tiistaina, kesäkuuta 28, 2016

Mestariluokan kisatreeneissä

Eilen päästiin tekemään niin sanotusti korjaussarjaa illan mestariluokan kisatreeneihin Raisan eli Jangas Duck Soup kanssa. Tuttuun tapaan Riikka Timonen ja Oona Mäki olivat tuomaroimassa ja tällä kertaa meni ihan kivasti :) Tosin ollaan edelleen mestariluokassa sillä tasolla, että tarttis saada tehdä rata kahdesti, jotta onnistuttaisiin... Tällä kertaa kokonaan pieleen meni eka kerralla peruutus ohjaajasta poispäin (toisella kerran onnistui eli ollaan edistytty ihan hurjasti peruutteluissa!), putken jälkeen edestä puolen vaihto, joka oli aikamoisen vauhdikas ja vino enkä sitä tajunnut uusia, 270 astetta oikealle oikealla seuratessa meni myös huonosti, mutta se on todellakin vaikeata meille edelleen. Toisella kerralla jouduin uusimaan liikkeestä istumisen (yleensä hyvin varma liike, mutta ilmeisesti märkä maa ei oikein houkuttanut) ja vain liikkeestä kutsu koira mokattiin kokonaan (varmastikin taas pysähdyin - että voikin olla vaikeata ethdä kahta asiaa yhtä aikaa!!). Istumisen uusimisessa tuli ihan tänkapå aloin miettiä ja pohtia asiaa ja oli oikeasti ihan loistavaa, että vaikka oli treenikisa, käyttäytyivät tuomarit tuomarin tavoin ja sain lopulta uusittua liikkeen ihan oikein epäilyistäni huolimatta.

    Selkeästi vielä kaipaan mestarin kyltteihin itselle suoritusvarmuuttaa ja rauhallisuutta, mutta periaatteessa osataan muut paitsi nuo oikealla seuratessa oikealle käännökset. Muitakin pikkuhamoja toki matkalle sattui, mutta kivaa oli vesisateessa treenatessa!!

  Treeniratamme on vuoden takainen Minna Hillebrandin rata Joensuusta. Toinen kerta tuli videollekin, mutta valitettavasti kameralaukku oli jäänyt auki ja kamera putosi illalla autosta ottaessani maahan ja taitaa olla entinen :( Tosin olihan se viisi vuotta vanha ja alkanut muutenkin temppuilla, mutten olisi ihan vielä halunnut hankkia uutta...

Kaiken kaikkiaan ihan loistava treeni ja taas tuli opittua paljon uutta :) Nyt vaan kuukauden päähän koepaikkaa havittelemaan. 

Sijoituskoirani Netta eli Jangas Kate Reddy tuli eilen meille hoitoon ja onkin aikamoinen vauhtipakkaus. Vaikka vauhti aiheuttaa aikamoista riiviöimistä, niin huomaa, että Netan kanssa on jo paljon tehty: se osaa hienosti tokojuttuja kuten perusasentoon tuloa, imuttamalla seuraamista, katsekontaktia, maahanmenoa, paikalla istumista, luvan odottamista jne. Kiltti ja herttainen se on äitinsä tapaan ja antaa Sissin ottaa kuivatut poron luut vaikka suustaan. Iltavilli kahden lapsen ja pennun kanssa oli tosin kokemus, jota en haluaisi joka ilta kokea. Tänä aamuna lähdettiinkin kunnon metsälenkille, jotta sai muu perhe nukkua rauhassa. Isotäti ja isomummo ovat tavanneet vauhtimimmiä vain portin takaa, kun ne eivät mokomaa juoksemista katselisi. Eiköhän Essi pääse pennun kanssa tänään samaan tilaan jo.

maanantaina, kesäkuuta 27, 2016

G-pentueen MH-luonnekuvausvideoita

Vihdoin ja viimein (vain kolme vuotta jälkikäteen) sain G-pentueen MH-luonnekuvauksen videot nettiin. Osa huonompilaatuisista filmipätkistä on tosin vain kasvattien facebook-ryhmässä. Muistikortti meinaan loppui kesken (tämänkin) kuvauksen ja jouduin aika paljon pätkimään suorituksia. Eli videoiden taso ei ole kovin hyvä, mutta koirat reippaita. Mukana oli tuolloin neljä, mutta Viiman videot olen harmikseni kadottanut kokonaan :( Vasta viime vuoden alusta pystyin katsomaan näitä tietokoneelta, kun saatiin hankittua uusi masiina. Vanha rakkine ei vaan kyennyt tekemään yhteistyötä...

  Tässäkin pentueessa huomaa, että porukka muistuttaa kovasti toisiaan. Kaikki ovat reippaita, suurin osa irtoaa jopa etäleikkiin ja leikkii jonkin verran ohjaajan kanssa. Ne jahtaavat saalista, ovat todella rohkeita rotuisekseen ja etenkin aaveet ne selvittävät todella hienosti. Ampumiseen ainoastaan Pihla reagoi ja sekin lähinnä hieman häiriintyen äänestä. Muut eivät juuri korvaansa lotkauta. Luonnekuvaus kertoo minulle hyvin paljon kasvatustyöstäni ja ilokseni tuntuu, että osittain MH-luonnekuvauksen avulla olen saanut kasvateihini hyvin tasaisesti reippaita luonteita. Keskeytettyjä ei enää juuri ole ollut (aikanaan 2x B, 1x E, 1x F) ja ylipäätään koirat ovat olleet varsin reippaita. Leikkisyyttä toivoisin kasvateihini vielä hieman lisää, tosin siihen vaikuttaa osittain pennun leikittäminen uudessa kodissa, koska monet pennut ovat olleet pentutestissä kovia taistelemaan ja muutama hyvinkin innokas kantamaan.

Pentueen tulokset löytyvät blogista seuraavasta kohtaa:
http://jangas-kennel.blogspot.fi/2013/09/tuffsen-suoritti-mh-luonnekuvauksen.html

Jangas Gale Wind eli Pihla:

Etäleikki: 
 5a

Etäleikki, kiinnostus3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5bEtäleikki, uhka/aggressio1 Ei osoita uhkauseleitä
5cEtäleikki, uteliaisuus2 Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo
5dEtäleikki, leikkihalu1 Ei osoita kiinnostusta
5eEtäleikki, yhteistyö1 Ei osoita kiinnostusta
 Ääniherkkyys: 
7a

Ääniherkkyys, pelko5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
7bÄäniherkkyys, uteliaisuus3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
7cÄäniherkkyys, jäljellejäävä pelko2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
7dÄäniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerrall
 Aaveet: 
8a

Aaveet, puolustus/aggressio1 Ei osoita uhkauseleitä
8bAaveet, tarkkaavaisuus2 Katselee aaveita silloin tällöin
8cAaveet, pelko3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8dAaveet, uteliaisuus2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8eAaveet, kontaktinotto aaveeseen4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
 Ampuminen: 
10

Ampuminen5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta

Jangas Gimme Some Action eli "Toivo":

Kontakti ja leikki:
 1a

Kontakti, tervehtiminen4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1bKontakti, yhteistyö3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1cKontakti, käsittely3 Hyväksyy käsittelyn
2aLeikki 1, leikkihalu4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2bLeikki 1, tarttuminen3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2cLeikki 1, puruote ja taisteluhalu3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee otetta


Ääniherkkyys:
7a

Ääniherkkyys, pelko3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7bÄäniherkkyys, uteliaisuus5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7cÄäniherkkyys, jäljellejäävä pelko1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
7dÄäniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
8aAaveet, puolustus/aggressio3 Osoittaa useita uhkauseleitä
Aaveet:
8a

Aaveet, puolustus/aggressio3 Osoittaa useita uhkauseleitä
8bAaveet, tarkkaavaisuus4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8cAaveet, pelko2 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
8dAaveet, uteliaisuus5 Menee katsomaan ilman apua
8eAaveet, kontaktinotto aaveeseen3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin

Leikki lopussa:
 9a

Leikki 2, leikkihalu3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
9bLeikki 2, tarttuminen3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

Ampuminen:
10

Ampuminen1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön


Jangas Go Ahead eli "Sami":
Takaa-ajo: (videolla vain yksi kerta)

 3a1

Takaa-ajo 15 Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
3a2Takaa-ajo 25 Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
3b1Tarttuminen 12 Ei tartu, nuuskii saalista
3b2Tarttuminen 22 Ei tartu, nuuskii saalista
Yllätys: 
6a

Yllätys, pelko2 Kyykistyy ja pysähtyy
6bYllätys, puolustus/aggressio1 Ei osoita uhkauseleitä
6cYllätys, uteliaisuus5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
6dYllätys, jäljellejäävä pelko1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6eYllätys, jäljellejäävä kiinnostus1 Ei osoita kiinnostusta haalariin

Aaveet:
8a

Aaveet, puolustus/aggressio2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8bAaveet, tarkkaavaisuus3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8cAaveet, pelko1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8dAaveet, uteliaisuus5 Menee katsomaan ilman apua
8eAaveet, kontaktinotto aaveeseen4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
Ampuminen: 
10

Ampuminen1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön




sunnuntai, kesäkuuta 26, 2016

Mess mess mestarissa

Ilmoitin Raisan juhannuksen kunniaksi "omaan halliin" eka kertaa mestariluokkaan, vaikka treenattu ei olekaan samaa tahtia kuin koko kevättalven ajan. Emäntä oli aikas kaffella viellä mestarissa ja -10 pisteen väärin suoritettuja tehtäviä tuli oikein ropisemalla.

Ennen kisaa tiesin jo, että meillä on vielä useampi kyltti niin kutsutusti "työn alla". Oikealla seuratessa oikealle käännökset (istu - 180 astetta, 180 - istu, istu - 180 - istu, istu - 90 astetta - istu, 270 astetta ja 360 astetta) ovat edelleen vaikeita Raisalle, osasyynä on varmaan keväällä jumittanut oikea jalka, jonka pitäisi toimia tukijalkana. Nämä ovat siis ihan fyysisesti Raisalle vielä vaikeita. Kuusi kylttiä noin 130:stä. Millä todennäköisyydellä niistä tulee kolme samalle radalle? Aika pieni luulisi olevan todennäköisyyden (en jaksa etsiä kaavaa ja laskea ;), mutta tällä kertaa näitä oli kolme radalla. Tosin niistä tuli yhteensä "vain" -13, eli yksi meni liian vinoksi ja toisessa ohjaajavirhe, kun jouduin aika voimakkaasti auttamaan Raisaa.

Toinen työläs juttu ovat olleet peruuttamiset oikealla ja edessä ohjaajasta poispäin. Onneksi tällä kertaa radalla oli vain peruuttaminen vasemmalla, josta saatiin oikein erikoismaininta "Mahtava peruutus!" eli jotain hyvääkin :) 

Näiden lisäksi liikkeessä suoritettavissa tehtävissä onnistuin pysähtymään kolmella eri kyltillä (!) - missä se emännän aivotoiminta taas oli? Yksi perusasentoon istuminen jäi tekemättä - kuka ei tarkistanut? Merkki oli korkea kartio, jota olemme käyttäneet vain kiertoon ja Raisa kiersi hienosti ja pysähtyi käskystä, mutta hieman liian kauas (-10). Käytösruudun seisomisessa on päästy treeneissä vain 30-45 sekuntiin, joten eihän se voinut onnistua ;)

Paljon on vielä harjoiteltavaa, mutta suuntahan on tästä selkeästi ylöspäin! Raisa teki ihan kivasti, ennemminkin oman pään sisältöä pitäisi trimmailla, jotta sisäistäisi jutut kunnolla, etenkin kun radalla ne tuntuivat tulevan todella tiuhaan, kun mukana oli putkea ja sarjahyppyä ja muuta hauskaa. Iiris Harju toimi tuomarina ja tämä päivä meni meillä treenaamisen piikkiin. Tosin suurin osa muistakin kisakumppaneista sai nollan, joten sitä oli liikkeellä. Tähän mennessä alemmat luokat mentiinkin suoraan tuloksilla läpi, mutta nyt sitten nollattiin suoritus eka kertaa. Onneksi Raisa on aina kiltti eikä syytä kartturia, vaikka tällä kertaa minulla on syytä erityisestä katsoa peiliin ja treenailla tiettyjä asioita ihan todella kylttien kanssa. Huomaa, ettei olla toukokuun alun jälkeen tehty kylttitreenejä kuin muutaman kerran ohjatusti. Huomenna päästään treenaamaan uudestaan mestariluokkaa, kun meillä on HSKH:n kisatreenit illalla :D

Ei kun seuraavia kisoja katsomaan suunnilleen kuukauden päähän, jotta saisin ensin sisäistää tänään mokattuja - ja toivottavasti opittuja - juttuja.

Rataa jälkikäteen miettiessäni ei ole oikeastaan ihme, että pisteiden suhteen meni huonosti: kylttejä oli 21 käytösruutu mukaan lukien ja niistä 15 oli sellaisia, joita ei voi olla kuin mestariluokassa. Hyppäys edelliseen nähden oli siis aikamoisen iso! Tällä en siis tarkoita, että mestariluokan kylttejä olisi niin montaa (vaikka niitäkin taisi olla 9 erilaista 15 mahdollisesta), mutta loput tulivat siitä, että alempien luokkien kylttejä tehtiin oikealla puolella ja käytösruutu seisten.

torstaina, kesäkuuta 23, 2016

Verijälkeä treenailemassa

Eilen olimme kasvattitreeneissä tavallisuudesta poiketen metsän keskellä Sipoossa. Aamutuimaan lähdimme Niinan kanssa verisientä ulkoiluttamaan ja ahkeroimma kolme noin 200-400 metrin pituista jälkeä ja kolme noin 40 metrin pituista jälkeä pennuille. Illalla jäljillä oli ikää 10-11 tuntia.  Tarmolle osui (tosin ihan suunnitellusti) lyhyt, mutta sitäkin hankalampi jälki, jolta löytyi niin ojan ylityksiä kuin riistapolkujakin. Tarmo meinasi hieman kompastui riistajäljille, mutta kokonaisuudessaan hyvä suoritus! Piko meni jälkensä todella hienosti, merkaten matkalla myös hirven kallon ja muita luita. Lotte ei ole pitkään aikaan päässyt jäljelle eikä koskaan kahden kulman jälkeä, mutta neitokainen alun pusikon jälkeen näytti hienoa osaamista, vaikka tarvitsikin vielä hiukan tukea.

Pennuista Kaneli, Nano ja netta suorittivat jälkensä hyvin ja tarkasti. Korpun mielestä jälki oli vielä aika jännä, mutta palkintona ollut sorkka sitäkin hienompi! Kaunis ja aurinkoinen ilta helli osallistujia ja mukaan pääsi myös 1-vuotiaiden kannustusjoukot eli meidän Sissi ja Sintun Seela, jotka leikkivät yhdessä hiekassa. Kiitos taas kaikille mukavasta illasta!! Ei kun jatkossa vaan uusia jälkiä opettelemaan :)

  Olen vihdoin liittynyt facebookin ja luonut kasvateilla oman ryhmän. En ole saanut kaikkia liitettyä, joten vinkatkaahan sähköpostiosoitteita: kaikki halukkaat kasvatinomistajat ovat erittäin tervetulleita ryhmään :)

Tässä muutama kuva parin viikon takaa, kun mm. Dante ja Tuffsen (Jangas Gotta Go) olivat mukana rally-tokoilemassa kasvattitreeneissä. Samalla kertaa harjoiteltiin myös hieman laahausjälkeä mukana olleiden pentujen kanssa.
Tuffsen ja Nano moikkaamassa toisiaan

sunnuntai, kesäkuuta 19, 2016

Pihla SM-joukkueessa ja K-pennuista kuvia

Pihla eli Jangas Gale Wind ja Eve Moilanen edustivat hienosti Springerspanielit ry:n agilityn SM-kisojen medi-joukkueessa eilen. Tuloksena oli 5 vp A:n alastulolta, kun Pihla oli vilkaissut tuomaria ja sen jälkeen keskittyminen oli hieman koirakolla herpaantunut. Muuten hieno rata, vaikka joukkue ei tulosta saanutkaan, kun neljäs koirakko loisti poissaolollaan ja Lunan saatua myös 5 vp, hylkäytyi kolmas osallistunut walesi. Kolmen koirakon tulos vaaditaan kokonaistulokseen. Lahdessa satoi kuulemma ihan kuin täällä etelämmässäkin, mutta ainakaan Pihlaa ja Evea ei videolla sade tuntunut haittaavan.

Itse puolestani uurastin eilen Springeri-lehden parissa, kun se on lähdössä painoon alkuviikosta. Nyt on muutamaa kuvaa vaille paketissa koko lehti :)

Sitten muutamia K-pentujen ihania kuvia, jotka ovat omistajaperheiden ottamia (kiitos!):
Jangas Kiss And Make Up eli Elsa

Syötävän suloinen Elsa

Elsa tässäkin
Jangas Kameliadamen eli Kaneli vauhdissa
Jangas Knight of Can-A-Lot eli Korppu ihan venkuralla
Hoitsu Netta

Jangas Kate Reddy eli Netta

Netta uimasillaan

Mikäs tää on? Netta testaa lisähappea

Netta

Bracco-kaverin vieressä

Lentävä walesilainen

keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2016

Sandy ja Kroko treffeillä

Olikin aika hauska sattuma, että Sandyn astutuspäivä osui juuri samaan päivään kuin ensimmäisen pentueeni syntymä. Toivotaan, että tällä päivällä olisi edelleen 13 vuoden jälkeenkin hyvä karma ja näin 14.6 astutettu Sandy pyöräyttäisi elokuun 16. päivän tienolla walesinpentueen maailmaan.
Sandy ja Kroko

Esitellään toivottavasti tulevia vanhempia hieman. Sandy eli Jangas Huller om Buller on iloinen ja vauhdikas walesineitonen, joka asuu sijoituksessa Lopella. Kiva tyttönen on suorittanut taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen ollen leikkisä, sosiaalinen ja varsin rohkea tyttönen. Lopussa laukaus pelotti, mutta normaalisti neiti ei laukauksestakaan piittaa - kuten ei myöskään taipumuskokeessa. Näyttelyissä Sandy on menestynyt kivasti ja sillä onkin kaksi vara-SERTiä.Sandy on hauska pieni hurrikaani, jolla häntä heiluu alati ja vauhtia riittää. Onneksi neiti on kuitenkin hyvin keskittyvä ja rauhoittuu nopeasti, jos mitään ei tapahdu.

Tästä näky hieman Sandyn meininkiä MH-luonnekuvauksen leikkiosiossa: 


Sandy viime kesänä

Sandy on ollut ikänsä perusterve. Sillä on A/A-lonkat, terveet silmät ja MyDogDna-geenitestissä Genetic Health Index 100 eli  koirien keskitasoa ja monimuotoisuus hieman rodun mediaania parempi (32,9 mediaanin eli 31,7 sijaan). Sandyn isä ja emänisä ovat ruotsalaisia uroksia, jotka on valittu lähinnä erilaisen suvun, luonteen, käyttötulosten (MH ja MEJÄ), terveyden ja osin myös näyttelytulosten perusteella. Sandyn emä ja emänemä ovat omia koiriani, jotka on menestyneet niin agilityssä, rally-tokossa, tokossa kuin näyttelyissäkin.

Pentujen tuleva isä Kroko eli McTwister's Sweet Mogwai Gizmo hurmasi minut jo 4-5 viikon iässä leikkisyydellään ja itsevarmalla asenteellaan. Aikuistuneena Kroko on suorittanut taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen ollen sosiaalinen, kohtuullisen leikkisä ja rohkea kaveri. Kroko ei edes MH:ssa laukausta pelännyt. Näyttelyistä pojalla on kaksi SERTiä ja kaksi vara-SERTiä. Krokolla on yksi pentue aiemmin, kun Mawredd F-pentue syntyi viime vuonna. Kroko asuu vanhempiensa kanssa saman katon alla ja pojan suku on varsin tuttua minulle vuosien takaa. 

Krokolla on Sandyn tavoin A/A-lonkat ja terveet silmät, se on myös MyDogDna-geenistestattu eikä sillä ole ollut polven loukkaantumista lukuunottamatta terveysongelmia. Kroko on kiltti ja herttainen uros, sellainen nallekarhu.
Kroko nuorena poikana

Pentueen sukusiitosasteesta tulisi hieman muita pentueitani korkeampi eli 2,00 % (mutta yhä edelleen kohtuumatala), mutta geenitestin mukaan pentujen keskiarvoinen monimuotoisuus olisi rodun keskiarvoa parempaa eli 103. 





tiistaina, kesäkuuta 14, 2016

Onnea 13-vuotiaille Millalle ja Yangalle!

Ajatella - kymmenen pentuetta ja kolmetoista vuotta sitten - 14. kesäkuuta 2003 syntyi ensimmäinen Jangas-pentue, joka sai nimensä Harry-isän tassunjäljillä huonosti käyttäytyvien miestin mukaan. TV-sarja nauratti silloin ja Harry oli aivan huonosti käyttäytyvän miehen perikuva: röhnötti sohvalla jalat kohti kattoa, piereskeli, röyhtäili, mahdollisuuden saadessaan kaatoi oluet lattialle ja hörppäsi ne naamariinsa, varasti parhaat palat, jyräsi Katin ja samalla liehitteli elintoveriaan korvat tötteröllä. Katille ja Harrylle syntyi jälkikasvua neljän pennun verran. Näistä ainoa uros Eppu (J. Blame The Dog) kuoli 11-vuotiaana. Siskonsa Täplä (J. Behaving Badly) siirtyi 10-vuotiaana pilvenreunalle katseleman pentujaan (Jangas D), pennunpentujaan (Jangas E ja F), pennunpennunpentujaan (Jangas G, H, I, J, Donzara I ja Doniol H) ja nyt vielä seitsemää neljännen polven jälkeläistä K-pentueessa. Tänään toivottavasti saatiin alulle toinen katras neljännen "Täpliä".
Koko pentue 13 vuotta sitten Kati-emänsä hoivissa

Puolet pentueesta on vielä hengissä ja niinpä kohotammekin maljan Millalle (J. Beauty Or Beast) ja Yangalle (J. Bending The Rule), jotka saavat vielä juhlistaa kolmattatoista syntymäpäiväänsä!

Ainakin viimeksi kuullessani ikäneidoista, voivat ne vielä hyvin.
Milla ja Täplä 9-vuotiaina
13-vuotias Milla

Yanga puunajossa

maanantaina, kesäkuuta 13, 2016

Progeja, progeja

Perjantaina kävimme Sandyn eli Jangas Huller om Buller kanssa progestronitesteissä ja tulos oli silloin 1,05 eli mitään ei vielä varsinaisesti ollut tapahtumassa. Viikonlopuksi Sandy pääsi omaan kotiinsa ja tänään kävimme hakemassa pitkän päivän jälkeen neidin Mevetiin uuteen progeen. Vaikka ajanvaraus oli hukkunut matkalla, täytyy nostaa hattua heille, että saimme vielä illalla tuloksenkin.Sandy oli eilen sunnuntaina kääntänyt jo hieman häntää naapurin urokselle ja tänään pimpsa alkoi tuntua aika pehmeältä, mutta arvaukseni oli, ettei ihan vielä olisi kuitenkaan otollinen aika astutuksen suhteen. Hyvin osui arvaus, koska tulos oli 4,09 eli huomenna lähdemme miehelään Krokoa tapaamaan. Yleensä sanotaan, että paras aika astuttaa on, kun progestronihormonia on veressä 5-10 ng/ml. Toiveissa olisi siis L-pentue...

torstaina, kesäkuuta 09, 2016

Sandyn silmät kunnossa ja pentusuunnitelmia

Sandy eli Jangas Huller om Buller aloitti juoksunsa viime viikollaja kävi eilen silmätarkastuksessa. Tälläkin kertaa silmät olivat ihan kunnossa. Sandy jäi meille illalla ja huomenna on varattu aika progestronitestiin eli aletaan jo hiljalleen varautua astutukseen. Toivottavasti tällä kertaa syntyisi pikkuisia palleroitakin astutuksen tuloksena.

Eilen treenailtiin kasvattien kesken ja rally-toko sekä näyttelytreeneihin osallistuivat pitkältä matkalta tuleet pojat Dante eli Jangas Even-Stevens ja Tuffsen eli Jangas Gotta Go sekä Piko eli Jangas Field Fennel melkein naapurista ;) Taipparijälkeä, tapakasvatusta ja näyttelyoppia sai nuoriso eli Nano, Elsa ja Kaneli. Kiitos Niinalle taas avusta! Pentulaiset olivat olleet luontaisia jäljestämään ja kiinnostuneita fasaanista. Ensi viikolla jatekataan taas pentu-, näyttely- ja rally-tokotreenejä.

Tiistaina oli puolestaan springereiden agilitytreenit, joissa on käynyt hieman kato ja mukana olivat vain Jaana Pikon ja Nanon kanssa ja alkeisryhmässä kaksi muun rotuista.

torstaina, kesäkuuta 02, 2016

Pentutreeneissä laahausjäljellä

Eilen taas treenailtiin kasvattien kesken ja mukana olivat Piko, poikansa (tosin ei oma kasvatti ;) Nano ja Viiman naperot Korppu ja Netta. Ensin harjoiteltiin hieman tapakasvatusta: perusasentoon tulemista, katsekontaktia, paikalla istumista, muutaman askeleen seuraamista ja Pikon kanssa rally-tokon spiraaleita ja pujottelua. Stigu otti nuorison myös metsään harjoittelemaan laahausjälkeä ja kovasti pennut siitä innostuivatkin. Tällä kertaa kuvat ovat viime viikolla poissa olleesta Korpusta eli Jangas Knight of Can-A-Lot. Ensi kerralla jatketaan rally-tokoilua, tapakasvatusta, lisäksi on näyttelykoulutusta ja laahausjäkeä tiedossa.
Jangas Knight of Can-A-Lot 3 kuukauden iässä




Ensi kertaa jäljellä - mikä tuo haju mahtaa olla?
Täältä tulee jokin hyvä tuoksu!
Fasaani on eksynyt keskellä metsää!



Ihanaa, kehuja :)

Mä otankin tämän sitten suuhuni...

Nano eli Doniol Happy Fellow ymmärsi myös heti jäljen päälle.