lauantaina, syyskuuta 26, 2009

Agiliitoa koko viikon edestä

Hoh hoijaa. Mites sitä aloittaisi... agility on mukava harrastus, mutta kun sitä harrastaa muodossa tai toisessa neljä peräkkäistä iltaa, niin alkaa jo hieman epäillä meilenterveyttään. Vaikka rehellisyyden nimessä Hemulin isäntä Lauri joskus nauroi, että kaikkien yläasteen opettajien tulisi tutkittaa päänsä muutaman vuoden välein ;)

Tiistaina aloitettiin viikon rumba Raisan erittäin pätevien vauvojen kanssa. En ole nähnyt niitä muutamaan viikkoon ja ne olivat kovasti kasvaneet ja kehittyneet. Ja hitsi miten taitavia naperot jo ovat!! Harjoittelimme neljän esteen sarjoja, joissa ensimmäisessä oli kolme aitaa suorassa linjassa ja linjan päässä mutkaputki. Tässä harjoiteltiin ohjausta kummaltakin puolelta niin, että koira oikealla puolen ohjatessa ohjaaja teki takaapuolenvaihdon. Eritoten Essi teki joka kerralla Markuksen kanssa ihan täydelliset suoritukset. Vaikka eivät Lotte, Ella, Dante ja Pipsa juuri jääneet huonommiksi. Viivi ja Dante ovat keskittyneet yhteystyön parantamiseen ja heillä menikin tosi hienosti. Nyt Dante seurasi jo turhankin tarkasti Viiviä, eli nyt tarvitsee taas enemmän panostaa esteille irtoamiseen.

Toisena harjoituksena oli irtorengas -aita -mutkaputki ja mutkaputkesta vielä yksi hyppy ja putken takana ohjaajan piti leikata koiran takana puolta vaihtaen. Tämäkin harjoitus meni tosi hienosti pentujen irrotessa itsenäisesti putkeen.

Lopuksi harjoittelimme kontaktien alastuloja ja ylösmenoja sekä kujakeppejä suoraan lähettäen, mutta kujan ollessa vain noin 20 cm leveä. Kaikki pennut tekivät kepit hienosti namikipolle juosten, mutta Pipsalla vauhti oli jo niin huima, että se alkoi oikeasti tehdä jo pujottelu-liikettä aavistuksen verran :) Mika kertoikin heidän käyneen viikonloppuna treenaamassa ja sen kyllä huomasi.

Näiden treenien jälkeen jäin Ojankoon odottamaan tehiksen treenien aloittamista, mutta kouluttaja olikin hävinnyt yllättäen paikalta. Kävimme tekemässä radan vasta keskiviikkona iltapäivästä.

Keskiviikkona olin HSKH:n agilityporukan kokous, torstaina Tehis Cup, jossa töitä tehtiin iltamyöhään asti. Kisat taisivat loppua yhdentoista maissa, joskin lähdin itse hieman aiemmin, koska heitin mölliradan tuomarin kotiin. Vilu alkoi yllättää, kun istuin tuomarin sihteerinä nelisen tuntia. Eilen olikin sitten Merin agilityryhmän illanvietto viininmaistulen merkeissä. Oli oikein kiva ilta, ja kotiin paluu ajoittui pikkutunneille. Tähän ohjelmaan kun vielä lisätään opekokous ja omien koirien lenkittäminen, niin itse kukin voi päätellä, ettei paljon vapaa-aikaa ole viikkoon jäänyt.

Ei kommentteja: