Tänään Annukka kävi tekemässä pentujen eläinlääkärin tarkastuksen. Muuten kaikki saivat ok-leiman peppuunsa, mutta Rapa-Ripalla on hauska sininen silmänsä ja toinen kives vielä laskeutumatta. Pennut saivat tutustua myös 1,5-vuotiaaseen suloiseen Peetu-poikaan, joka oli vanhempiensa seurassa toistamiseen tutustumassa pentuihin.
Ulkoilemaankin päästiin pentujen kanssa Riikan, Siljan ja Esmen (Jangas Nice Weather For Ducks) seurassa iltasella. Viimeiset päivät ovat aina hektisiä, kun pennut ovat jo aikamoisia riiviöitä ja samalla pitäisi koittaa muistaa ohjeistaa uusia omistajia, laittaa pentujen paperit kuntoon, hankkia/hakea pentupakkausten tavarat ja hoitaa pentutestit ja pentuterkastukset. Huomenna ensimmäiset pennut jo muuttavat koteihinsa ja kyllä niitä taas taitaa tulla ikävä...
Onneksi jäävät lähiseudulle ja toivottavasti nähdään jo viikon päästä pentutreffeillä pihalla, jos säät sallivat. Vanhemmille kasvateille on varattu hallitreenit lauantaina 6.2 klo 9-11 ja ajattelin pienten leikkitreffejä ja hieman pentutreeniä pihallamme klo 13 alkaen.
|
Stigin pikkuapulaiset auttamassa hiekoitushommissa
|
|
Risto |
|
Risto ja Tähkäpää
|
|
Tähkäpää ja Rämäpää
|
|
Tähkäpää |
|
Kiituri |
|
Kiituri poseeraa lanka suussa
|
|
Rämäpää, Kiituri, Risto, Tähkäpää (puoli Riittaa)
|