sunnuntaina, tammikuuta 22, 2012

Lisää kisailua

Tänään jatkettiin kisailua Vuokkoset Areenalla. Dante eli Jangas Even-Stevens ja Viivi saivatkin ekalta agilityradalta ihan mukiinmenevän tuloksen 5 vp ja yliaikaa yhden kiellon korjaamisesta. Danten toinen rata ja Raisan radat päättyivät hylkyyn. Kaikilla radoilla oli taas aika selvää, että ohjaaja voi katsoa itseään peiliin. Danten rata on videolla eikä siitä oikein pysty päättelemään mistä hylky tuli (jollei rataa tuntenut), niin hienosti Dante totteli ohjausta ja Viivi tsemppasi loppuun asti. Josko jossain vaiheessa saisin tuon videon nettiin asti (huom. pääsihän se nettiin viimein kesäkuussa). 


   Minulla aamu alkoi hieman epäonnisesti, kun aamulla heräsin juuri ennen seitsemää ja katsoessani puhelimen kelloa, tajusin asentaneeni herätyksen, mutten ollut tallentanut sitä eikä kello tietystikään ollut soinut. Onneksi kisat olivat lähellä ja ehdin vielä kisapaikalle puoli kahdeksan maissa, mutta hieman stressaantuneena ja viime tingassa. Myös Raisu oli aikamoisella ärripäällä ollessani itse hermostunut, etenkin kun lähdimme ensimmäisten joukossa eikä aikaa jäänyt oikein kunnolla koiran hakuun autosta erikseen. Lottekin oli mukana, kun Niina kävi hakemassa sen Ojangosta mökkeilemään. Radalla Raisa oli pätevä ja luki hyvin (väärää) ohjaustani, joka johti hylkäykseen. Kepit ja kontaktit sujuivat hyvin ja lähdössä istuttiin kiltisti.  Neitihän ei jää radalla kyselemään, vaan lukitsee heti esteet sen mukaan mihin napani osoittaa ja miten sitä käskytän. Raila-coachilta tuli heti kommenttia, että saisin olla skarpimpi ohjaamisessani enkä vaan lähettää koiraa epämääräisesti. Kyllä kouluttajaa kannattaa kuunnella ja oikeassahan hän (taas) on. Se loppuun asti ohjaaminen ja tarkkuus oli hieman hakusessa tänään.

Ei kommentteja: