tiistaina, helmikuuta 18, 2020

Tulva

Eilen asuimme järvien keskellä, kun läheiset pellot ja piha tulvivat eivätkä ojat pystyneet kuljettamaan tuollaista vesimäärää pois.

Tie lainehtii

Missä menee oja ja missä piha tai pelto?

Omassa uimaaltaassa voisi melkein polskia...
Omassa päässä on tällä hetkellä samanlainen tulva kuin tuo pihalla ollut. Kävimme siis Espoon urheilukoiraklinikalla Laura Hakalan vastaaotolla Pipin kanssa. Pippi kokeiltiin päästä varpaisiin ja siellä oli lihasjännitystä, mutta hermoradat olivat normaalit. Lisäksi kuvattiin kyynärät, lonkat ja selkä. Lonkat ja kyynärät olivat siistit, niskassa kuitenkin kaksi nikamaa näytti olevan melkein kiinni toisissaan. Pahimmillaan siis kyse voi olla  hermokivusta, ja silloin osteopatia, kraniointi ja laserhoito sekä kipulääkkeet voivat helpottaa oloa, mutta parannusta ei ole. Toisaalta, jos tuo onkin ihan normaalia, niin Pippi pitäisi saada kuntoon. Ensi viikolla saan kuulla asiantuntijan mielipiteen kuvien perusteella. Tulvii, tulvii, omassa päässä edelleen.

Ei kommentteja: