perjantaina, elokuuta 28, 2009

Treenailua koko viikon edestä ja Wilman uusi blogi :)

Jo kolmas siskoksista E-pentueesta on saanut ihan oman blogin, linkki Wilman (Jangas Ees-Taas) blogiin löytyy oikealla olevasta valikosta. Onpas kiva saada lukea Wilman seikkailuista ja nähdä uusia kuvia :)

Tällä viikolla on taas treenailtu ahkerasti: tiistaina vauva-agilityssa olivat mukana Mika ja Pipsa, Markus, Linda ja Essi sekä Viivi ja Dante. Pipsan ja Mikan yhteistyö alkaa olla jo tosi hienoa: Pipsa malttaa kauniisti paikalla, pitää hyvin kontaktia ja seuraa mainiosti isäntäänsä. Esteille se juoksee innolla, kunhan isäntä kertoo, mitä tehään. Essillä on edelleen sama into suorittaa rataa kuin aiemmin ja Dantekin selviää harjoituksista kunnialla. Tosin paikallaoloa, kontaktia, luoksetuloa ja muuta tapakasvatusta pitäisi nyt hioa todella paljon myös häiriöllisissä paikoissa. Olisikohan pojalle iskemässä uhmaikä? Lisäksi kaikkien kanssa saa edelleen kiinnittää huomiota siihen, että käskyjä paikallaoloon annetaan vain yksi ja sen jälkeen jo poistutaan pennun luota.

Tiistai-iltana treenaamaan pääsivät myös Tico ja Raisa. Tico on ollut Sarin vanhemmilla hyvissä ruoissa ja se alkaa jo hieman näkyä vyötäröllä ;) Muuten se on ihan samanlainen ilopilleri kuin aiemminkin. Raisan kanssa päästiin eka kertaa tehiksen treeneihin, jossa Jaakko Knuutti oli kouluttamassa. Treenissä oli varsin mielenkiintoisia kohtia ja saatiin monta asiaa onnistumaan, vaikka välillä päästin Raisaa taas kaahailemaan turhankin pitkälle... Keppejä tehtiin moneen kertaan ja pienellä varmistelulla ne onnistuivatkin hienosti.

Keskiviikkona käytiin Riitan TOKO-treeneissä Järvenpäässä ja harjoiteltiin noutamista, hyppynoutoa, tunnaria, luoksetulon pysäytyksiä ja kehään tuloa ja seuraamisen aloitusta. Oli tosi hyvät treenit ja suurin osa asioista onnistui oikein mainiosti. Raisan tunnari on tosi hyvä tätä nykyä, pientä pureskelua lopussa. hyppynoudossa heitin eka kertaa aika kauas esteestä ja Raisa lähti tosi pitkälle etsimään kapulaa, toinen kerta meni mallikkaasti kun heitin kapulan kohtuullisen lähelle estettä. Luoksetulon pysäytyksissä Riitta palkkasi Raisaa taaksepäin ja pysähdykset olivat napakat ja vauhti kova.

Illalla käytiin vielä Ojangossa Raisan ja Rommin kanssa. Harjoiteltiin lähinnä kontakteja ja keppejä. Kiitos vielä Rommin lainasta Lauralle :)

Samana iltana Raisun tyttäret Hani ja Wilma pääsivät harjoittelemaan tapakasvatusta Beritin johdolla Tampereella. Kiitokset Beritille :)

Torstaina oli vuorossa Raisan treenit Merin johdolla. Taas oli varsin kinkkinen ja haastava rata, jossa riitti monenlaista mietittävää. Takaaleikkaukset onnistuivat suurelta osin hyvin, puomin alastuloja ja etenkin vasta käskystä lähtemistä tulisi vielä paljon harjoitella.

sunnuntai, elokuuta 23, 2009

Heinolan näyttelyssä

Tänään oli vuorossa minulle tämän vuoden kolmas näyttely ja tällä kertaa ajoimme Heinolaan. Mukana oli sama porukka kuin eilenkin ja tulokset suunnilleen yhtä hyvät. tuomarina toimi Miklos Levente ja walesilaisia oli mukana parikymmentä.

Jangas Dirty Harry "Paavo" oli käyttöluokassa ERI 1. Hienoa Paavo ja Reetta :)

Jangas Duck Soup "Raisa" voitti narttujen käyttöluokan ja oli PN-2, mutta sai harmittavasti vara-SERTin, kun olisimme tarvinneet viimeisen oikean sertin valionarvoa varten ;)

Sweetie-pie Kathy "Kati" oli taas eiliseen tapaan ROP-veteraani :) Ja mummo oli ihan tohkeissaan kehässä, kun oli kerran lihapullia tarjolla, tuomaria kuulemma nauratti pienen pumpuliturkin meno...

Oli taas ihan kiva päivä näyttelysä eikä menestyksen puutteestakaan voi purnata, mutta kyllä kokeissa vaan on jollain tapaa kivempaa ;) Raisa oli kyllä kehässäkin oma iloinen itsensä, vaikka juokseekin katsekontaktia pitäen ja seisominen on tylsää. Ehkä meidän pitäisi joskus treenata näyttelyitäkin varten eikä vaan tokoa ja agilitya... Katiska pääsee edelleen ainoastaan näyttelyihin, jonne yli 10-vuotiaille on ilmainen tai lähes ilmainen pääsy. Tähän mennessä näitä näytelmiä on kertynyt neljä, joista vauhtimummo on kolmessa palkittu ROP-veteraanina :) Aikamoinen teräsmuori tuo Kati-kulta.

Onneksi olkoon myös Jannille Masin ERIstä ja Rumon ROPista.

lauantaina, elokuuta 22, 2009

Kouvolan näyttelyssä

Tänään sunnattiin (vihdoin ja viimein toimivan) auton nokka kohti Kouvolaa ja siellä järjestettävää kaikkien rotujen näyttelyä. Tulokset olivat yhtä aurinkoisia kuin sääkin:

Jangas Dirty Harry "Paavo" voitti käyttöluokan ERI 1. ja oli PU3 saaden vara-SERTin! Onneksi olkoon Reetalle :)

Jangas Duck Soup "Raisa" oli käyttöluokassa saaden ERI 3.

ja sokerina pohjalla 11-vuotias Kati-mummo Sweetie-pie Kathy oli veteraaniluokassa ERI 1. ja ROP-veteraani :)

Eikä tässä vielä kaikki, vaan näyttelyn jälkeen pääsin moikkaamaan Anna-Maijaa, Kallea ja pikku-Taraa eli Jangas Enni-Menniä. Tarasta oli kasvanut hyvin käyttäytyvä, reipas ja sosiaalinen nuori tyttönen. Taralla oli siisti purenta ja se oli tasapainoisesti kasvanut. Neitokainen on aloittanut koirakoulun, joka sujuu kuulemma hyvin. Tara tottelee metsässä hyvin pilliä ja pitää kauniisti kontaktia. Se on kuulemma yksin ollessaan samanlainen puuhastelija kuin äitinsä. Ei mitään hysteeristä eroahdistusta, vaan sellaista hyväntahtoista puuhailua lelujen ja muiden leluiksi miellettävien tavaroiden kanssa. Tämäkin tyttönen on jo käynyt uimassa ;) Aikamoisia veitikoita nuo Raisun naperot. Olipa todella kiva nähdä Taraa ja sen perhettä. Eiköhän syksyllä nähdä trimmauksen ja pentunäyttelyiden merkeissä.

sunnuntai, elokuuta 16, 2009

Raisalle eka SM-0 ensi vuotta ajatellen!

Tänään kisattiin kolme rataa Janakkalassa kivasti järjestetyissä kisoissa ja saatiin paitsi kaksi hyllyä myös yksi SM-0 sijoituksella 8./43. Raisa pelasti homman monessa kohtaa, mutta onneksi pelasti ;) Tuomarina toimi Martti Salonen.

Eilen TOKOiltiin, tosin jäätiin ilman tulosta, mutta sijoituttiin silti 2./4 ja saatiin hirmuinen määrä palkintoja. Ruutu oli loistava (9,5), mutta nollatiin paikallaolo ja kaukkarit, joiden takia myös pistesaldo jäi alhaiseksi eli 182,5 pisteeseen. Tuomarina oli erittäin mukava Marja-Leena Hituri ja KKK:n kokeet oli tosi hyvin järjestetty :)

Tarkempi raportti tullee myöhemmin, nyt tarttee alkaa valmistautua töiden aloitukseen... Ai niin, Rommikin oli hoidossa viikonloppuna ja herra seurasi meidän mukana kokeisiin, treenasi hieman agiliitoa ja päätti poistua pihalle avoimesta ikkunasta. Lisäksi herra oli hieman tasa-arvoisempi kuin tytöt ja tuli viereen hetkeksi istumaan sohvalle ja sänkyyn ;)

torstaina, elokuuta 13, 2009

Tehotreeniryhmä kutsuu!

Sain tänään tiedon, että päästään Raisan kanssa HSKH:n tehotreeniryhmään ja tavoitteena siis ensi vuoden SM-kisat Tikkurilassa. Paljon töitähän tuo tavoite vaatii, mutta onneksi Raisa on nuori ja näppärä ja emäntä... ei ehkä ihan niin nuori eikä ihan niin näppärä. Kait ne juoksulenkitkin on vaan pakko viimein aloittaa. Raisu ei ainakaan pistä pahakseen ;) Tehis tarkoittaa siis paljon treeniä erilaisten loistavien kouluttajien johdolla. Treenejä on viikoittain ja lisäksi pääsemme edelleen Merin ohjaukseen.

Tällä viikolla en päässyt kouluttamaan agilityä, koska armas autoni sanoin maananataina kriiiskkk-hrrr-kriik eikä liikkunut enää senttiäkään eteenpäin. Se jäi siis Tampereelle äitimuorin talon eteen odottelemaan parempaa huomista. Tänään isäni Turkista palattuaan sai vian korjattua, jotta saimme auton pakokaasujen takia korjaukseen... Josko huomenna ehtisi sen katsastaakin, niin pääsisimme lauantaina Kirkkonummen TOKO-kokeeseen ja Rommia hoitamaan ;)

Jos toissa viikolla Dante ja Viivi olivat uskomattoman taitavia, niin viime viikolla oli Ellan ja Tiinan vuoro. Ella suorittii itsenäisesti niin putket, hyppysuorat, paikallaolot kuin kujakepitkin. Täytyy mainita, etteipä nuo muutkaan pennut huonoja suinkaan olleet. Kaikilla on tosi suuri into tekemiseen ja ne alkavat jo osata monenlaisia asioita. Viimeksi harjoiteltiin mutkaputkea, aita + kujakepit-suoraa, sylkkäreitä ja neljän aidan avulla hyppytekniikkaa. Sekä tietty itsenäisesti kontaktin alastuloja namikipolle. Pennut ohjaajineen osaavat jo uskomattoman paljon eri asioita. Treenasimme myös Sannan ja Loten kanssa ja hyvin meni heilläkin. Tico ja Sarikin malttoivat lähteä pienen Leevi-pojan luota treenihin ja Tico oli loistava, sikailtuaan ensin alun ylimääräiset virrat pois A-esteellä kiipeillen ;)

Loma lähenee loppuaan ja pian pitäisikin palata töihin. Päivät kuluvat niin sutjakkaasti lomalla, että miten se aika riittääkään, kun pitäisi ehtiä tehdä töitäkin?!

maanantaina, elokuuta 10, 2009

Täplä ja Amanda loistivat taas agilityssä

Täplä eli Jangas Behaving Badly ja Amanda Nummelin kisasivat uskomattoman hienolla menestyksellä TSAU:n seuramestaruuskisoissa:
- Paras alle 18-v ohjaaja
- Paras 2-luokkalainen
- Avoimessa luokassa kaksikko oli sijaluvulla 10.

Suunnattoman suuret onnittelut :D Aika uskomaton parivaljakko!

Tässä vielä kuvia Täplästä ja Amandasta:
Täplä ponnistaa
Täplä aidalla
Täplä pujottelee
Täplä loikkaa

sunnuntai, elokuuta 02, 2009

Viitoslinjalla jatkettiin ja suunnitelmia tulevasta

Tänään kisattiin kolme agilityrataa Järvenpäässä. Kaksi ekaa rataa olivat Kati Walan käsialaa ja Raisa unohti totaalisesti kepit, putosi/hyppäsi (??!) keinulta ja radat meni siis ihan plörinäksi monellakin tapaa. Olisi tarttenut päästä edellisiltana taas Ojankoon hieman vahvistamaan keppejä ja kontakteja, mutta sain auton isän huollosta vasta klo 23 Tampereella, joten aamusta olin tosi väsynytkin hyvin lyhyiden yöunien jälkeen.

Kolmas rata oli Henri Luomalan ja mielestäni tosi kiva. Tehtiin varsin onnistunut suoritus, jonka pilasi lopun aivopieru, kun jäin seisomaan (siis oikeaasti, onko tämä kolmosluokkalaisen toimintaa?) A-esteelle enkä siis ohjannut Raisaa ja se teki silmukan väärään suuntaan. Siitä siis viitonen ja aika -7,99, jolla oltaisiin sijoituttu kolmanneksi, mikäli ei siis oltais napattu kieltovirhettä. Jos ja jos siis. Mutta saatiin siis päivä lopetettua taas onnistumiseen ja oli mukava lähteä kotimatkalle.

Olen nyt huoleti jättänyt ylimääräiset käskyt pois, ohjannut Raisaaa entistä kauempaa, mutta vielä olis opeteltavia juttuja. Eli nyt kepit kuntoon ja sisäänmenot kuntoon myös hankalista kulmista, keinun kertaaminen taas kunnolliseksi, muutamat ohjauskuviot on vielä hakusessa ja lähtöjen sekä kontaktien kanssa tehdään edelleen ja aina töitä. Mutta nyt alkaa taas tuntuu, että voidaan saada taas niitä nolliakin. Joka radalla mulla oli hyvä olo, että kyllä me osataan nää jutut ja selvitään kunnialla, jos vaan maltan tehdä suunnitelmien mukaan.

Samoissa kisoissa koulutettavistani Hanna ja englanninspringeri Vellu nappasivat ekan SM-0:n vuoden 2010 agilitykisoja ajatellen. Onneksi olkoon vaan taitavalle parille :)

Sitten niistä tulevaisuuden suunnitelmista:

Springeriryhmien talvitreeneistä pitäisi pikapuoliin päättää ja tarttisin myös vauva-agilityssa käyviltä pennun omistajilta tietoa, ovatko he jatkamassa talvella treenaamista Kivistössä sijaitsevassa hallissa. Lisäksi voitaisiin pitää naperoille ekat MEJÄ-harjoitukset torstaina 13.8 Sipoossa, mikäli se vaan sopisi. Ja huomenna voitaisiin hieman harjoitella laahausjälkeä vauva-agilityn yhteydessä...

Pentunäyttelyitäkin voisi jo katsoa Raisan vaaveille. Ainakin seuraavia olisi tarjolla:
25.10 LAHTI ilm. 24.9 mennessä tuomari: Marja Kosonen (tänne olisi kiva saada mahdollisimman monta naperoista)
8.11. HELSINKI (Dante, Lotte, Essi, Pipsa, Ella?)
8.11. TURKU
8.11. VALKEALA (Tara?)
15.11. HELSINKI (Dante, Lotte, Essi, Pipsa, Ella?)
5.12. HELSINKI (Dante, Lotte, Essi, Pipsa, Ella?)
6.12 TAMPERE (Sakke, Wilma, Hani?)

Ja muistakaahan edelleen Jangas-kasvattien tapaaminen 10.1 Hyvinkäällä. Sinne olisi kiva saada mahdollisimman paljon kasvatteja mukaan :) Tarjolla siis agilitya, tokoilua, näyttelykoulutusta, trimmausta, temppuilua ja mukavaa yhdessäoloa...

lauantaina, elokuuta 01, 2009

Remu PU3 ja Raisalle 2x 5 vp agilitysta

Remu eli Jangas Direct Action pärjäsi hienosti Porin kansainvälisessä näyttelyssä ollen PU3 omistajansa Kaisa Majasen esittämänä. Onnea Kaisa ja Remu-Petteri!!

Raisan kanssa urheiltiin kaksi agilitykisaa Valkeakoskella, jonne saatiin Pitte-täti kuskiksi, kun isäpappa korjailee autoani. Kummaltakin radalta ihan hyvä 5 virhepisteen tulos, koska pudotimme riman kumpaisellakin radalla. Ekalla radalla ohjasin aika heikosti muutamankin hypyn , toisella radalla huusin "täällä" juuri kun Raisa oli riman päälä, joka luonnollisesti siitä syystä tippui... Tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Olis siis tosi tyytyväinen päivään ja viimein olemme päässeet taas Raisan kanssa ihan kisakuntoon ja saamme mammaloman jälkeen muutakin kuin hyllyjä :) Siis Raisaan mammailu ei muuten tuntunut vaikuttavan, mitä se nyt unohti hieman noita keppejen sisäänmenoja, mutta valitettavasti itse olen ollut viime kuukaudet ihan hukassa kisoissa. Nyt Emman ja Merin phjeet turhien käskyjen poisjättämisestä ja kauempaa ohjaamisesta alkavat purra ja alamme päästä kohtuullisiin tuloksiin. Raisu ei ollut ehkä ihan parhaassa vauhdissa, mikä toki myös helpotti. Ehkä kuuma ilma hieman rauhoitti ;)

Kulunut viikko on muutenkin pitkälti sujunut agiliidon merkeissä, kun tiistaina treenattiin Raisun vauvojen (4,5 kk) Loten, Danten, Essin ja Pipsan kanssa. Etenkin Dante ja Lotte olivat ihan loistavia. Pennut tekevät harjoitukset tosi hienosti, mutta nyt tarttee vielä harjoitella harjoitusten välit kuntoon. Dante oli ihan superhieno viimeksi :) Ja Viivi tietty myös.

Torstaina oltiin Raisan kanssa Merin treeneissä ja yhtä kohtaa lukuunottamatta saatiin tosi hieno rata. Myös kauempaa ohjaus aidalle meni kuin vettä vaan: saatoin lähettää Raisan kauemmalle aidalla, vaikka väliimme jäi aita ja matkaakin yli viisi metriä sivusuunnassa...

Eilen treenattiin puolestaan Tampereen pentujen kanssa ja kyllä Hani, Wilma ja Sakke olivat paitsi kasvaneet, myös hurjan taitavia ohjaajineen :) Ne suorittivat jo huiman kolmen esteen radan: aita, aita ja putki suorassa linjassa. Lisäksi harjoittelimme putkea, pussia ja aitaa yksitsään sekä kahta aitaa peräkkäin. Lopuksi treenasimme myös puomin kontaktia. Kaiken kaikkiaan treenit menivät loistavasti, vaikka taivaasta tulikin vettä enemmän tai vähemmän koko ajan.

Siis kiva lomaviikko taas takanapäin. Raisan vauvat ovat tosi hurmaavia, Remu kaunis ja Raisa taitava ;)