympäröimä (Tuovi-emännän ottama kuva)

   Koko ikänsä eteenpäin varsin terveenä kaahottanut Raisa on puolestaan tämän syksyn potenut. Sen antibioottikuuri loppui viime viikolla ja tulehtunut talirauhanen eli suoraan suomeksi finni kyynärpäässä on onneksi parantunut hyvin. Viime perjantaina kävimme osteopaatti Maaria Kaiperlalla ja sieltä ei tullutkaan ihan niin hyviä uutisia. Raisalla on niskassa paha nivellukko (tai sitten jotain ihan muuta: flunssaisen viikon perjantaina ei meinaan meikäläisen aivotoimintaan voi enää luottaa) ja toistaiseksi kaikki pallon heitot ja lelulla riehumiset on ihan kielletty, samoin agility ja luoksetulon pysäytykset yms. Agility oli jo muutenkin ihan iän takia jäämässä Raisan kanssa sivuun, mutta pääsköön nyt eläkkeelle puoli vuotta ennen aikojaan. Lantiosta löytyi myös jotain vähemmän vakavaa. Osteopaatti kysyi, onko Raisalle sattunut mitään tapaturmaa, mutta mitäs siihen vastaat? Sillä on intoa ja vauhtia kuin pienessä kylässä ja se teloo itseään kamanalan näköisesti viikoittain, mutta ravistaa vain joka kerta ja jatkaa matkaa. Sillä on todella korkea kipukynnys ja innostuu niin kovin, ettei huomaa mitään. Ei minulla ole ollut ketään muuta koiraa, joka olisi tuollainen. Se saattaa hypätä puolentoista metrin korkeudelta kalliolta, kaatuu pahannäköisesti, ulahtaa ja ravistettuaan jatkaa hullun lailla matkaa. Neiti törmää täysillä seinään juostessaan pallon perässä ja ravistettuaan jatkaa taas matkaa pallo suussaan. Näitä tapaturmia, jotka hidastaisivat useimpia koiria, tapahtuu siis melkein viikoittain. Syksyllä syy huolestumiseeni oli se, että siltä meni takajalat alta viikon aikana useita kertoja ja syynä on siis mitä ilmeisemmin tuo niskan paha jumi. Liikunta kuitenkin helpotti vaivaa niin, että se näkyy vain jossain määrin liikkeissä. Osteopaatilla käynti oli siis todellakin paikallaan. Kuukauden päästä on varattuna toinen käynti, jonka voi perua, jos neiti näyttää olevan kunnossa. Nyt koitetaan elää hieman rauhallisemmin, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty.