maanantaina, joulukuuta 26, 2016

Joulun rauhaa


 Viimein alkaa tuntua, että elo helpottaa. Flunssa on näivettynyt uupumukseksi ja kurkkukivuksi, joulu on ollut oikein onnistunut ja rauhallinen, aikuiset koirat ovat saaneet lenkkeillä, pennut napostella niin kanan kauloja kuin muutakin raakaruokaa ja olla sylissä sekä lapset ovat nauttineet jouluista perheen ja suvun kesken. Tänä vuonna ei lähdetty Tampereelle, kun enää ei saada pakattua mukaan kolmea aikuista kioira, seitsemää pentua ja kahta  lasta. Ennen lapsia, tässä vielä onnistuttiin. Tällä kertaa autollinen ihmisiä ja koiria tuli sen sijaan tänne meille käymään.
Kanan kauloja ei ehkä saatu kovastikaan syötyä..

mutta hauskaa niiden kanssa oli.
Pennut ovat päivä päivältä enemmän hereillä ja hauskempia tyyppejä. Ne leikkivät, touhuavat ja koittavat hampailla käsiä. Ääniä tai ihmisiä ne eivät säpsy, vaan suhtautuvat elämään varsin positiivisesti. Joulukuvaa varten koriin laitettaessa meinasivat karata sieltä mokomat riiviöt ;)
 
Uskomatonta kyllä yhtään murahdusta ei pentulaatikosta kuulunut.

Bastin syliin on turvallista torkahtaa.

Heiluvat hännät



Larry


Supsutellaan salaisuuksia.





Ei kommentteja: