torstaina, lokakuuta 11, 2012

H-pentue on syntynyt!

Viime yönä syntyi Jangas H-pentue, kun Essin ja Albinin pienet pentulaiset näkivät päivänvalon (tai ne eivät tietenkään näe vielä mitään ja parhaimmillaankin olisivat kyenneet näkemään vain kuun kumotuksen). Maailmaan tupsahti seitsemän pentua: kaksi urosta ja viisi narttua ja kaikki ovat hyvän kokoisia, pirteitä ja eläväisiä pennun alkuja. Painot olivat 288-394 grammaa. 

Illalla painuimme yöpuulle, koska Essi oli vielä täysin rauhallinen. Lämmöt olivat päivän aikana laskeneet ja epäilin synnytyksen venyvän aamuun. Yöpuulle mennessä totesin Stigille, joka yleensä nukkuu kevyemmin, että herätäthän minut, jos jotain alkaa tapahtua. Yöllä Stig heräsi pennun ääniin ja herättikin minut. Essiltä oli tullut pentuvedet olohuoneeseen ja ensimmäisen pentukin oli jo lähes kokonaan maailmassa, kalvot poistettu ja pieni alkoi pitää meteliä. Narttupentu nimettiin pentulaatikossa Blondiiniksi mummunsa ja vaalean värinsä mukaan. Naama edellä maailmaan syntynyt pikkumimmi painoi 288 grammaa ja syntyi noin 0.40. Valitettavasti tyttösen istukka ei tullut ulos ja napanuoran katkaisukin oli siitä syystä hyvin hankalaa. Tämän jälkeen siirsin sekä Essin että pennun pentulaatikkoon. 
Esikoinen on syntynyt

 Seuraavaa pentua ei tarvinnut kauaa odottaakaan, kun klo 00.54 syntyi toinen tytär 356-grammainen Silmukka. Tyttö tuli ongelmitta perä edellä maailmaan ja istukkakin tuli tällä kertaa mukana. Nimensä tyttö sai selässä olevan hauskan kuvion mukaan. Runsaan vartin päästä eli 1.11 maailmaan putkahti ensimmäinen urospentu- tämä Tumma pojannassikka painoi 347 grammaa ja syntyi pää edellä. Siinä kun Blondiini-sisko on hyvin vaalea, on tämä poika suorastaan mahongin ruskea. 
Tässä vaiheessa ensimmäiset tytöt olivat jo löytäneet tiensä nisille ja alkoivat ruokailla. Eikä kauaakaan, kun seuraava pentu jo putkahti maailmaan pää edellä. Kello 1.30 syntyneellä tytöllä oli hauska tähtikuvio pepussa ja niin se sai Stara-työnimen. Painoa oli kertynyt 364 grammaa.
Silmukka tehokkaasti tissittelemässä
Tässä vaiheessa Essi hieman hengähti ja hengähdystauon jälkeen kello 2.14 syntyi seuraava tyttö pää edellä. Brunette on pentueen isoin painaen 394 grammaa. 
Viisi ensin syntynyttä jo maailmassa

Kello 2.51 syntyi taas perä edellä toinen poika Herra Liituraita, joka painoi 381 grammaa. Nimensä se sai selässä ja päässä olleesta vaaleasta raidasta. Viimeistä ei tarvinnut kauaa odotella, kun 352-grammainen Spot syntyi perä edellä. Spot on nimensä mukaan hauskan laikukas. Tämä jälkeen Essi rauhoittui pentuja hoitamaan, mutta näytti hyvin turvonneelta rintakehästä edelleen. Onneksi eläinlääkärissä käynnin jälkeen uskoin minäkin, että yksi istukka siellä enää kummitteli. Eipä ole itselleni ennen jäänyt sellaista oloa.   

Essi nuolee Spotin puhtaaksi

 Synnytys oli siis tosi nopea, kun ensimmäinen synnytetttiin Essin toimesta oma-aloitteisesti olohuoneeseen 0.44 ja viimeinen syntyi turvallisesti pentulaatikkoon klo 3.03. Täsmällinen Essi synnytti siis pennut 63. vuorokautena astutuksesta. Essi hoiti itse kaiken alusta loppuun: se poisti kalvot, putsasi pennut, söi istukat ja oli kertakaikkiaan luontainen emo heti alusta asti. Näin onneksi tässä sukulinjassa ja koko rodussa tuntuu olevan lähes poikkeuksetta. 

Tässä vielä muutama kuva pienokaisista:

Essi hieman voipuneena naperoidensa kanssa

Pennut pentulaatikkonimineen


3 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Onnea pienokaisille
toivottaa Pipsa-täti perheineen

Sinttu kirjoitti...

Onnea marsuille :) Ihanan kirjavia ovat :)

Tiina kirjoitti...

Onnea uudelle pentuelle, kasvattajalle ja Essi-äiskälle!
Kyllä täällä meillä oli Ella-täti ihmeissään kun kerroin että siskolle tuli pentuja ;o)