sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2017

Neliviikkoiset kyläluudat

Lähdimme perjantaina Tampereelle ja matkalla kuskattiin Sandy pentujen kanssa Lopelle Sandyn oman perheen luo. Siellä he hoisivat pentulaisia huolella ja pennut olivat utelaisita, toimeliaita tyttöjä matkalla. Harvat neliviikkoiset pennut voivat "sanoa" olleensa neliviikkoissynttäreillä "matkoilla" kuten monet korkea-arvoiset syntymäsankarit konsanaan ;) Tytöille on tullut vauhtia ja energiaa ihan toisella tavalla ja huomisesta alkaen toivotamme myös pennun katsojia tervetulleeksi. Tarkoitus oli tänä iltana kasata korekampi aitaus, mutta se jää huomiseen. Tämä päivä on näet ollut aikamoista haipakkaa: Tampereelta Riihimen ABC:lle lounaalle ja leikkimään, Lopen kautta kotiin Vantaalle, virpomista, äänestämistä, taloesittelyssä käyntiä ja ulkoilua unohtamatta.

Viikonlopun aikana Paavo eli Jangas Dirty Harry ehti Kuopion näyttelyyn tuloksella EH1. Kuulemma karva ei ollut oikein kuosissa tällä kertaa. 

Seisotuskuvat jäävät huomiselle ja nyt on tiedossa pentukuvia viikonlopun varrelta. (C) Laura Heikkilä. Kiitos tuhannesti pentujen loistavasta hoidosta :)

Ässä tutustuu suureen maailmaan

Ihanassa vaaleanpunaisessa pentuaitauksessa

Pikku-Täplän suuri masu


Kylki kyljessä


Tutkimusretkellä


Ei kommentteja: