keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Agilitykisoja koko viikonlopun edestä

Viime viikonloppu kului aika täydellisesti agilitykisojen merkeissä. Ensin lauantaina aamusta töissä tulospalvelussa ja iltapäivästä Rommin kanssa kisaamassa. Rommi oli tosi pätevä, mutta yksi takaapuolenvaihtoni oli taas sellainen heitto jonnekin kauas ja Rommihan meni ja tullessa kiersi esteiden välistä. Tuomarina meillä oli Sami Topra. Tuloksena siis 5 vp ja runsas 4 sekuntia yliaikaa tuon piiitkän kaarroksen ja kiellon takia. Rommi odotti kiltisti lähdössä, otti kaikki kontakti ja seurasi ohjausta mallikkaasti :) Kiitos Lauralle Rommi-Rusinan lainasta!

Sunnuntaina kisasimme Raisan kanssa kolmella radalla. Ekan tuomaroi Sami Topra ja kaksi seuraavaa Anne Viitanen. Ekalla radalla tehtiin hyvää työtä, mutta saatiin valitettavasti puomin alastulolta 5 vp (toinen kerta kisoissa, enkä typeränä tarkistanut asiaa), Raisa oli ilmeisetsi pysähtynyt liian ylös, nyt tarttee taas varmistaa osaamista ja pysähtymistä on-offiin namikipon avulla. Seuraavalla radalla tehtiin kontaktit, mutta pysähtyminen puomilla jäi tekemättä ja hylly oli jo muutenkin alla, joten otin puomin uudestaan ja poistuimme radalta sen jälkeen. Hyppyradalla väärä putki kutsui ja olin koko ajan aavistuksen jäljessä, tosin väsymyskin alkoi jo painaa aika voimakkaasti...

Pentukuulumisia sitten. Eilen Dante pääsi ekaan trimmiinsä ja otettiin siitä seisotuskuvia. Agilityyn olin ajatellut varsin haastavat harjoitukset, jotka taisivat olla hieman liiankin vaikeat. Ohjaajien on vaikea pitää kädet pois "ohjaamasta" ja antaa pentujen tehdä itsenäisesti töitä ;) Muuten pennut alkavat etsiä putkea hienosti (etenkin Essi ja Pipsa!!), vaikka välillä kävikin turhautuminen, kun ei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä ;)

Tähän loppuun vielä kohtuullisen uusia seisotuskuvia puolesta porukasta:

Jangas Ees-Taas "Wilma" 5,5 kk

Jangas Elin kelin Klot "Lotte" 4 kk

Jangas Enni-Menni "Tara" 5,5 kk

Jangas Even-Stevens "Dante" 5,5 kk

Ai niin, jos joku ihmettelee, mikseivät kotisivut ole päivittyneet, niin syy on siinä, että siivotessani laitoin koodit "hyvään talteen" ja ne ovat edelleen juuri siellä. Niin siis missä?! kuuluu kysymys. Täytyy taas kiusaa äitiä ja kysyä koodit uusiksi ;)

Ei kommentteja: