maanantaina, elokuuta 27, 2012

Dante ja Sami selvittivät taipumuskokeen

Eilen jostain syystä puhelimeni ilmoitti, ettei verkkoa ollut saatavilla, joten tänään odotti erittäin mieltäylentävä sähköposti. Eilisissä ilmeisen pitkään kestäneissä Kouvolassa Kymen spanielien järjestämissä taippareissa kaksi kolmesta osallistuneesta kasvatistani oli suorittanut taipumuskokeen hyväksytysti! Taipumuskokeen läpäisivät siis Dante eli Jangas Even-Stevens ja vasta juuri vuoden täyttänyt Sami eli Jangas Go Ahead. Ada eli Jangas Flower Power ei vielä tällä kertaa päässyt läpi. Kuulemma Adan haku oli puurtavaa ja vaikka neiti ui, ei tällä kertaa riistapukin noutaminen vedestä ollut neitiä huvittanut. Enköhän saa jossain vaiheessa Danten ja Adankin arvostelut blogiin. Danten hakua oli kuulemma kovasti kehuttu. Viime kerralla läpäisy Danten kohdalla jäi vajaasta minuutista kiinni, kun poika lähti uimaan vasta juuri ajan umpeuduttua. Tällä kertaa oli kaikki osiot suoritettu kunnialla läpi. 

Onneksi olkoon Samille ja Dantelle  ohjaajineen!!


Sami syntymäpäivänään 24.8
Viime perjantaina 1-vuotis syntymäpäiviään viettänyt SamiJangas Go Ahead arvosteltiin Liisa Pajalan toimesta. Sami olikin jo G-pentueen kolmas taipumuskokeen läpäissyt koira. Toivottavasti ainakin Toivo ehtii vielä taipumuskokeeseen tänä syksynä. Tästä vielä Samin arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:
Luottavainen tutustuja. Sami on vilkas ja vähän malttamaton.

Haku ja laukaus:
Sami aloittaa verkkaisen työskentelyn tarkkaillen perässäkulkijoita ja ohjaajaa. Se odottaa vahvistusta työskentelyyn. Laukaus saa Samin tajuamaan tehtävänsä ja Sami aloittaa vauhdikkaan työskentelyn.

Jäljestys
Ohjatusti liikkeelle. Alkaa tarkka jäljenmukainen jäljestys. Kulma täysin jäljen mukaisesti. Hieno suoritus.

Vesityö:
Ensi käskystä veteen. Ui pitkin, rauhallisin vedoin. Tuo riistapukin rantaan.

Tottelevaisuus:
Sami on erittäin tottelevainen

Yhteistyö:
Yhteistyö toimii, Sami tosin odottaa vahvistusta ohjaajalta, joka tukeekin tarvittaessa koiraa hyvin.

Tässä vielä Danten Jangas Even-Stevens hieno arvostelu:

Sosiaalinen käyttäytyminen:
Urosmaisesti häntä pystyssä pörhennellen. Kaikesta kiinnostunut uros.

Haku ja laukaus:Erinomaista hakua ja yhteistyötä. Hyvin ohjattavissa oleva, innokas koira. Käyttää maa- ja ilmavainua. Laukauksesta säpsähtää ja jatkaa erinomaista hakua. Toimii hyvin pillillä.

Jäljestys:Sopivavauhtista, reipasta jäljestystä. Kulma hyvin ja kaatoa nuuhkii. Pieniä sivuvarmistuksia.

Vesityö:Alussa pientä epäilyä veteenmenossa. Lopuksi tuo pukin käteen.

Tottelevaisuus:Koira tottelee ohjaajan pilliä hyvin ja on hyvin ohjattavissa.

Yhteistyö ja yleisvaikutelma:Kaikki osa-alueet toimii erinomaisesti. Uintiosuudella veteenmenoarkuutta. Muuten kaikki ok.



Ei kommentteja: