Kesälomailua ja luikertelijoita

Kesälomakin tuntuu meillä vihdoin alkaneen, kun olen saanut pysyä muutaman viikon terveenä. Essikin on päässyt taas hiljalleen kevään ja kesän mittaan treenailemaan agilityä ja hyvin se muistaa ja tuntui kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Aloitimme keväällä medi-esteillä, kun painoa oli kertynyt emännän lisäksi myös koirille, kun ne joutuivat lepäämään laakereillaan kevään pyörteissä. Essi tuntuu oikeastaan olevan aiempaa parempi ja hiljalleen oma kuntokin paranee. Ilmoittauduin jopa kisoihin, mutta oltuamme kolme päivää sitä ennen mökillä oli Essi edellisenä iltana niin jumissa, että se kulki kyttyrässä eikä meinannut aamulla päästä sängyn alta pois. Pidin parempana jättäytyä pois kisoista, vaikka Essi selvästi vetreytyikin päivän mittaan. Nyt en enää omin kokemattomin silmin näe liikkeessä kummallisuuksia, mutta edelleen sitä selästä harjatessa alkaa ravistelu (väristely) ja rapsuttaminen eli täytyypä tilata hieroja vielä ennen uusia kisasuunnitelmia.

  Koirat nauttivat täysin siemauksin mökkeilystä ja toivottavasti päästään vielä sinne muutamaan kertaan tänä kesänä. Tiistaisin on käyty aamupäivisin Ojangossa mamma-porukalla, kun meitä on lisäkseni Loten, Ronjan ja Hertan omistajilla viimeisen vuoden sisällä syntyneet vauvat. On ollut hauska treenailla agilityä kaikessa rauhassa ja seurata pikkuisten kehitystä. Muut ovat hieman Sissiä vanhempia, joten on ollut tosi hauska taas virkistää muistia, miten erilaiset taidot opitaankaan.  Samalla koiratkin pääsevät nauttimaan agilityn hurmasta ja saavat mukavaa vaihtelua vauva-arkeen :)


   Mökillä käydessään viime viikolla oli siskoni kultaistanoutajaa purrut kyy etujalkaan ja se oli todella huonossa kunnossa kolme päivää. Marjoja poimiessa Stig puolestaan totesi tuijottavansa kyynpoikasta käden ollessa 10 sentin päässä otuksesta. Viime kesänä Raisa joutui kehä 3:en laitaa kävellessämme nokakkain kyyn kanssa, joka ilmeisesti sähisi, koskapa Raisa hypähti salamannopeasti alta pois. Olemme siis mökillä tai täällä Hakunilan kulmilla, on kyitä joka tapauksessa lähimaastoissa. Vuosien varrella on kuitenkin yllättävän vähän käynyt vaihinkoja. Essiä lukuunottamatta kaikki walesimme ovat joutuneet kyyn kanssa kohdakkain. Harrya iso kyy oli purrut poskeen vuonna 2003 mökillämme ja mikäli oikein arvaan, niin se on tyypilliseen hölmöön tapaansa mennyt käärmettä moikkaamaan kuin sanoen "Hei mä olen Harry, kukas sää oot?" ja huonostihan siinä kävi. Onneksi poika toipui hyvin puremasta, vaikka tuohon aikaan hoito oli vain kortisonia ja antibioottikuuri, kun nykyisin vältetään kortisonia, annetaan nestettä suoneen munuaisten säästämiseksi ja on jo kehitetty vasta-ainekin.

Harry kyyn purema kuvassa oikealla kirsun alla ja kaulakin turposi kaksinkertaiseksi

Kati on joskus Ojangossa juossut kahdesti luikertelevan kyyn yli, mutta siinä ei onneksi käynyt mitään. Aikanaan mökillä pelästyin kuollakseni, kun edellämme kyy luikerteli tien yli joen penkalle ja Raisa sen nähdessään innostui kovasti hienosta vieheestä ja lähti täyttä laukkaa sinne. Onneksi tottelevaisuus riitti pysähtymiseen ja takaisin palaamiseen ja sen jälkeen juostiinkin koirien kanssa aika kyytiä sen kohdan ohi... Viime kesänä Raisa osasi siis jo hienosti väistää sihisevää tyyppiä. Essin sisko Ella onkin juoutunut peräti kahdesti kyyn tikkaamaksi ja eka kerralla henegn lähtö oli nuorella koiralla lähellä. http://ellabellaballerina.blogspot.fi/2009/09/kyyn-purema.html

Itse olen aina pelännyt kyitä ja niitä vuosittain mökillämme näkyykin, mutta saappaat jalassa on turvallista kulkea sielläkin eikä se ole rajoittanut kulkemista koirien kanssa tai ilman. Sebastian-poikamme on nyt 4-vuotias ja olen koittanut tasapainotella turvallisuuden ja pelon välillä. Koittanut selittää, että täytyy kulkea saappaat jalassa eikä käärmeitä kohti saa kumartua, mutten toisaalta halua hänen hysteerisesti pelkäävän tai lopettavan metsässä kulkemista sen tähden. Ei ole helppoa sekään. Itse olen lähes hysteerinen noita luikertelijoita nähdessäni, mutta en ole sen silti antanut estää metsässä samoilua tai muutakaan elämää. Joskin kasvimaalle mennessä mökillä tömistelen aina hyvin kuuluvasti...

   MEJÄ-kokeissakin oppii aina uutta ja kokeneet hirvimiehet ovat kertoneet, että hirvivaara merkkien kohdalla on todellakin nähty todella paljon hirviä, joiden polut kulkevat juuri siitä tien yli. Olemmekin autossa keskustelleet liikennemerkeistä kiinnostuneen poikani kanssa muun muassa hirvivaara-merkeistä, hirvistä tiellä ja hirviaidoista. Taisimme tulla Karkun näyttelystä, kun olimme keskustelleet matkan näistä teemoista ja illalla nukkumaan mennessä poika sitten totesi, että "Aiti, mä kyllä pelkään niitä hirviöitä...". Pian kävi ilmi, että poika siis pelkäsi tielle tulevia hirviä ja saimme vielä keskustella iltamyöhään siitä, kuinka hirvistä ei ole vaaraa, jos ajaa rauhallisesti ja päiväsaikaa.