keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2016

Sandy ja Kroko treffeillä

Olikin aika hauska sattuma, että Sandyn astutuspäivä osui juuri samaan päivään kuin ensimmäisen pentueeni syntymä. Toivotaan, että tällä päivällä olisi edelleen 13 vuoden jälkeenkin hyvä karma ja näin 14.6 astutettu Sandy pyöräyttäisi elokuun 16. päivän tienolla walesinpentueen maailmaan.
Sandy ja Kroko

Esitellään toivottavasti tulevia vanhempia hieman. Sandy eli Jangas Huller om Buller on iloinen ja vauhdikas walesineitonen, joka asuu sijoituksessa Lopella. Kiva tyttönen on suorittanut taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen ollen leikkisä, sosiaalinen ja varsin rohkea tyttönen. Lopussa laukaus pelotti, mutta normaalisti neiti ei laukauksestakaan piittaa - kuten ei myöskään taipumuskokeessa. Näyttelyissä Sandy on menestynyt kivasti ja sillä onkin kaksi vara-SERTiä.Sandy on hauska pieni hurrikaani, jolla häntä heiluu alati ja vauhtia riittää. Onneksi neiti on kuitenkin hyvin keskittyvä ja rauhoittuu nopeasti, jos mitään ei tapahdu.

Tästä näky hieman Sandyn meininkiä MH-luonnekuvauksen leikkiosiossa: 


Sandy viime kesänä

Sandy on ollut ikänsä perusterve. Sillä on A/A-lonkat, terveet silmät ja MyDogDna-geenitestissä Genetic Health Index 100 eli  koirien keskitasoa ja monimuotoisuus hieman rodun mediaania parempi (32,9 mediaanin eli 31,7 sijaan). Sandyn isä ja emänisä ovat ruotsalaisia uroksia, jotka on valittu lähinnä erilaisen suvun, luonteen, käyttötulosten (MH ja MEJÄ), terveyden ja osin myös näyttelytulosten perusteella. Sandyn emä ja emänemä ovat omia koiriani, jotka on menestyneet niin agilityssä, rally-tokossa, tokossa kuin näyttelyissäkin.

Pentujen tuleva isä Kroko eli McTwister's Sweet Mogwai Gizmo hurmasi minut jo 4-5 viikon iässä leikkisyydellään ja itsevarmalla asenteellaan. Aikuistuneena Kroko on suorittanut taipumuskokeen ja MH-luonnekuvauksen ollen sosiaalinen, kohtuullisen leikkisä ja rohkea kaveri. Kroko ei edes MH:ssa laukausta pelännyt. Näyttelyistä pojalla on kaksi SERTiä ja kaksi vara-SERTiä. Krokolla on yksi pentue aiemmin, kun Mawredd F-pentue syntyi viime vuonna. Kroko asuu vanhempiensa kanssa saman katon alla ja pojan suku on varsin tuttua minulle vuosien takaa. 

Krokolla on Sandyn tavoin A/A-lonkat ja terveet silmät, se on myös MyDogDna-geenistestattu eikä sillä ole ollut polven loukkaantumista lukuunottamatta terveysongelmia. Kroko on kiltti ja herttainen uros, sellainen nallekarhu.
Kroko nuorena poikana

Pentueen sukusiitosasteesta tulisi hieman muita pentueitani korkeampi eli 2,00 % (mutta yhä edelleen kohtuumatala), mutta geenitestin mukaan pentujen keskiarvoinen monimuotoisuus olisi rodun keskiarvoa parempaa eli 103. 





Ei kommentteja: