sunnuntaina, joulukuuta 04, 2016

Raisa MEStaroi

Tänään kisattiin taas rally-tokossa Raisan eli Jangas Duck Soup kanssa. Tuomarina Porvoon kisoissa toimi Anna Pekkala eikä tästäkään reissusta selvitty kommelluksitta. Lähdin meinaan ajamaan ajatuksissani Lahtea kohti, kun olin jo aiemmin päivällä ajellut Espoo- Sipoo väliä... Sipoon kautta matkaan kului aika paljon kauemmin aikaa, mutta onneksi juuri ehdin rataan tutustumiseen.

  Rata oli mukava. Yhden pisteen menetyksiä tuli 360 vasemmalla, jossa Raisa jäi hieman jälkeen (vino), peruutuksessa pysähdys ja niiaus yhdessä välissä (tvä), taisi olla käännöksestä kontrolli-virhe, kun istumisesta luoksetulo tultiin aika haipakkaa laukalla. Jalkojen välistä tullessa olin liian lähellä kylttiä ja Raisa törmäsi siihen ja sen jälkeisellä käännöskyltillä meillä oli hieman pasmat sekaisin ja se uusittiin. Käytösruudussa Raisa tavoistaan poiketen seurasi suorittavaa koiraa, joka oli innokas ja ääntelevä lagotto. Loppuvaiheessa Raisu skarppasi, mutta olin niin lähellä minua, että se korjasi asentonsa hieman kauemmaksi ottaen loppuajaksi katsekontaktin. Siitä -10, kun Raisu liikkui sivusuunnassa. Toisaalta en voinut olla kovinkaan pahoillani siitä, kun syy liikkumiseen oli varsin positiivinen. Eli jossittelun varaa jäi: kyllä ne 95 pisteen tulokset alkavat näyttää ihan mahdollisilta :) Lopputuloksissa komeili siis 83 pistettä (4./9) ja lisäksi saimme Tuomarin Palkinnon. Oli kivat kisat, vaikka tulikin ihan turhaa ajamista ;) 

Ei kommentteja: