tiistaina, elokuuta 06, 2013

Kansikuvapoikia ja rotuesittely Koirat-lehdessä

Tänän kesänä ollaankin oltu harvinaisen paljon lehtijutuissa mukana. Olen kyllä varsin ahkerasti kirjoitellut artikkeleita ja muita juttuja Springeri- ja aikanaan Lurppa-lehteen, mutta tällä kertaa olikin toisinpäin. 

Karkun pukukilpailusta oli kuva Springeri-lehden kannessa, jossa 2-vuotias Sebastian nauraa Nalle Puhina ja Essi-Tikru sekä veljensä Dante-Nasu istuvat asiallisesti.

Huhtikuussa kävimme Raisan ja Essin kanssa Koirat-lehden haastattelussa ja kuvauksissa Tampereella ja nyt uusin lehti sisältäen walesinspringerspanielin rotuesittely on ilmestynyt. Keväällä ennen haastattelua ostin Koirat-lehden uusimman numeron ja olin todella positiivisesti yllättynyt. Muistan lehden 90-luvulta sellaisena julkkishaastatteluja harrastavana hömppänä, mutta nyt lehdestä on kuoriutunut monipuolinen tietopaketti, jossa on muutama kevyempi artikkeli. Uusimmassa lehdessä oli mm. osteopatiasta, TOKOn alokasluokkaan treenaamisesta (seisominen ja hyppy), koiran kanssa reissaamisesta ja myrkytyksistä. Olin tyytyväinen rotuesittelyyn ja haastatteluun, joskin olen hyvin subjektiivinen sitä arvioimaan, kun ihan omia sanomisiani siellä tulee paljon esiin ;) Valokuvatkin olen saamassa käyttööni ja ne olivat todella hienoja ja monipuolisia studiokuvia. Tässä kuva muutamasta jutun sivusta, yhteensä artikkeli oli varsin kunnollinen viiden sivun kokonaisuus: 



1 kommentti:

Sinttu kirjoitti...

WAU! Julkkikset ;) Pitääkin käydä hankkimassa lehti talteen.