Olen aiemmin matkustanut Viroon näyttelyyn Raisan kanssa ja Tallinnan näyttelystä vuonna 2010 Raisu saikin sertin ja saavutti EE MVA:n arvon. Silloin mukana oli loistava matkanjohtaja Laura, joka hoiti niin laivamatkat, ilmoittautumiset kuin muutkin käytännön asiat. Itse olin vain matkaseurana ja maksoin tietysti oman puoleni kuluista.
Tällä kertaa olikin tällainen "Tiina hoitaa"-tyyppinen ratkaisu. Maaliskuussa ilmoitin koirat netin kautta. Paavon veteraaniluokkaan, kun ikää on melkein kymmenen ja täkäläisittäin veteraanit kisaavat myös serteistä, mutta toisinhan se menee lahden toisella puolen. Hmm... kannattaa lukea näyttelysäännöt vasta näyttelyä edeltävänä iltana. Unohdin maksaa heti ja minua muistuteltiin asiasta toukokuussa, jolloin hoidin maksunkin. Siinä välissä Sebastian sairastui diabetekseen ja koko matka tuntui hyvin kaukaiselta. Kesäkuussa sain kuitenkin sen verran aikaiseksi, että tilasin ajan poliisilaitokselle passien hankkimista varten - omani oli mennyt umpeen toukokuussa ja Sissillä ei vielä passia ole ollutkaan. Aikaa joutui odottamaan kolme viikkoa ja passin saamisen kanssa alkoi olla jo hiukan hoppu. Tavallinen passin odotus on 5-8 päivää, enkä hölmöyttäni tilannut pikapassia, vaan ajattelin, että eiköhän ne yleensä noin viikossa tule ja tuskin menee sinne 8 päivään, joka olisi reissun jälkeinen maanantai.
Runsasta viikkoa ennen näyttelyä saapuivat aikataulut, joista kävi ilmi, että Paavo ja Essi olivat ainoat walesit näyttelyssä ja kumpanakin päivänä kehässä vasta noin kello 13.45. Vihdoin sain tilattua laivaliput lauantain ekalle ja sunnuntain toiseksi viimeiselle laivavuorolle. Yöpyä tarvitsisi paikan päällä vain yksi yö ja hostelliyönkin sain varattua pilkkahintaan 62 € neljältä hengeltä. Tosin vessat käytävällä, mutta ilmeisesti koirat saisi huoneisiin ongelmitta (siitä tuli onneksi vahvistus myöhemmin, että koirat saivat tulla mukaan). Niina lupasi trimmata koirat torstaina. Eli sen jälkeen sai vain jännittää passien saapumista.
Paavon hain meille keskiviikkona Reetan pestyä pojan ja hankittua aiemmin viikolla koirapassin, torstaina trimmailtiin koirat ja perjantaina vein Raisan hoitoon Sipooseen. Pieni jännitys alkoi olla mahanpohjassa, kun passeja ei kuulunut vielä torstainakaan. Onneksi perjantaina tuli odotettu tekstiviesti, joka sai aikaan aikamoisen helpotuksen huokauksen. Olin jo ehtinyt yöllä pohtia, että pitääkö hankkia jonkinlainen väliaikainen passi jumalattoman kalliilla yhdeksi viikonlopuksi. Ja mikä kiire sen hankkimisen ja kuvien kanssa tulisikaan! Passit, koirien passit, liput ja kaikki tavarat saatiin hankittua ja pakattua perjantaina. Lauantaina matkaan lähdettiin aivan nuutuneina Sissin valvotettua meitä puolen yötä ja herätettyämme lapset kesken uniaan ennen kello kuutta. Laivamatka meni kuitenkin aikas hyvin leikkialueella ja koirien odottaessa autossa.
Pärnuun saavuttiin ongelmitta puolen päivän aikaan. Näyttelypaikka oli mukava ja sieltä sai ostaa loistavat grillatut ruoka-annokset, Outin ja Matin teltta sattui olemaan varjopaikassa siinä, mihin olimme laittamassa leiriämme, joten kaikki suttaantui hienosti. Tulokset kehässä olivat loistavat ja Outi esitti vieläpä Paavon ROPiksi. Ryhmäkehässä Paavo valittiin jatkoon, mutta jäi sijoittumatta eli ns. viidenneksi. Paavon kanssa oli ihan sellainen olo kuin olisin esittänyt nyt jo edesmennyttä Harry-vaaria. Muutenkin Paavo on ihana tyyppi, sellainen rauhallinen, leikkisä ja iloinen kaveri, joka ei ota mistään stressiä. Paavo hurmasi tuomaritkin olemuksellaan.
 |
| Lauantain häkkilinnut |
Majapaikka oli aika persoonallinen ja joku muu kuin armas mieheni olisi voinut siitä valittaa. Nyt totesimme, että se sopi meille: yhteiskeittiössä pystyi syömään ja laittamaan sapuskaa, ympärillä oli vehreää luontoa ja iso takapiha ja melkein joka huoneessa koiria. Vaikka kylpyhuone vessoineen oli käytävällä, oli se aivan vieressä, ja yläkerrassa ihmisiä vain kourallinen. Illalla kävelimme vielä ajelemassa Pärnun keskustassa, katsomassa nähtävyyksiä kartan kanssa autosta käsin ja tallustelemassa ihanalla hiekkarannalla lasten kanssa koirien hengaillessa mukana. Pärnu osoittautui ihanaksi kaupungiksi ja oli idyllinen ympäristö. Hieman saimme siis leikkiä myös turistia.
Sunnuntaina koirat pärjäsivät yhtä hienosti ja rankkasadekin iski vasta siinä vaiheessa, kun melkein kaikki tavarat oli jo saatu autoon. Paluumatka Tallinnaan sujuikin ilman kommelluksia ja ehdimme pissattaa koirat Tallinnan ulkopuolella vehreällä teollisuusalueella tien laidassa.
Täytyy sanoa, että matka onnistui uskomattoman hyvin etenkin ottaen huomioon, että runsasta viikkoa ennen ei ollut mitään varattuna. Paavon ilmoittaminen "väärään" luokkaan hieman sapetti, mutta elämä on. Kivaa oli kuitenkin. Matkustaminen lasten kanssa sujui hyvin ja kotiin saavuttiin illalla väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Voisihan tuolla lahden toisella puolella vierailla useamminkin...
