lauantaina, elokuuta 06, 2016

Taippari- ja metsästyskoulutustreeneissä

Tänään kokoonnuimme I-pentueen Zeldan (J. in Blossom) ja Viiman pentulaisten Korpun (J. Knight of Can-A-Lot), Lyylin (J. Kajsa Kavat), Elsan (J. kiss And Make Up) ja Netan (J. Kate Reddy) sekä omistajiensa kanssa taippari- ja metsästyskoulutustreeneihin.

Niina teki taipparijäljet kaikille ja jokainen suoritti jälkensä kunnialla. Elsaa jouduttiin jopa jarruttamaan, kun intoa ja vauhtia oli niin paljon. Täytyy vielä syksyllä tehdä uudestaan mejä-jäljet, jotta Elsakin pääsee koittamaan.

Pihalla koitimme ensin suhtautumista starttarilla ampumiseen ja kaikki olivat hyvin rauhallisia.  Odotellessa harjoiteltiin noutoa (riistapukin jäätyä kotiin) dummylla, jossa oli siivet ympärillä.

 Stigu  otti hakua, haun yhteydessä laukauksen, istumista ja siiven noutoa. Vauhtia oli porukasta löytynyt, vaikka välillä meinasivat jo vähän jalat viedä.

Tuhannet kiitokset kaikille osallistujille, kotiin kurvattiin mäkkärin kautta, kun majaa ei enää ole eikä niin ollen ruokailumahdollisuutta.

Tässä muutama kuva treenipäivästä:
Koko porukka laukaukseen tottumassa
Ennen jäljelle lähtöä päästiin tutustumaan fasaaniin (Zelda kuvassa)

Elsa tutustuu

Elsa tässäkin

Korppu meni fasaanista ihan sekaisin
Zelda noutaa


Korppu noutaa (kevyellä otteella)


Lyyli noutaa 


Korppu

Zelda

Korppu

Siskokset samasta muotista (Lyyli, Netta ja Elsa)

Lyyli

Lyyli

Netta ja Lyyli

Netta

Elsa


Ei kommentteja: