maanantaina, joulukuuta 31, 2012

Hyvän uuden vuoden toivotus!

Vuoden viimeistä päivää eletään ja meillä lopetellaan vanha vuosi työhuonetta siivoten, kun viimeinenkin pennuista sai hyvän kodin. Jangas Heppuli Keppuli eli "Eppu" muutti eilen illalla Espooseen Matin ja Tuovin lemmikiksi ja tulevaksi agilitykoiraksi. Tässä vielä viimeiset kuvat komeasta pikkuherrasta:
Jangas Heppuli Keppuli 11 viikon iässä

Epun tyypillinen katsekontakti
Jangas Heppuli Keppuli flyttade till eget hem till Esbo. Han skall bli agilityhund när han blir stor.

Vuoteen on mahtunut paljon ilon hetkiä, mutta myös surullisia asioita. Summataanpa hieman kulunutta vuotta kasvattien osalta:

Jangas B-pentue täytti 9 vuotta ja Milla muutti asumaan Täplä-siskon emännän Matildan hoiviin Raumalle.

Jangas C-pentue täytti 8 vuotta ja niiden yhdeksäs syntymäpäivä onkin aivan muutaman päivän päästä. 

Jangas Duck Soup eli "Raisa" liiti viimeiseen agility-SERTiin ja sai suomen agilityvalion arvon. Lisäksi kisasimme kuusi muuta SM-nollaa. TOKOssa korkkasimme erikoisvoittajaluokan EVL2- ja EVL3-tuloksilla. Raisa palkittiin myös Springerspanielit ry:n TOKO- ja agilitymestarina.

Jangas Direct Action "Remu" tokoili hienosti AVO1-tuloksen!

Jangas Da Vinci Code "Tarmo" saavutti emäntänsä Sintun kanssa ensimmäisen agilitytuloksen, joka oli vieläpä hienosti (yliaika)nolla! 

Jangas Dirty Harry "Paavo" palkittiin myös agilitykisoissa, vaikka himoittu nolla jäikin vielä ensi vuoden haasteeksi. 

Jangas Enttententten eli "Essi" asui meillä pari kuukautta hoitaessaan suloista H-pentuettaan :) Kiitos Essin lainasta Lindalle ja Markukselle ja kiitos Essille hienoista palleroista! Essi ehti saavuttaa SA:n näyttelyistä ennen mammalomaansa.
Onnea matkaan H-hulivit!

Jangas Elli-Velli eli "Ella" on ehtinyt moneen: neitokainen on saavuttanut kaksi nollatulosta agilityn Medi-1 luokassa, tokoili ALO2-tuloksen verran ekassa kokeessa (harmittavasti muutama piste jäi puuttumaan ykkösestä!) ja pääsi vieläpä kirjan kansiinkin. Sain näet syntymäpäivälahjakseni joulun jälkeen koirakirjoja ja tunnarikapuloita (kiitos Riikka, äiti ja Stig!): 
Kirjat eivät näköjään halua asettua oikein, vaikka kuva on tallennettu vaakaan...

Ja siellä Tommyn kirjan sivulla komeili Ella, tosin kuva on peilikuva aidosta ;)

Jangas Easy Peasy eli Pipsa agiliiti Mikan kanssa hienosti nousten 2-luokkaan ja saaden sieltä ekat tulokset. 

Jangas Even-Stevens eli Dante ja Viivi saavuttivat kolme SM-0 agilityssä.

Jangas Elin Kelin Klot eli "Lotte" sai agilitytuloksia ja vaihtoi kotia kouluavustajamme Minnan hoiviin. 

Jangas Eager-Beaver "Sakke" saavutti ensimmäisen SERTin näyttelyistä.  Syksyllä Sakke hoiti sorsakoiran tehtäviä.

Jangas Eye-Popper "Hani" palkittiin ERIllä näyttelyssä.

Jangas Field Fennel "Piko" ehti moneen mukaan: se suoritti MH-luonnekuvauksen ja taipumuskokeen hyväksytysti, palkittiin kahdesti vara-SERTillä näyttelyissä ja treenaili emäntänsä kanssa aktiivisesti agilityä. Lisäksi Piko lonkkakuvattiin (A) ja silmätarkastettiin (ok).

Jangas Forget-Me-Not "Hertta" suoritti MH-luonnekuvauksen hyväksytysti, palkittiin vara-SERTillä näyttelyissä ja terveystarkastettiin (lonkat A, silmät ok). Hertta ehti myös ensimmäisiin agilityn möllikisoihin.

Jangas Four-Leaf Clover "Kamu" MH-luonnekuvattiin, palkittiin ERIllä näyttelyssä ja terveystarkastettiin niin ikään A-lonkin ja tervein silmin.

Jangas Flower Power "Ada" suoritti MH-luonnekuvauksen ja palkittiin SA:lla näyttelyssä. Adakin terveystarkastettiin hienoin tuloksin (lonkat A, silmät ok).

Jangas Fir Tree "Remo" suoritti MH-luonnekuvauksen ja terveystarkastettiin A-lonkin ja tervein silmin.

Jangas Field Poppy "Fanny" suoritti MH-luonnekuvauksen rohkeana tyttönä. Syksyllä Fanny keskittyi metsästykseen.

Jangas Fleur-de-Lis "Nelli" lonkkakuvattiin (B lonkat) ja silmätarkastettiin (ok) niin ikään.

Jangas Foxglove "Kaspian" lopetettiin surukseni ja emännän suruksi tammikuussa. 

Jangas Gone with the Wind "Viima" suoritti taipumuskokeen hyväksytysti ja terveystarkastettiin hyvin tuloksin (A lonkat ja silmät ok). Viima toimi syksyllä jo hienosti metsästyksen apuna ja on todella helppo koulutettava.

Jangas Gale Wind "Pihla" suoritti taipumuskokeen hyväksytysti ja terveystarkastettiin hyvin tuloksin (A lonkat ja silmät ok). Pihla on tosi lupaava agilitykoiran alku emäntänsä kanssa.

Jangas Go Ahead "Sami" suoritti taipumuskokeen hyväksytysti ja oli lupaava metsästyskoulutuksen suhteen. 

Jangas Gimme Some Action "Toivo" palkittiin näyttelyissä VSP-pentuna ja suoritti taipumuskokeen hyväksytysti! 

Jangas Gotta Go "Tuffsen" palkittiin VSP-pentuna näyttelyssä.

Jangas H-pentue syntyi ja toivotammekin tässä vaiheessa onnea matkaan! 
Jangas Huller om Buller "Sandy" (kuvassa 10 viikkoa) jäi siskonsa Ronjan kanssa sijoitukseen.


Sydämellinen kiitos kaikille kasvatinomistajille kuluneesta vuodesta!!

Tack för det här året och Gott Nytt År!!

Ei kommentteja: