keskiviikkona, elokuuta 19, 2015

Agilitykuvia Pikosta

Piko eli Jangas Field Fennel nousi viime viikonloppuna agilityssä kakkosluokkaan ja sen kunniaksi napsittiin pojasta myös agilitykuvia. Tässä muutamia otoksia:







Eilen oltiin aamusta taas treenailemassa mammaryhmän eli Essin, Loten ja Ronjan kanssa kolmen vauvelin ja Sebastianin kulkiessa mukana. Teimme maanantain ohjatuissa treeneissä rataa, joka iloksemme oli vielä kentällä pystyssä seuraavana aamuna. Tällä kertaa Lavosen Riikan harjoituksissa oli todella kinkkinen kohta, jossa pujottelun aloitus oli metrin päässä putken suusta ja tuntui, ettei siitä tule kertakaikkiaan yhtään mitään: Essi livahti aina putkeen. Yön yli nukuttuaan Essi osasi sen lähes kuin vettä vaan ja kuunteli käskytystä hienosti! Olen monesti aiemminkin huomannut, että yön yli nukkuminen auttaa niin koiraa kuin emäntääkin: yhtäkkiä vaikea kohta muuttuu helpoksi. Näitä kohtia pitäisi kyllä muutenkin harjoitella entistä enemmän.

  Lapset ovat olleet niin paljon jo nyt agilitykentällä mukana, ettei tosikaan. Silti tuntuu kivalta, että Sebastian haluaisi edelleen aina mukaan. Nykyisin poika onneksi suostuu lähtemään kentältä myös kotiin, kun vielä vuosi pari sitten hän jäi kentän ulkopuolelle itkemään, että hän haluaa teenaa... Sissi matkustelee mukana vielä vaunuissa, nukkuu pikkupäikkärit ja istuu tyytyväisenä milloin kenenkin sylissä. Viikko sitten Sebastian sai ohjata Essiä muutaman kerran putkeenkin.

Ei kommentteja: