maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Raisalle 5 vp agilitykisoista

Viime viikonloppuna suunnattiin auton nokka kohti Tamperetta ja TAKUT ry:n agilitykisoja, vaikka olin edelleenkin varsin puolikuntoinen. No, kisat menivät omaan kuntoon nähden ihan hyvin, etenkin lauantaina. Silloin saimme Marja Lahikaisen tuomaroimalta toiselta radalta 5 vp, kun typeryyksissäni sain Raisan pudottamaan viimeisen riman muuten varsin onnistuneen radan lopussa... Harmitti vietävästi, kun nolla oli niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Sunnuntaina Raisa oli tosi menevällä päällä ja minä edelleen tosi hidas, joten meno oli sen mukaista. Kauheaa kohellusta ja Raisa karkasi toisella radalla lähdöstä, joten lopetimme leikin siihen. Sikaporsas pääsee taas harjoittelemaan oikein toden teolla malttamista. Kontakteilla se tosin tällä kertaa malttokin ihan nätisti. Josko tällä viikolla saisi taas itsensä kuosiin...

Ei kommentteja: